Päivät toistaa itseään..

Alkanu rasittamaan ja masentamaan kun jokainen päivä ne samat hommat, herää, tee aamupalaa lapsille, vaihda vaippaa, imetä, syötä koira, ulkoiluta se, laita pyykit, tee ruokaa, nukuta vauva, komenna isompia lapsia, valita miehelle, käy suihkussa, käy kaupassa, tee ruokaa.. Blaah! Ja tätä vuosikymmeniä?! A-P-U-A! Ei auta mikään lenkillä käynti yksin, ahistaa vaan kun kaikki samat jutut toistuu kokoajan.

 

No miksi et tee jotain muuta? Lähe risteilylle kaverin kanssa tai muulle minilomalle vaikka kylpylään. Tai sit vaanbaariin tai leffaan.

 

[QUOTE="vieras";28263098]No miksi et tee jotain muuta? Lähe risteilylle kaverin kanssa tai muulle minilomalle vaikka kylpylään. Tai sit vaanbaariin tai leffaan.[/QUOTE]

Vauva ei pärjää ilman mua, siksi.

 

Semmosta se. Kai tiesit mitä vauva-aika on, kun sulla isompia lapsiakin on.

 

Arki ja sen toistuvuus on toisinaan tylsää ja puuduttavaa. Mutta arjessa, siinä vakaassa ja paikallaan polkevassa on silti usein läsnä paljon onnea. Arkionnea, onnea joka ei ehkä kupli ylitsevuotavana, mutta on silti onnea, turvaa, pysyyttä, elämän kantavuutta.
Lopulta se perusvoima kaikessa.

Sen merkitystä ei vaan aina osaa, eikä jaksa ei tahdo tajuta. Ja toimiihan se toki paremmin, jos arjen rinnalla kulkee joskus juhla. Mutta se arki kuitenkin, on ehkä sittenkin sitä ihmisen parasta aikaa. Ja siitä voi opetella nauttimaan.

 

Arki ja sen toistuvuus on toisinaan tylsää ja puuduttavaa. Mutta arjessa, siinä vakaassa ja paikallaan polkevassa on silti usein läsnä paljon onnea. Arkionnea, onnea joka ei ehkä kupli ylitsevuotavana, mutta on silti onnea, turvaa, pysyyttä, elämän kantavuutta.
Lopulta se perusvoima kaikessa.

Sen merkitystä ei vaan aina osaa, eikä jaksa ei tahdo tajuta. Ja toimiihan se toki paremmin, jos arjen rinnalla kulkee joskus juhla. Mutta se arki kuitenkin, on ehkä sittenkin sitä ihmisen parasta aikaa. Ja siitä voi opetella nauttimaan.

Kauniisti kirjoitettu Kyllähän minä nautinkin, esimerkiksi aamukahvista. Se onkin ehkä päivän kohokohta mikä on minusta samalla säälittävää ja surullista. Toki on ollut tilanteita, esim sairaalareissuja, jollon on kaivannut ihan tätä tylsää arkea. En tiedä mikä siinä on, tuntuu että jatkuvasti on juuri se sama hetki, esimerkiksi kaupassa käynti jne. Kaikki on semmoista pötköä vaan.

 

Vauva ei ole vauva ikuisesti. Kun vauva kasvaa sen verran, että pärjää isän kanssa, repäise ja tee jotain erilaista. Nyt vauva-aikaan tehkää jotain kivaa yhdessä viikonloppusin, nyt on pääsiäinen, tehkää jotain hyvää pääsiäisruokaa, koristelkaa asunto. Pieniä juhlan hetkiä arjen keskellä.

 

[QUOTE="aapee";28263138]Kauniisti kirjoitettu Kyllähän minä nautinkin, esimerkiksi aamukahvista. Se onkin ehkä päivän kohokohta mikä on minusta samalla säälittävää ja surullista. Toki on ollut tilanteita, esim sairaalareissuja, jollon on kaivannut ihan tätä tylsää arkea. En tiedä mikä siinä on, tuntuu että jatkuvasti on juuri se sama hetki, esimerkiksi kaupassa käynti jne. Kaikki on semmoista pötköä vaan.[/QUOTE]
tiedän tunteen, olen minäkin sellaisia elänyt. Ja ehkä kotonaolovuosina ne tunteet välillä oikein korostuivat. Mutta silti , ehkä osaksi muistot osin ajankin kultaamina, oli minussa noissa lasten pikkulapsivuosissa ja kotiäitivuosissani niitä elämän hienoimpia hetkiä paljon. Silloin en aina osannut niitä tosin nähdä. Mutta se kiireetömyys oli ihanaa. Ja se lasten maailman sadunhohto, se lasten lapsellisin lapsuus, joka on niin ohikiitävän lyhyt. Surullisen lyhyt.

 

Joko isommat koulussa / kerhossa?
Itse lähden aina vauvan kanssa shoppailee, kirpparille tms. kun isommat kerhossa + eskarissa.
Ei toista aina päivät ihan toisiaan.

 

Meille tuli lapsen kanssa avioero, niin sitten ei ole samaa pötköä kun hoidetaan lapsi puoliksi. Eli koko ajan joko yksinhuoltaja-arjen raskautta/ihanuutta tai sitten ikävää lapseen ja juhlapyhien viettämistä ilman lasta.

Kaikessa on puolensa.

 

[QUOTE="juu";28263276]Meille tuli lapsen kanssa avioero, niin sitten ei ole samaa pötköä kun hoidetaan lapsi puoliksi. Eli koko ajan joko yksinhuoltaja-arjen raskautta/ihanuutta tai sitten ikävää lapseen ja juhlapyhien viettämistä ilman lasta.

Kaikessa on puolensa.[/QUOTE]

Siis tietenkin avioero lapsen isän kanssa, ei lapsen kanssa. Huh mikä väärinkäsitys voi syntyä kun yksi tärkeä sana jää välistä

 

"Onni löytyy arjesta" Se on niin totta. Mutta ymmärrän kyllä että välillä tökkii ja pahasti. Kannattaa silloin laittaa asioita vaakakuppiin ja pohtia mikä on oikeasti tärkeää. Entä mitkä ovat ne asiat, joita voisin vielä hetken odottaa koska tiedän että tämä on vain ohimenevä vaihe.
Tulee vielä aika, jolloin kaipaat juuri tätä päivää, tai eilistä.
Voimia ja onnea sinulle arkeesi ????

 

Tämä on mun mielestä myös siitä johtuva ongelma, että sivistyksen arvostus on nykyisin niin huono. Sähän voit ottaa vaikka runokirjan, aforismeja tai jonkun tietokirjan, kieliioppikirjan tms sopivaan paikkaan auki, ja aina kun on 15 sekuntia aikaa, keskityt sen hetken siihen kirjaan. Sitten annat asian upota mieleen samalla kun elät sitä arkea eteenpäin. Samaten voi puhua puhelimessa kun tekee kotihommia jne.

Lopulta se sielullinen elämä kun avautuu, niin arki ei enää ole arkea.