Päivän OrpoPurra:( Syksystä tulee synkkä - Suomalaisten työpaikat uhattuna syksyllä – Asiantuntijat varoittavat: Ei ole aikaisemmin 2000-luvulla nähty

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Syksystä tulee synkkä
Yrityksiä menee nyt konkurssiin kovalla tahdilla. Pienet ja keskisuuret yritykset yrittävät sinnitellä pinnalla tekemällä maksusuunnitelmia myöhässä oleville laskuilleen. Monen työpaikka on vaarassa. Asiantuntijat kertovat nyt, mistä on kyse.

Yrityksiä kaatuu konkurssiin nyt enemmän kuin kansainvälisen finanssikriisin aikaan. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 1 786 yritystä ajautui konkurssiin.

- Pahoin pelkään, että mennään näissä pohjatunnelmissa vuosi loppuun, Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala sanoo.
 
Voi riikka, riikka..

"Luottoluokitusyhtiö Fitch laski Suomen näkymät vakaasta negatiivisiksi. Fitchin mukaan hallituksen toimet velkaantumisen pysäyttämiseksi ovat olleet riittämättömiä."

Eli haluat lisää säästöjä ja niitä tulet myös saamaan.
 
vierailija
M
ja vienti sakkaa kun suomalaisen iskurityöläisen tekemä kama on aivan liian kallista
Maailman kilpailukykyisemmässä maassa Tanskassa verotus on suunnilleen Suomen tasoista, mutta työläisten palkat noin 1 000 e/kk keskimäärin korkeammat ja myös ttöttömyysturva ja sosiaaliturva huomattavasti korkeampi ja työnhakupalvelut paljon paremmat. Tanskassa myös yritysten yhteisövero on korkeampi ja maassa on myös arvonnousuvero ns. "maastapoistumisvero". Suomen ainutlaatuista kummajaista listaamattomien yritysten veroetua (7,5%) siellä ei myöskään ole. Ei ole silti kama liian kallista.
 
Muuta Tanskaan.
 
vierailija
IS: Kommentti: Purran mainitsemat valopilkut antavat aiheen käydä näöntarkastuksessa
"Valtion lisävelkaantuminen ei ole yhtä suuri yllätys kuin budjettivalmisteluja rohkaisevat talousnäkymien "valopilkut", kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ja budjettivalmisteluja johtavan ministerin Riikka Purran (ps) tämänviikkoiset kuvaukset Suomen talouden jamasta ja näkymistä ovat samaan aikaan uskottavia ja uskomattomia.

Uskottava kuvaus koskee kansantalouden ja julkisenkin talouden viimeaikaista eli jo toteen käynyttä kehitystä.

Sen ministeriö ja ministeri kuvaavat aivan oikein aiemmin olettamaansa heikommaksi ja joka tapauksessa heikommaksi kuin julkisen velkaantumisen taittaminen edellyttäisi.

Siksi valtion myös ensi vuonna jatkuvaa lisävelkaantumista voi luonnehtia ministerin tavoin pettymykseksi mutta ei kuitenkaan yllätykseksi.

Sen sijaan vähemmän uskottava tai peräti uskomaton ja siksi myös yllättävä kuvailu koskee talouden lähitulevaisuuden näkymiä – kuten juuri niitä talousnäkymiä, joiden varaan ensi vuoden budjettivalmistelut tukeutuvat.

Ministeriön budjettivalmisteluun osallistuva virkajohto ja ministeri näkevät talouden lähitulevaisuudessa toki isojakin haasteita, mutta samaan aikaan myös rohkaisevia "valopilkkuja".

Niin hienoa kuin kelpo talouskasvu olisikin, juuri mikään muu ei tällä haavaa enteile sellaista kasvun voimistumista kuin VM:n ja ministeri Purran näkemät "valopilkut".

Talouspettymyksestä uuteen velkapettymykseen

Jos VM:n kuvailemat talousnäkymien "valopilkut" osoittautuvat toivorikkaaksi näköharhaksi, luvassa lienee ensi vuoden mittaan taas uusia budjettipettymyksiä.

Valtion ensi vuoden lisävelkaantuminen nousee – tai paremminkin jää – VM:n budjettiehdotuksen mukaan runsaaseen 12 miljardiin euroon. Luku on iso mutta paisuu vielä isommaksi, ellei Suomen talous elvykään "valopilkkujen" enteilemään kasvuun.

Jos kasvutoivon kipinät sittenkin hiipuvat, se tietää jokseenkin vääjäämättä Suomen julkisen talouden menojen kasvamista ja tulojen supistumista.

Reaali- ja budjettitalouden tuplatakaisku johtaisi taas uuteen oletettua suurempaan valtion lisävelkaantumiseen ja uusiin pettyneisiin selityksiin – mutta ei kuitenkaan järin suureen yllätykseen."

Talousoikeistoekonomistien hypetyksestä huolimatta jopa porvaritoimittajat alkavat olla sanosinko melkoisen uskonsa menettäneitä OrooPurraan.
 
M

Maailman kilpailukykyisemmässä maassa Tanskassa verotus on suunnilleen Suomen tasoista, mutta työläisten palkat noin 1 000 e/kk keskimäärin korkeammat ja myös ttöttömyysturva ja sosiaaliturva huomattavasti korkeampi ja työnhakupalvelut paljon paremmat. Tanskassa myös yritysten yhteisövero on korkeampi ja maassa on myös arvonnousuvero ns. "maastapoistumisvero". Suomen ainutlaatuista kummajaista listaamattomien yritysten veroetua (7,5%) siellä ei myöskään ole. Ei ole silti kama liian kallista.
tanskalaiset tekee töitä tosissaan, toisin kuin suomalaiset jotka keskittyy työajalla kahvitteluun, lorvimiseen ja agitoimiseen
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti

Höpö, höpö, tanskalaiset yrittäjät ovat vain paljon innovatiivisempia, jonka takia työn tuottavuus on toista. Suomessa yrittäjät pyrkivät pikavoittoihin tyhjentämällä yrityksen voitot listaamattomien yritysten veroedun turvin.
 
vierailija
Hyvä hallitusohjelma!!

"Suomen työttömyys on kasvanut EU-maista toisiksi nopeiten, kertoo Tilastokeskus.

20–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi EU-maissa vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin 75,7 prosenttiin. Työllisyysasteen nousu on tasaantunut koronakriisistä toipumisen jälkeen, mutta se on kuitenkin jatkunut.

Työttömyydestä on saatavissa tietoa kesäkuuhun saakka, ja 15–74-vuotiaden kausitasoitettu työttömyysaste on pysytellyt EU:ssa jo kaksi vuotta 6,0–6,1 prosentissa.

– Ainoa yli 10 prosentin työttömyysaste oli Espanjassa, 11,5 prosenttia. Seuraavana oli Kreikka, ja sen jälkeen tilastossa komeili jo Suomi kolmanneksi korkeimmalla työttömyysasteella."

Yhteistyössä