ninah
Minulla on alkanut työelämä houkuttaa, mutta toisaalta en millään raskisi laitaa lasta vielä hoitoon. Kommentoikaapa päikyssä työskennelleet, laittaisitteko itse vielä 2-vuotiasta päiväkotiin?
Kyseessä on ujo poika, joka on tähän asti ollut melkoinen sylitettävä, mutta nyt perhekerhon (ja iän) myötä alkanut reipastua. Aamut ja illat kuitenkin istua tupsuttaa äidin tai isän sylissä ja oikein puskee päätään, kun on niin sylin kipeä. Miten on, päiväkodissa ei ilmeisesti mitenkään ehdi kovin paljon sylitellä, jos ryhmässä on esim. 12 alle 1-2-vuotiasta?
Jotenkin tuntuu, että tuttavapiirin kolmevuotiaat ovat paljon kypsempiä kuin poikamme. Jääkö poitsun tunne-elämän kehitys jotenkin "kesken", jos laitan hänet juuri 2 v täytettyään päiväkotiin? Hän ei luonnollisesti vielä ymmärrä kaikkia rajoja, saattaa suuttuessaan lyödä muksaista, ei osaa vielä olla oikein empaattinen jne. Kaverini kotihoidossa oleva 3-vuotias tyttö oli myös pienenä tosi raisuli, mutta osaa nyt ottaa jo toiset oikein hienosti huomioon. Edistääkö kotihoito tällaista lasten tunne-elämän kehittymistä? Mietin vain, että jos itse olisin päiväkodissa töissä, en välttämättä yksinkertaisesti ehtisi aina pyydättämään lasta anteeksi ja selittämään, ettei noin saa tehdä, jos minulla olisi 4-5 lasta omalla vastuullani koko ajan. Tällä en tarkoita, etteikö päiväkodissakin olisi rajat, mutta häslinkiä ja kiirettä varmaan enemmän.
Teillä on varmasti kokemusta myös siitä, kannattaako ujonpuoleiset lapset nimenomaan laittaa ajoissa päiväkotiin "reipastumaan", vai tarvitsisivatko he nimenomaan pidemmän kotihoitoajan, jolloin ehtisivät rauhassa kasvaa äidistä erilleen?
Olisin iloinen, jos jakaisitte näkemyksiänne! Ja älkää päiväkotiin aikaisin lapsenne vieneet vanhemmat provosoituko. Tämä viesti ei ole minkäänlainen syyllistys. Pohdin vain oman ujon syliveikan asioita.
Kyseessä on ujo poika, joka on tähän asti ollut melkoinen sylitettävä, mutta nyt perhekerhon (ja iän) myötä alkanut reipastua. Aamut ja illat kuitenkin istua tupsuttaa äidin tai isän sylissä ja oikein puskee päätään, kun on niin sylin kipeä. Miten on, päiväkodissa ei ilmeisesti mitenkään ehdi kovin paljon sylitellä, jos ryhmässä on esim. 12 alle 1-2-vuotiasta?
Jotenkin tuntuu, että tuttavapiirin kolmevuotiaat ovat paljon kypsempiä kuin poikamme. Jääkö poitsun tunne-elämän kehitys jotenkin "kesken", jos laitan hänet juuri 2 v täytettyään päiväkotiin? Hän ei luonnollisesti vielä ymmärrä kaikkia rajoja, saattaa suuttuessaan lyödä muksaista, ei osaa vielä olla oikein empaattinen jne. Kaverini kotihoidossa oleva 3-vuotias tyttö oli myös pienenä tosi raisuli, mutta osaa nyt ottaa jo toiset oikein hienosti huomioon. Edistääkö kotihoito tällaista lasten tunne-elämän kehittymistä? Mietin vain, että jos itse olisin päiväkodissa töissä, en välttämättä yksinkertaisesti ehtisi aina pyydättämään lasta anteeksi ja selittämään, ettei noin saa tehdä, jos minulla olisi 4-5 lasta omalla vastuullani koko ajan. Tällä en tarkoita, etteikö päiväkodissakin olisi rajat, mutta häslinkiä ja kiirettä varmaan enemmän.
Teillä on varmasti kokemusta myös siitä, kannattaako ujonpuoleiset lapset nimenomaan laittaa ajoissa päiväkotiin "reipastumaan", vai tarvitsisivatko he nimenomaan pidemmän kotihoitoajan, jolloin ehtisivät rauhassa kasvaa äidistä erilleen?
Olisin iloinen, jos jakaisitte näkemyksiänne! Ja älkää päiväkotiin aikaisin lapsenne vieneet vanhemmat provosoituko. Tämä viesti ei ole minkäänlainen syyllistys. Pohdin vain oman ujon syliveikan asioita.
