Päättynyt maaliskuu oli ennätyskylmä - ilmasto se jatkaa lämpenemistään

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Ja jotkut ne vaan jatkaa itsepetostaan. Ei yksi pääsky kesää tee, eikä yksi kylmä kuukausi poista jo tapahtunutta ilmastonmuutosta! Otteita:

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät jo nyt Suomen lumesta ja jäästä riippuvaisissa eläinlajeissa, kertoo WWF.

Järjestö on julkaissut tänään raportin, jonka mukaan ilmaston lämpenemisestä kärsivät muun muassa naali, ahma, saimaannorppa, lohikalat sekä vesilinnut.

Arktinen alue lämpenee WWF:n mukaan kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/wwf-suomen-elaimet-karsivat-jo-ilmastonmuutoksesta/6121622#gs.eaeNlkw

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontoon ovat huolestuttavia. Tällä hetkellä ilmasto muuttuu nopeasti ja jos mitään ei tehdä, vauhti tulee vain kiihtymään. Useimmat elinympäristöt eivät ehdi sopeutua muutokseen. Sopeutumista hankaloittaa se, että ihminen on vähentänyt ja heikentänyt ”ilmastopakolaisille” sopivia elinympäristöjä.

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ruokkivat toinen toistaan. Parhaat mahdollisuudet ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on monimuotoisilla, luonnontilaisilla ja toimivilla ekosysteemeillä. Monimuotoinen luonto suojaa myös ihmisiä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta ja auttaa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Suomen luonnonsuojeluliitto edistää sellaista ilmastopolitiikkaa, joka ei uhkaa luonnon monimuotoisuutta.
Luonnossa on jo tapahtunut monia asioita. Useat lajit ovat siirtyneet pohjoisemmaksi ja uusia lajeja on saapunut etelästä. Esimerkiksi harmaahaikara on asettunut Suomeen vakinaiseksi lajiksi. Rusakko, peura ja villisika ovat hyötyneet lumettomista talvista Etelä-Suomessa.

Toisille lajeille vähälumiset talvet tietävät vaaraa. Esimerkiksi uhanalaisen rupiliskon elinympäristöt ovat vaarassa: lammet saattavat kuivua kokonaan. Saimaannorpan ja itämerennorpan pesintä on jo vaikeutunut jäiden käydessä vähiin keväisin. Leudot talvet häiritsevät talviunta nukkuvia tai horrostavia lajeja, esimerkiksi karhua. Talvien lämpeneminen lisää myös tuholaisten sekä kasvi- ja sienitautien esiintymistä.

https://www.sll.fi/mita-me-teemme/ilmasto/ilmastonmuutos-ja-luonto
 
  • Tykkää
Reactions: .....
vierailija

Juuri näin!
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria

Ilmastonmuutos hävitti mammutitkin Suomesta:(
 
Ja yksi prkleen pahiseläinlaji, ihminen...

Wiki: "Tutkijat ovat pitkään kiistelleet siitä, mikä hävitti mammutit holoseenikauden alussa jääkauden päätyttyä. Mammuttien katoamisen aikaan maapallolla oli käynnissä kaksi mullistavaa muutosta: jääkauden loppumisesta johtunut ilmaston ja kasvillisuuden muutos sekä koko ajan tehokkaammin metsästävien ihmispopulaatioiden nopea leviäminen.

Metsästysteoriaa tukee se, että Pohjois-Amerikan mammutit kuolivat 500 vuoden kuluessa siitä kun Clovis-kulttuuria edustavat metsästäjät olivat saapuneet Beringian yli ja levittäytyneet etelään. Eri puolilta maailmaa onkin löytynyt selvästi ihmisen tappamien mammuttien jäänteitä, mutta ei tiedetä, oliko metsästys missään niin mittavaa että se aiheutti sukupuutot.
 
vierailija
Nää ilmastonmuutokset on näitä ns. "asiantuntijoiden höpinöitä". Tää on vähän sama juttu kun 80-luvulla ns. "talousviisaat" saarnaasivat ja saarnasivat kuinka talous ylikuumenee ja kohta iskee lama. Päivästä toiseen ja rasittavaahan se oli kun kaikki näki että hyvin männöö. Romahdus piti tulla 80-luvun loppuun mennessä mutta eipä tullut. Että täyttä paskaa sekin oli.

Hölmöimmät höpisi tuolloin, että pitäs kaikenmaailman kenkäpuhelimia suunnitella vaikka itävienti veti hurjaa tahtia. Kaikenlaisia höpöttäjiä...
 
vierailija
Oikeesti kaikki tieteellisiin faktoihin arvionsa perustavat ymmärtävät ilmastonmuutokset etenevän ja kovaa tahtia. Toinen asia on sitten se, että kuinka suuri osa siitä johtuu ihmisestä.

Ne, jotka kieltävät ilmastonmuutoksen nyt, voivat kieltää sen myös elinaikanaan. Ihan sama juttu kun aikoinaan jotkut uskottelivat, että Neuvostoliitto on unelmayhteiskunta ja sulkivat silmät totuudelta. Semmosia me ihmiset ollaan, haluamme oikeuttaa oman ajattelun ja elämäntavan.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria ja .....
Poistaakos ne viherhössötykset sitten jo tapahtuneen ilmaston muutoksen?
Ilmastonmuutos ei ole mikään viherhössöttäjien hörhöilyä.
Minkään puoluvillaisen hörhöilyn tähden ei oltaisi päättäjätasolla niin huolestuneita/tehtäisi kalliita toimenpiteitä, elleivät tietäisi todeksi.
Vaikeaa toki poliitikkojen tasapainoilla talouden vaatimusten ja toisaalta elinolojen tuhoamisen välissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Latimeria

https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/helsingin-opetusviraston-korruptiotapauksen-tutkinta-venyy-kohta-10-kuukautta-alkuperaisesta-aikataulusta-myohassa-6692328

päästökauppaa se on.
 
Ja jotkut ne vaan jatkaa itsepetostaan. Ei yksi pääsky kesää tee, eikä yksi kylmä kuukausi poista jo tapahtunutta ilmastonmuutosta! Otteita:

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät jo nyt Suomen lumesta ja jäästä riippuvaisissa eläinlajeissa, kertoo WWF.

Järjestö on julkaissut tänään raportin, jonka mukaan ilmaston lämpenemisestä kärsivät muun muassa naali, ahma, saimaannorppa, lohikalat sekä vesilinnut.

Arktinen alue lämpenee WWF:n mukaan kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/wwf-suomen-elaimet-karsivat-jo-ilmastonmuutoksesta/6121622#gs.eaeNlkw

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontoon ovat huolestuttavia. Tällä hetkellä ilmasto muuttuu nopeasti ja jos mitään ei tehdä, vauhti tulee vain kiihtymään. Useimmat elinympäristöt eivät ehdi sopeutua muutokseen. Sopeutumista hankaloittaa se, että ihminen on vähentänyt ja heikentänyt ”ilmastopakolaisille” sopivia elinympäristöjä.

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ruokkivat toinen toistaan. Parhaat mahdollisuudet ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on monimuotoisilla, luonnontilaisilla ja toimivilla ekosysteemeillä. Monimuotoinen luonto suojaa myös ihmisiä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta ja auttaa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Suomen luonnonsuojeluliitto edistää sellaista ilmastopolitiikkaa, joka ei uhkaa luonnon monimuotoisuutta.
Luonnossa on jo tapahtunut monia asioita. Useat lajit ovat siirtyneet pohjoisemmaksi ja uusia lajeja on saapunut etelästä. Esimerkiksi harmaahaikara on asettunut Suomeen vakinaiseksi lajiksi. Rusakko, peura ja villisika ovat hyötyneet lumettomista talvista Etelä-Suomessa.

Toisille lajeille vähälumiset talvet tietävät vaaraa. Esimerkiksi uhanalaisen rupiliskon elinympäristöt ovat vaarassa: lammet saattavat kuivua kokonaan. Saimaannorpan ja itämerennorpan pesintä on jo vaikeutunut jäiden käydessä vähiin keväisin. Leudot talvet häiritsevät talviunta nukkuvia tai horrostavia lajeja, esimerkiksi karhua. Talvien lämpeneminen lisää myös tuholaisten sekä kasvi- ja sienitautien esiintymistä.

https://www.sll.fi/mita-me-teemme/ilmasto/ilmastonmuutos-ja-luonto
Luonnon lisäksi näkyy jo selvästi rakennuskannassamme. Nykyisellä mallilla rakennetut talot eivät kestä nykyisiä kosteita ja sateisia talvia, vaan homehtuvat pystyyn. Yksi vanhempi urakoitsija valitteli sitä, että lisääntyneet kovat tuulet ja sitä seuraavat lähes poikittaiset sateet koituvat monin paikoin rakennuksissa ongelmaksi.
 
Oikeesti kaikki tieteellisiin faktoihin arvionsa perustavat ymmärtävät ilmastonmuutokset etenevän ja kovaa tahtia. Toinen asia on sitten se, että kuinka suuri osa siitä johtuu ihmisestä.

Ne, jotka kieltävät ilmastonmuutoksen nyt, voivat kieltää sen myös elinaikanaan. Ihan sama juttu kun aikoinaan jotkut uskottelivat, että Neuvostoliitto on unelmayhteiskunta ja sulkivat silmät totuudelta. Semmosia me ihmiset ollaan, haluamme oikeuttaa oman ajattelun ja elämäntavan.
Se, että ilmasto muuttuu, pitää aivan varmasti paikkansa. Kukaan tuskin kieltää sitä. Ilmasto on muuttunut radikaalisti vuosituhansien saatossa.

Sensijaan onkin vaikeampi määritellä miksi ilmasto muuttuu. Näkemyksiä on monenlaisia tieteetekijöiden keskuudessa.
 
Luonnon lisäksi näkyy jo selvästi rakennuskannassamme. Nykyisellä mallilla rakennetut talot eivät kestä nykyisiä kosteita ja sateisia talvia, vaan homehtuvat pystyyn. Yksi vanhempi urakoitsija valitteli sitä, että lisääntyneet kovat tuulet ja sitä seuraavat lähes poikittaiset sateet koituvat monin paikoin rakennuksissa ongelmaksi.
Onneksi taloja kohta 3D- tulostetaan :ROFLMAO:
 
Luonnon lisäksi näkyy jo selvästi rakennuskannassamme. Nykyisellä mallilla rakennetut talot eivät kestä nykyisiä kosteita ja sateisia talvia, vaan homehtuvat pystyyn. Yksi vanhempi urakoitsija valitteli sitä, että lisääntyneet kovat tuulet ja sitä seuraavat lähes poikittaiset sateet koituvat monin paikoin rakennuksissa ongelmaksi.
Jos ei osata tehdä räystäitä ja harjakattoja niin noinhan siinä käy.
Mut se ny ei ole ilmston vika.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Ilmastonmuutos ei ole mikään viherhössöttäjien hörhöilyä.
Minkään puoluvillaisen hörhöilyn tähden ei oltaisi päättäjätasolla niin huolestuneita/tehtäisi kalliita toimenpiteitä, elleivät tietäisi todeksi.
Vaikeaa toki poliitikkojen tasapainoilla talouden vaatimusten ja toisaalta elinolojen tuhoamisen välissä.
Kalliit toimenpiteet=lisää veroja. Koska poliitikot olisivat lopettaneet verojen rakastamisen?
 
vierailija
Se, että ilmasto muuttuu, pitää aivan varmasti paikkansa. Kukaan tuskin kieltää sitä. Ilmasto on muuttunut radikaalisti vuosituhansien saatossa.

Sensijaan onkin vaikeampi määritellä miksi ilmasto muuttuu. Näkemyksiä on monenlaisia tieteetekijöiden keskuudessa.
Helpointa ja rahakkainta on päätellä ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisestä->lisää veroja.
 
Näinhän se on. Mutta jos ajatellaan, että ilmastonmuutos johtuu kasvihuonekaasujen lisääntymisestä, niin ihminen tuottaa niitä roimasti. Olisi melkoinen mahdottomuus, etteivät vaikuttaisi ilmastoon.
Samoin nykyiset muutokset ovat olleet nopeampia kuin luonnolliset muutokset.
Tässä valossa, vaikuttaa vahvasti siltä, että ihmisellä on sormensa pelissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
Helpointa ja rahakkainta on päätellä ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisestä->lisää veroja.
No ei se nyt ihan noin mene. Enemmän ilmastonmuutos nielee rahaa, kuin mitä ihmisiltä ikinä saadaan kynittyä.
Ja jo nyt esim huonon ilmanlaadun aiheuttamat terveyshaitat aiheuttavat miljoonien terveysmenoja vuosittain. Kokonaisuudessaan siis kaiken paskan syytäminen ilmaan olisi hyvä saada minimiin.
 
Näinhän se on. Mutta jos ajatellaan, että ilmastonmuutos johtuu kasvihuonekaasujen lisääntymisestä, niin ihminen tuottaa niitä roimasti. Olisi melkoinen mahdottomuus, etteivät vaikuttaisi ilmastoon.
Samoin nykyiset muutokset ovat olleet nopeampia kuin luonnolliset muutokset.
Tässä valossa, vaikuttaa vahvasti siltä, että ihmisellä on sormensa pelissä.
Niin no... jos 95% maailman hiilidioksidipäästöistä syntyy ilman ihmisen vaikutusta ja sen lisäksi maapallon lämpötilan nousua seuraa hiilidioksidimäärän kasvu (ei toisinpäin) muutaman sata vuotta jälkijunassa.... niin se ei välttämättä ole ihan niin selkeä asia, ettäkö ihminen voisi pysäyttää ilmastonmuutoksen tai edes vaikuttaa siihen niin paljon kuin nyt on annettu ymmärtää.
Imastonmuutos on ollut vallitseva tila maapallon historiassa kautta aikojen ja sen lämpötilat kuin myös kaasupitoisuudet ovat muuttuneet sensijaan, että olisivat olleet stabiileja.

Se on ehkä hieman yksinkertaistetusti ajateltu, että maapallon ilmastonmuutokset johtuvat erityisesti kasvihuonekaasuista, kun osatekijöitä on monia.

Vaikkakaan en ole täysin vakuuttunut siitä, mikä ilmastonmuutoksen aiheuttaa tai mitkä seikat siihen vaikuttavat, ei poista sitä tosiasiaa, etteikö ihmisten pitäisi pitää parempaa huolta maapallostaan. On hyvä, että päästöihin puututaan ja niitä halutaan vähentää merkittävästi.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nasa-paljasti-yllatyksen-etelamantereella-jaatikot-myos-kasvavat/D3YmFGL6
 
Yhteistyössä