Pää sekoaa noissa lasten kaverisuhteissa!

Olen huomannut että mua oikeasti ahdistaa noi lasten kaverisuhteet ja niiden heittelehtiminen! Ollaan kaveria, sit ei ollakkaan, sit pannaan välit poikki kahdeksi viikoksi ja sit taas hengataan yhdessä. Ei tiedä mikä on totta; tyttö A sanoo että tyttö B oli sanonut ettei enää halua olla tytön C kaveri, ja sitten tyttö B sanoo että ei oo totta kun tyttö A haluis olla vaan tytön B kanssa kahdestaan jne jne...haetaan toista ulos ja sit singahdetaan toisen luo kylään jos tämä vaan pyytää ja jätetään se ulos haettu yksin.

Miten vitussa lasten pää kestää tollasta kun mun pää ei tunnu kestävän????? Sit otan stressiä asiasta ja murehdin ja pohdin.

 

Minkä käsistä kyse?

 

Tuollaista se oli jo 40 vuotta sitten, kun olin itse pikkutyttö. Oli kaveri A, joka välillä minun kaverini ja välillä B:n kaveri. Sitten minulla oli kaveri C. Kaverit A ja C eivät voineet sietää toisiaan. A oli määräilevä ( yksilapsisesta perheestä) . Siinä sitä sitten mentiin sen mukaan kenen kaveri A halusi kullonkin olla. Välillä olin myös B kaveri, mutta siitä A ei ilmeisesti pitänyt. Jos olin sopinut jotain B:n kanssa, niin A saattoi houkutella B:n muualle ja teki sen vielä siten, ettei B saanut kertoa minulle muutoksista. Kerrankin olin menossa yökylään B:n luokse, mutta vasta siinä vaiheessa, kun kyyti oli lähdössä (välimatkaa yli 10 km), A sanoi minulle, että mene vaan, B on tulossa hänen luokseen yökylään.

Taisi kaverii C olla fiksu, kun ei huolinut A:ta kaverikseen.

 

Tuollaista se on tytöillä ollut aina. Onneksi itsellä poikia. Ihanan suoraviivaista tämä miesten kanssa eläminen.

 

Voi jessus kans. Meidänkään tytöllä ei taida olla luokalla yhtään kaveria, tai nyt ehkä yksi joka käyttäytyy ihan ystävällisesti. Mutta muut, kiilataan pulpetilla loukkuun tai vaihdellaan tuolia niin ettei toinen pääse istumaan, milloin haukutaan ja milloin jätetään liikkatunnilla yksin kävelemään tai köksän kauppareissulla yksin kantamaan ostokset jne.
Mutta ilmeisesti ei ne muidenkaan kaveruudet kovin pysyviä ole, kohta on taas joku vihoissa jonkun kanssa, mutta turha mennä juttelemaan sen yksin jätetyn kanssa, kun sekin nakkelee vain niskojaan...
En tiedä miten saada tyttö ymmärtämään että ei välittäisi, eikä noihin kiemuroihin ole väliksikään sotkeentua.

 

Itse taas ajattelen että aikuisena nimenomaan pitää puuttua esim. kiusaamiseen, syrjintään, yksin jättämiseen....nehän on kuitenkin merkkejä heikoista sosiaalisista taidoista.

 

Sama juttu täällä,, ekaluokkalaisista kasiluokkalaiseen hirmu vääntöä. Taitaa vaan vanhemmat stressata enemmän kun lapset

 

Ei mullakaan ole oikein heidän kavereistaan tietoa. Ja eihän se mulle oikeastaan kuulukkaaan

 

samaa olen miettinyt, ollaan kaverita ja seuraavassa hetkessä ei ollakaan vaan vaihdetaan toiseen kaveriin, kunnes taas ollaan kavereita...ja aina on joku joka jää yksin.

 

tuollaista se on ollut tyttöjen kesken jo sata vuotta ja o toiset sata vuotta tästä eteenkin päin

 

Samanlaista se oli silloinkin kun minä olin ala-asteella ja pikkusiskollani tällä hetkellä menossa tuota.

 

Jep, likat olleet vittumaisia ja kieroja iät ja ajat. Pienestä likasta vanhaan mummoon.

 

Kuulostaa niin tutulta. Meilläkin on tuo esikoinen. Sen parhaat kaverit on A ja B ja tietenkään sitten A ja B eivät voit sietää toisiaan. Kolmistaan ei siis voi olla. A on se päällepäsmäri, joka ei antaisi tyttöni olla B:n kanssa, vaan uhkailee ettei kutsu tyttöäni synttäreilleen/ei tulekaan viikonloppuna yökylään/ei leiki tyttöni kanssa välitunnilla, jos tyttöni on B:n kanssa. B taas hyväksyisi sen, että kaikki kolme leikkivät keskenään.

Näitä asioita on käyty läpi niin lasten itsensä kuin vanhempienkin kanssa ja välillä näyttää jos siltä, että kolmistaan oleminen voisi onnistua, mutta sitten A alkaa taas omimaan tyttöäni. En tiedä sitten keiden olo on kurjempi; tyttöni, B:n vai meidän vanhempien.