Pääseekö kilpirauhasen vajaatoiminnan tutkimuksiin helposti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kilpirauhanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kilpirauhanen

Vieras
Millaisia oireita teillä on ollut kilpirauhasen vajaatoiminnasta?

Syksystä asti minua on vaivannut ummetus ja kun sitä lähdin googletteleen, huomasin, että minulla on muitakin kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita (väsymys, alakuloisuus, palelu, ihon, hiuksien ja kynsien kuivuminen, turvotusta ja painonnousua liikunnan harrastamisesta ja hyvästä ruokavaliosta huolimatta).

Mietin vain, että voinko vain soittaa terveyskeskukseen ja pyytää päästä tutkimuksiin?
 
Pääset ihan helpolla ainakin verikokeeseen, jonka tuloksista näkyy jos kilpirauhasessa häikkää. Voinet saada jopa lääkärin puhelinajalla määräyksen. Sitten verikokeen perusteella voidaan alkaa tutkia tarkemmin.
 
ei se yhdestä verikokeesta selviä, onko kilpirauhasen vajaatoiminta vai ei...luultavimmin jos arvoissa on heittoja, joutuu ns. seurantaan, käydään verikokeissa säännöllisin väliajoin arvot mittauttamassa. kilpirauhasen vajaatoimintaa saattaa sairastaa ilman huomaamattaan, yleensä sitä on saattanut sairastaa jo useamman vuoden ennen kuin tajuaa että kaikki ei olekkaan kunnossa...nimin. "kokemusta on"
 
Alkuperäinen kirjoittaja doo:

Ai jaa, no sitten nuo nettisivustot on väärässä...

Elikkä voi käydä verikokeessa, mutta ongelma ei yhdellä reissulla selviä?
 
Minullakin oli etten tiennyt edes sairastavani, tai en tiedä onko raskaus juuri silloin voinut laukaista minulla vajaatoiminnan, mutta äitiysneuvolasta laitettiin verikokeeseen kun äidilläni on vajaatoimintaa, ja niin löytyi minultakin.. Kyllä minulla ainakin ihan yhden verikokeen perusteella tuli lääkitys, nyt sitten tietysti käyn kontrollikokeissa silloin tällöin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja doo:
ei se yhdestä verikokeesta selviä, onko kilpirauhasen vajaatoiminta vai ei...luultavimmin jos arvoissa on heittoja, joutuu ns. seurantaan, käydään verikokeissa säännöllisin väliajoin arvot mittauttamassa. kilpirauhasen vajaatoimintaa saattaa sairastaa ilman huomaamattaan, yleensä sitä on saattanut sairastaa jo useamman vuoden ennen kuin tajuaa että kaikki ei olekkaan kunnossa...nimin. "kokemusta on"

Kyllä mä ainakin sain heti lääkityksen vajaatoimintaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja doo:
ei se yhdestä verikokeesta selviä, onko kilpirauhasen vajaatoiminta vai ei...luultavimmin jos arvoissa on heittoja, joutuu ns. seurantaan, käydään verikokeissa säännöllisin väliajoin arvot mittauttamassa. kilpirauhasen vajaatoimintaa saattaa sairastaa ilman huomaamattaan, yleensä sitä on saattanut sairastaa jo useamman vuoden ennen kuin tajuaa että kaikki ei olekkaan kunnossa...nimin. "kokemusta on"

Ai jaa, no sitten nuo nettisivustot on väärässä...

Elikkä voi käydä verikokeessa, mutta ongelma ei yhdellä reissulla selviä?

Tottakai selviää, jos arvot on selvästi pielessä!

Mutta ongelmana on se, että moni lääkäri pitää terveenä, vaikka TSH eli toinen mitattavista arvoista olisi jo aika korkea, mutta "ei tarpeeksi".

Tärkeää on, että kysyt arvot itsellesi, ja viitearvot! Et tyydy vastaukseen, että normaalit on.

Arvoja voit sitten käydä kysymässä esim. kilpirauhas.infon vierassivustolta, siellä neuvotaan onko ne millaiset. Jos tk-lääkäri ei osaa sua hoitaa, niin mene yksityiselle endokrinologille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vajaatoimintainen:

Minulla oli arvot lievästi koholla ja oireiden perusteella lopulta lääkitys aloitettiin.Oireet oli kuten ap:llä
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nipsukka:

Mm-m, tarkoitin just että kaikki lääkärit ei oikein noteeraa noita lievästi kohonneita arvoja, vaikka pitäisi tietenkin.
 
Miten nopeasti lääkitys poistaa oireet, jos on kyse kilpirauhasen vajaatoiminnasta? Lähinnä tämä ummetus ahdistaa ja kyllä kieltämättä painonnousukin. Ja väsy. Ja alakulo... eli kaikki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Just kävin maanantaina. Tosin yksityisellä. Yhdellä verikokeella se testataan, tulokset saan perjantaina. =)

Mitä yksityisellä maksoi tutkimukset? Kävitkö ensin lääkärissä yksityisellä ja saitko sieltä lähetteen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Miten nopeasti lääkitys poistaa oireet, jos on kyse kilpirauhasen vajaatoiminnasta? Lähinnä tämä ummetus ahdistaa ja kyllä kieltämättä painonnousukin. Ja väsy. Ja alakulo... eli kaikki.

Minulla oli jo muistaakseni kuukauden päästä seuraava verikoe (en tiedä oliko noin pian sen takia kun olin raskaana), ja arvot oli jo siihen normalisoituneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Just kävin maanantaina. Tosin yksityisellä. Yhdellä verikokeella se testataan, tulokset saan perjantaina. =)

Mitä yksityisellä maksoi tutkimukset? Kävitkö ensin lääkärissä yksityisellä ja saitko sieltä lähetteen?

Kävin joo. Multa otettiin muitakin kokeita, joten en muista tuota paljon on kilpirauhasen osio. n. 230 e oli yhteensä lääkärikäynnin sisältäen. Menee vakuutukseen, joten sama se.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Miten nopeasti lääkitys poistaa oireet, jos on kyse kilpirauhasen vajaatoiminnasta? Lähinnä tämä ummetus ahdistaa ja kyllä kieltämättä painonnousukin. Ja väsy. Ja alakulo... eli kaikki.

Useimmilla auttaa kk-parissa, mulla ei ole auttanut 4 vuodessa... eli vajis on, mutta olo ei lääkkeeellä parane. Shit happens.
 
Vielä nostan, kun haluasin lisäkokemuksia kuulla tuosta, kuinka nopeasti paino palautuu normaaliksi ja vatsa alkaa toimia... + muut oireet menevät ohi, jos lääkityksen saa?
 
Ei se kyllä välttämättä selviä verikokeesta. Muistan lukeneeni jostain että on eri tapoja et miten tutkitaan, ja jos kattoo siitä verestä vaan jotkut tietyt arvot niin ei välttämättä näy mitään ihmeellistä. Niin, ja sitte on tosiaan "kakkostyypin" kilpirauhasen vajaatoiminta. Siinä kilpirauhanen kyllä tuottaa tyroksiinia, mutta solut ei pysty käyttämään sitä, joten verikokeissa kaikki näyttäis olevan hyvin.
 
Similar threads

K
Viestiä
28
Luettu
29K
Aihe vapaa
vierailija
V
L
Viestiä
10
Luettu
4K
Aihe vapaa
mikazu8469@windowsli.com
M
H
Viestiä
6
Luettu
4K
Aihe vapaa
teisu harmaana
T

Yhteistyössä