V
"Vieras"
Vieras
Pään ja kaulan alueen syövät ovat yleistyneet etenkin nuorilla aikuisilla. Niistä on tullut jo kuudenneksi yleisin syöpätyyppi Suomessa.
Kurkkusyövän suurimmat riskitekijät ovat edelleen tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö, mutta viime vuosina riskiä ovat lisänneet erityisesti papilloomavirustartunnat.
Vaikka hoidot ovat viime vuosina kehittyneet, nielussa tai kurkussa oleva syöpä uusiutuu jopa 40 prosentilla potilaista, tai heille kehittyy toinen syöpä. Papilloomavirustartunnan aiheuttamassa syövässä ennuste on kuitenkin parempi. Näiden potilaiden riski sairastua toiseen syöpään on myös pienempi kuin runsaasti tupakoivien.
Potilaan ennustetta parantaa huomattavasti, jos hoito aloitetaan riittävän varhain. Pienet kasvaimet voidaan hoitaa pelkästään leikkauksella tai sädehoidolla.
Onkohan suuseksillä millainen osuus?