En tiedä mistä se tällä palstalla on peräisin, mutta viime eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkuus evättiin helsinkiläisproffalta, joka ei pystynyt allekirjoittamaan sellaista lausumaa, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Lähde: HS. Löytynee googlaamalla, en viitsi tällä palstalla nimetä proffaa, josta oli kyse. Ap
Hieman tarkennusta tapaukseen:
"Helsingin vasemmistoliiton puheenjohtaja Katri Kangas kiistää, että Roosin ehdokkuus oltaisiin perumassa tämän sukupuolien määrää koskevan näkemyksen takia.
Hänen mukaansa kyse on siitä, että Roos on some-kirjoittelullaan osoittanut, ettei hän ole sitoutunut vasemmistoliiton perusarvoihin vaikka on hyväksynyt ne allekirjoittaessaan suostumuksensa ehdokkuudesta.
”Hän on viime aikoina esittänyt sosiaalisessa mediassa kantoja, jotka meidän tulkintamme mukaan eivät ole vasemmiston perusarvojen mukaisia”, Kangas sanoo.
Kankaan mukaan Roosin ehdokkuuden peruminen ei johdu siitä, että tämä ajattelee sukupuolia olevan vain kaksi.
”Meillä on laaja vaaliohjelma, ja biologisen sukupuolen määritelmä ei ole siellä mikään keskeinen kysymys”, Kangas sanoo.
Kangas sanoo, että vasemmistoliitossa saa esittää erilaisia mielipiteitä, mutta puolue edellyttää, että sen ehdokas kunnioittaa puolueen perusarvoja eikä esitä syrjiviä kannanottoja.
Kankaan mukaan Roosin somekirjoitukset ”voi tulkita niin, että hän kyseenalaistaa muiden kokemuksia ja muiden ihmisryhmien ihmisarvoa”.
”Hänen kirjoituksensa voi tulkita sellaisiksi, että hän esittää syrjiviä kannanottoja sen sijaan, että hän puolustaisi yhdenvertaisuutta.”
Kyse on Kankaan mukaan siitä miten Roos on kirjoittanut, ei siitä mitä hän on kirjoittanut.
”Meillä keskustelua ei rajoiteta, mutta sitä pitää käydä sellaisessa sävyssä, ettei se loukkaa muita.”
Kankaan mukaan puolueelle on tullut kielteistä palautetta Roosin kirjoittelusta. Hän sanoo, että asia ei ole ratkennut keskustelemalla Roosin kanssa."
Emeritusprofessori J.P. Roosin mielestä biologisia sukupuolia on kaksi, mikä oli hänen mukaansa vasemmistoliitolle liikaa. Piirihallituksen puheenjohtajan mukaan kuntavaaliehdokkuus peruttiin muista syistä.
www.hs.fi