Ovatko nämä ihan normaaleja liitoskipuja ja kohdun kasvukipuja vai kannattaako huolestua??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Toista odottava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Toista odottava

Vieras
Nyt menossa 17. raskausviikko. Viikon ajan suunnilleen ollut liitoskipuja - tai niiksi olen niitä itse luullut ja sitä veikkasi neuvolan terkkarikin. On siis sattunut tuohon häpyluun seutuun ja oikeastaan kaikki alapään luut ovat olleet kipeät. Kipu pahenee rasituksen myötä (pitemmät kävelymatkat, nostelut, kyykistelyt) , iltaisin joskus todella kovat tuskat.

Nyt on noiden kipujen lisäksi tullut myös muunlaisia kipuja, sellaista vihlontaa (ala)mahassa. Ensin ajattelin niiden olevan kohdun kasvamisesta johtuvia kipuja, mutta tuntuu, että nekin kivut pahenevat rasituksessa ja esim. eilen illalla oli oikeasti todella kipeitä vihlaisuja ja juilintaa ja sellaista painontunnetta alapäässä, etten voinut muuta kuin olla makuuasennossa. Yön aikana helpotti. Nytkin juilii, muttei vielä yhtä pahasti.

Mahani näkyy jo ihan kunnolla verrattuna aiempaan raskauteen, jolloin maha alkoi näkyä selvästi vasta joskus raskauden puolen välin jälkeen. Voiko voimakkaat kivut siis liittyä vatsan eli kohdun nopeaan kasvamiseen? Liitoskipuja minulla oli edellisessäkin raskaudessa, muttei vielä näin aikaisessa vaiheessa eikä näin voimakkaita.

Voinko vielä rauhallisin mielin kuulostella tilannetta esim. viikonlopun yli vai pitäisikö jo ottaa yhteyttä johonkin..??
 
No ainakin mulla oli tuollaisia kipuja jo noilla viikoilla.. ja kaikki edelleen kunnossa, itellä kipu tuntu eniten nivusissa ja sieltä levisi sitten kaikkialle.. nyt rv 38 ja tuskasta on jo meno.. Hyvä ku kävellä pystyy...
 
levossa ei mulla vihlonut, mutta kohdun reunoilla kun liikkui ja sitten ihan nivusissa kun käveli. mutta makuuasennossa ei mitään. mutta kolmannessa raskaudessa oli enemmän kuin ennen, kyllä se kohtu venyy nopeammin uusilla kerroilla
 

Yhteistyössä