Outoa(ko?), en vieläkään kaipaa minnekään avoimeen päiväkotiin tms

[Madicken04]

Isompien lasten kanssa tuli noissa pyörittyä ja oli kiva kun tapasi muita samanikäisten vauvojen äitejä/vanhempia, sai kahvitteluseuraa ja juttukavereita.

Nyt kuopus on 2kk enkä vieläkään ole saanut itseäni lähtemään tuonne vaikka joka perjantai päätän että ensi viikolla sitten ja ties kuinka monena aamuna olen "ollut menossa" mutta keksinyt sitten kuitenkin jotain muuta. Jostain syystä vaan huomaan etten kaipaa yhtään niihin, varsinkaan kun vauva nyt on vielä niin pieni ettei hänellekään ole mitään merkitystä.

Viihdyn loistavasti kotona, on kiva käydä koiran kanssa pidemmillä lenkeillä keskellä päivää. Mukava kun saa jonkun kaverin kylään tai voi vauvan kanssa käydä kaverilla kahvilla. Kaupungille/ostoskeskuksiinkin menen vain jos on jotain pakollista hankittavaa, yleinen kiertely ei jaksa kiinnostaa. Mielummin vaan istuskelee kotona vauvan kanssa seurustelemassa.

Jotenkin minusta on tullut hirveän epäsosiaalinen, ennen tosissaan kaipasin ihmisiä ympärilleni erilailla. Kakkosen syntyessa kesällä harmitti ihan kun kerhot aukesivat vasta syksystä.

 

[56yuh]

Vanhin lapseni on 3, enkä ole minnekään kaivannut, eikä ole hänkään.

 

[No,]

nauti ihan rauhassa kotonaolosta,ehtiihän sitä myöhemminkin.Onko isommat lapset jossain kerhossa tms.,he varmaan kaipaavat jo välillä jotain "toimintaa"?

 

[Jemppa75]

Molempien kanssa alussa tuntui, että kaipasin ja kävinkin, mutta koska samanhenkisiä ihmisiä ei ollut paikalla totesin että viihdyn kyllä ihan hyvin kotonakin. Ja kivaahan se on!

 

[33v]

1.,2.,3. lapsen kans tuli mentyä. 4.kanssa otetaan rennommin. Ihme hötkyilyä joka paikkaan silloin nuorena äitinä. Vanhempana osaa ottaa rennommin

 

[Madicken04]

nauti ihan rauhassa kotonaolosta,ehtiihän sitä myöhemminkin.Onko isommat lapset jossain kerhossa tms.,he varmaan kaipaavat jo välillä jotain "toimintaa"?

Isommat lapset 4v ja 5v ovat päiväkodissa (kuntouttava hoito), minkä ansiosta siis jää vauvan kanssa tuota "vapaa-aikaa" päivisin. Iltaisin ja viikonloppuisin toki mennään isompien ehdoilla, mutta sekin on sitten ulkoilua, uimista ja muuten isompien touhuja. Eli ei sellaista missä vauvojen äidit kokoontuvat keskenään.

Ennen siis kaipasin juuri itselleni noita yhteishetkiä muiden pikkuvauvojen äitien kanssa, nyt se taas tuntuu lähinnä velvollisuudelta. Kun siis muutkin lähiseudun vauvojen äidit käy niissä ja nyt jo olen kauppareissuilla kuullut kysymyksiä missä mahdan pienen kanssa käydä kun ei olle törmätty...

Mutta ehkä tuo arki nyt on jo muuten niin hektistä että mielellään ottaa nuo vapaa-ajat rennommin.

 

["Samma här"]

Meillä vanhin on käynyt 4- vuotiaasta seurakunnan kerhoa sekä liikuntaharrastuksissa 1-2 kertaa viikossa iltaisin. Juuri 3v. täyttänyt ei ole ollut missään, ehkä ensi vuonna sit kerhoon. Kolmas lapsi pian 8kk. Kotona viihdytään erittäin hyvin. Välillä ihmetyttää kun kuuntelee toisia äitejä jotka joka päivä kulkevat lastensa kanssa kaikenlaisissa avoimissa, perhekahviloissa/ -kerhoissa sun muissa. Pari äitiä on suoraan minulle kertonut etteivät pysty olemaan lasten kanssa vaan kotona, vaan on pakko päästä jonnekin. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella että joku ei halua olla lapsensa kanssa, miksi niitä sit edes tekee? Me olemme koko perhe kotona viihtyvää sorttia, yleensä illat touhutaan yhdessä kotona tai ulkona. Minusta ei ole paha asia että lapsi kokee perheen ja yhdessäolon turvallisena ja itsestään selvänä asiana. Tiedän perheitä joissa ei iltaisin vietä juuri ollenkaan yhteistä aikaa kun kaikki hyppäävät harrastuksissaan, 5- vuotiaallakin saattaa olla 4harrastusta viikossa.
Toki mekin ulkoillaan ja käydään asioilla/ tavataan muita ihmisiä päivisin, mutta se ihme hötkyily ja kiire paikasta toiseen on pyritty minimoimaan. Eiköhän sitä ehdi menemään kun laopset kasvavat

 

["vieras"]

Samat, vaikka lapsi lähentelee jo kahta. Ekan kanssa tuli käytyä vaikka en tykännyt käymisestä silloinkaan. Jotenkin luuli sen olevan välttämätöntä sosiaalisten taitojen kehittymiseksi Meillä on avoimessa vähän hysteerinen ja ahdaskatseinen tunnelma, en vaan vihdy.

 

["Kukkuu"]

En kaipaa minäkään. En näe juuri ketään aikuista päivien aikana kuin miehen ja kaupan tädin, mutta tämä sopii mulle. En näe mitään järkeä omalla kohdallani mennä puhumaan jonnekin perhekerhoon miltä sää näyttää ulkona tmv small talkia. Leikkipuisto riittää meille vallan mainiosti, jotta lapsi saa kontakteja siellä. Ehkä olen erakko.

 

[Madicken04]

[QUOTE="Samma här";23048011]Meillä vanhin on käynyt 4- vuotiaasta seurakunnan kerhoa sekä liikuntaharrastuksissa 1-2 kertaa viikossa iltaisin. Juuri 3v. täyttänyt ei ole ollut missään, ehkä ensi vuonna sit kerhoon. Kolmas lapsi pian 8kk. Kotona viihdytään erittäin hyvin. Välillä ihmetyttää kun kuuntelee toisia äitejä jotka joka päivä kulkevat lastensa kanssa kaikenlaisissa avoimissa, perhekahviloissa/ -kerhoissa sun muissa. Pari äitiä on suoraan minulle kertonut etteivät pysty olemaan lasten kanssa vaan kotona, vaan on pakko päästä jonnekin. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella että joku ei halua olla lapsensa kanssa, miksi niitä sit edes tekee? Me olemme koko perhe kotona viihtyvää sorttia, yleensä illat touhutaan yhdessä kotona tai ulkona. Minusta ei ole paha asia että lapsi kokee perheen ja yhdessäolon turvallisena ja itsestään selvänä asiana. Tiedän perheitä joissa ei iltaisin vietä juuri ollenkaan yhteistä aikaa kun kaikki hyppäävät harrastuksissaan, 5- vuotiaallakin saattaa olla 4harrastusta viikossa.
Toki mekin ulkoillaan ja käydään asioilla/ tavataan muita ihmisiä päivisin, mutta se ihme hötkyily ja kiire paikasta toiseen on pyritty minimoimaan. Eiköhän sitä ehdi menemään kun laopset kasvavat [/QUOTE]

Kaksi ensimmäistä lasta syntyi lyhyellä ikäerolla ja silloin tykkäsin käydä kerhoilemassa, vauvauinnissa ja ties missä. Yleensä arkipäivät oli jo etukäteen suunniteltuja, minne mennään tänään aamupalan jälkeen jne. Toki välissä ihan kotipäiviä, mutta silloinkin tuli helposti jotenkin orpo olo.

Nyt taas vaan en kaipaa minnekään. 2kk vauveli on aivan ihana kun hymyilee, nauraa ja alkaa seurustelemaan. :heart: Tuntuu vaan että kotona se seurustelukin sujuu mukavammin kuin jossain kerhossa. Isompien lasten takia toki joutuu kulkemaan ja liikkumaan ettei ihan mökkihöperöiksi päädytä.

Tässä yhtenä iltana vaan puhuin ystäväni kanssa jonka siskolla on pari kuukautta vanhempi vauva, esikoinen, ja kuinka tämä sisko on kanssa joka päivä menossa jonnekin. Niinä päivinä kun ei ole muuta aktiviteettia täytyy shoppailla ja tavata kavereita. Jotenkin tuntui minulle jo lähes ahdistavalta, vaikka samalla näinkin siinä aika pitkälti itseni esikoisen kanssa. Kai sitä ihminen vaan muuttuu.