Outo rasvanäppy pippelissä 7-viikkoisella?

Onko kellään kokemusta/tietoa tällaisesta?

Seitsenviikkoisella pojallani on ollut jo noin kuukauden pippelinpäässä juuri virtsa-aukon alapuolella kummallinen talinäppy(n. puolen sentin kokoinen eli ei ihan mitätön), joka on hiukan viime päivinä kasvanut. Pissa kuitenkin tulee ihan normaalisti eikä näppy tähän asti ole tuntunut poikaa haittaavan mitenkään. Kaksi lääkäriäkin on jo näppylää ikatsonut ja sanonut vaan, että pitäisi hävitä itsekseen ajan kanssa, neuvolan täti taas ihmetteli, ettei hän ikinä ole moista nähnyt eikä kyse ainakaan ole mistään hormoninäppylästä. Pallura on siis vähän märkäfinnin näköinen, näyttää olevan täynnä vaaleankeltaista mätää?! Inhaa.

Nyt vaan poitsu on muutaman päivän ollut aika kiukkuinen aina hoitopöydälle laitettaessa, ajattelin, voisiko se sitten kuitenkin liittyä vaipanvaihtoon ja sitä kautta tuohon kammonäppyyn? Tänäänkin pissa kuitenkin lensi komeassa kaaressa hoitopöydällä ilman mitään kipuitkuja...
 
meidän 10kuukauden ikäisellä pojalla on kanssa mätäpatti pippelin käressä esinahkan alla. Lääkäri anto reseptillä silmätippoja,mut patti ei ole vielä lähteny vaikka olen viikon ajan laittanu.Nyt maanantaina mennään uudelleen lääkärille.
 

Yhteistyössä