Otsa aina kipeä silmän päältä ja lääkäri vain nauroi..

  • Viestiketjun aloittaja "kipeä"
  • Ensimmäinen viesti
"kipeä"
Jo kuukausien ajan on oikean puolen silmä ja sen päällä oleva "harjanne" olleet kipeitä. Sitä ei kirvele, ei polta eikä jomota, mutta se on kosketusarka. Koko alue siis. Meikkiä levittäessä sattuu ihan mahdottomasti, esim. jos levitän meikkivoidetta luomelle tai otsaan. Silmäluomea kun varovasti koskettaa, tuntuu kipua silmän takana päässä.

Olen myös kärsinyt näköhäiriöistä, eli näkökenttä hämärtyy joko osittain tai kokonaan. Tämä lähinnä vasemman silmän puolella enemmän. Niskoja hoidatan hierojalla säännöllisesti, eikä hierojakaan uskonut enää, että pelkistä niskoista on kipu lähtöisin.

Menin lääkäriin muun asian tiimoilta ja ajattelin kysäistä, onko syytä huoleen, kun menetän näköni välillä. Hän piti minua lähes luulotautisena, ja ei uskonut olevan aihetta huoleen, etenkään kun minua on alkanut usein pyörryttämään - kuulemma varmaan vain alhainen verenpaine tekee sen. Käski mittailla painetta ja suurinpiirtein nauru karehti huulilla koko ajan. Hävetti kysyäkin, mutta en saa rauhaa tältä asialta. Onko paikalla ketään, joka osaisi ehkä antaa osviittaa, mitä se voisi olla? Yritänkö vielä lääkäriin nauramisen uhallakin?

Sairastan kilpirauhsen vajaatoimintaa, muttei sekään selitä kuulemma kipujani. Ottaa jo päähän, kun ei kärsi kohta koskettaa omaa päätäkään. Kaipa tuokin on ylipainoni aiheuttamaa kipua, mutta miksi se on kipeä, sen haluaisin tietää. Painoon vetoavat aina kaikki lääkärit.
 
kipeä ap
Kun luulin ensin, että tarvitsen uudet lasit, ja hommasin ne. Karsastusta löytyi lievänä, mutta se ei vaatinut toimenpiteitä. Sitten arvelin että silmät ovat väsyneet ja välillä totuinkin kipuun. Nyt sitten työterveyslääkärillä kävin ja luulin, että hän aiempien kokemusteni perusteella käyttäytyy fiksusti ja ottaa minut tosissaan, mutta en saanut lähetettä mihinkään tutkimuksiin. Täytyy ilmeisesti jonottaa julkisen puolen lääkärille, olisin vain toivonut että asia olisi jo selvinnyt. Paineentunne päässä on välillä kova, etenkin kumartuessa.
 
kipeä ap
No kerrotko ne kilpirauhasarvosi, sillä alihoidettu vajis aiheuttaa päänsärkyä. Siis paljonko TSH ja T4V ovat? Paljonko tyroksiinia syöt?
t4v 15, tsh 1,9

Nämä olivat viimeisimmät arvot kesäkuussa. Syyskuussa jälleen kontrolli. Aloitusarvot olivat tsh 79 ja t4v 4, helmikuussa. Syön 1,5tbl päivässä ja arvot ovat kuulemma loistavat. No, oloani ei lääkäri kysellyt enkä tuonkertaisen jälkeen tahdo kertoakaan enää. Muisti pätkii paljonkin, paino ei laske edelleenkään, mutta nousu on pysähtynyt luojan kiitos (+20kg).
 
..
mun ystävä kärsi masennuksesta 2 vuotta ja kun lamaantu täysin lähetettiin mielisairaalaan jossa onneksi tehdään pään alueen kuvaus sisäänottovaiheessa..löytyi iso otsalohko kasvain . 8 lääkäriä piti oireita masennuksena ja ystävältä meni 2 vuotta hukkaan elämästä ja teini ikäisiltä lapsilta myös koska loppuvaiheessa olivat lähes äitinsä huoltajia..ja tämä tarina on valitettavasti tosi.
 
kipeä ap
Niin kai se on mentävä. Tuntui vain niin typerältä olo, kun vastikään olin juuri keskustellut hierojani kanssa tästä kivusta ja hän oli tosi huolissaan. Sitten menen lääkäriin rohkaistuneena ja sieltä lähen häpeissäni pois, aivan kuin olisin turhalla asialla.

En ole sairastanut flunssaa vuoteen, olen hyvin harvoin näissä kulkutaudeissa. Lapsena minulla oli neuvolakortissa merkintä "akuutti epilepsia" mutta muuta tietoa siitä ei ole, vanhemmatkaan eivät puhu siitä. Pitää varmaan ottaa omat potilastiedot selville, mutta aiemmin en ole tätä epilepsiaakaan tiennyt, löysin vain vanhan neuvolakortin. Mikäli olen ollut jollain tapaa epileptikko 30 vuotta, niin onpa vanhemmilta pirullinen temppu jättää kertomatta.. kukaan lääkäri ei kyllä ole koskaan mitään siitä kysellyt, vaikka varmaan nekin tiedot näkyvät julkisella. Tosin en ole 10 vuoteen käynyt tk:ssa, vaan aina työterveyshuollossa. Synnytys tietysti poislukien.
 
vierailija
ihmeessä yksityiselle suoraan jos varaa. Saat kunnon kohtelua ja asia lähtee selviämään.
Minulla ollut ennenkin, mutta nyt jatkuva jomotus silmäkulman luuosalla, joka on kulmakarvojen alla. Jomottavaa kipua on kestänyt kaksi viikkoa. Särkylääkekään ei ole kunnolla auttanut. Olisikohan jonkinlainen tulehdus jomottavan kivun aiheuttajana. Kun kipu alkoi lievänä, niin samana aamuna ryhdyin näkemään kaksoiskuvia jatkuvana.
 
vierailija
mun ystävä kärsi masennuksesta 2 vuotta ja kun lamaantu täysin lähetettiin mielisairaalaan jossa onneksi tehdään pään alueen kuvaus sisäänottovaiheessa..löytyi iso otsalohko kasvain . 8 lääkäriä piti oireita masennuksena ja ystävältä meni 2 vuotta hukkaan elämästä ja teini ikäisiltä lapsilta myös koska loppuvaiheessa olivat lähes äitinsä huoltajia..ja tämä tarina on valitettavasti tosi.
Lääkärit varmaan vaan nauraneet että luulotautinen.
 

Yhteistyössä