Olen ajatellut alkaa valmistumisen jälkeen yksityisyrittäjäksi. Neljän lapsen kanssa se on varmin vaihtoehto.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Olisit nyt mennyt sellasta lukemaan josta voi saada töitä ja edes kunnon palkalla. Tiedätkö pajonko p-k palkka on?
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Valmistumisen jälkeen yksityisyrittäjäksi ja kaikki alottelevan kampaajan mokat tulee omaan piikkiin. Koulun jälkeen ei ole mitenkään valmis kampaaja, ne mokat kannattaa mennä tekemään jonkun muun liikkeeseen ja ohjauksen alle.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Valmistumisen jälkeen yksityisyrittäjäksi ja kaikki alottelevan kampaajan mokat tulee omaan piikkiin. Koulun jälkeen ei ole mitenkään valmis kampaaja, ne mokat kannattaa mennä tekemään jonkun muun liikkeeseen ja ohjauksen alle.
En ole tuttusi, itse olen vuonna 90 valmistunut p-k ja ihan omalla kokemuksella yritän sanoa että varsinkin monen lapsen äitinä olisi kannattanut valita pikkasen rahakkaampi ala. Itse olen ollut kaksikertaa yrittäjänä mutta koulun jälkeen olen ensin ollut töissä sellasessa paikassa josssa oli kaksi cutrinin kouluttajaa eli sain uuden koulutuksen 3 vuoden koulun jälkeen sen jälkeen tunsin sitten jotain osaavani. Toki vuonna 97 lähdin uudelleen kouluttamaan itseäni juuri sen todella surkean palkan vuoksi. Mutta jokainen menköön kantapään kautta kokeilemaan, eihän sitä usko ennenkuin itse koittaa.Alkuperäinen kirjoittaja öpökki:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Valmistumisen jälkeen yksityisyrittäjäksi ja kaikki alottelevan kampaajan mokat tulee omaan piikkiin. Koulun jälkeen ei ole mitenkään valmis kampaaja, ne mokat kannattaa mennä tekemään jonkun muun liikkeeseen ja ohjauksen alle.
Oletkos joku tuttuni kun niin kärkkäästi kirjoittelet En aijo tehdä "mokia" Eli valmistun alan ammattilaisena
Tuleva työ on minulle nuoruudenhaaveeni. En tarvitse rikastua kunhan perheeni elätän :heart:Alkuperäinen kirjoittaja paveliina:Musta on hienoa, että ihmiset jaksaa aloittaa opinnot uudelleen, hattua nostan viitseliäisyydelle :flower:
Ja ainakin itse olen huomannut, että jos pitää omasta työstään, niin se on pääasia. Tottakai nyt palkallakin on väliä, mutta oma jaksaminen on tärkeempää tai ainakin tulisi olla...
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:En ole tuttusi, itse olen vuonna 90 valmistunut p-k ja ihan omalla kokemuksella yritän sanoa että varsinkin monen lapsen äitinä olisi kannattanut valita pikkasen rahakkaampi ala. Itse olen ollut kaksikertaa yrittäjänä mutta koulun jälkeen olen ensin ollut töissä sellasessa paikassa josssa oli kaksi cutrinin kouluttajaa eli sain uuden koulutuksen 3 vuoden koulun jälkeen sen jälkeen tunsin sitten jotain osaavani. Toki vuonna 97 lähdin uudelleen kouluttamaan itseäni juuri sen todella surkean palkan vuoksi. Mutta jokainen menköön kantapään kautta kokeilemaan, eihän sitä usko ennenkuin itse koittaa.Alkuperäinen kirjoittaja öpökki:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Valmistumisen jälkeen yksityisyrittäjäksi ja kaikki alottelevan kampaajan mokat tulee omaan piikkiin. Koulun jälkeen ei ole mitenkään valmis kampaaja, ne mokat kannattaa mennä tekemään jonkun muun liikkeeseen ja ohjauksen alle.
Oletkos joku tuttuni kun niin kärkkäästi kirjoittelet En aijo tehdä "mokia" Eli valmistun alan ammattilaisena
Alkuperäinen kirjoittaja minttu:no onpas täällä kannustavia viestejä... =(... Pöh, sanon minä, mulla on hyvä ystävä parturi-kampaaja yrittäjä ja on niin ihanaa kun kaveri aina kehuu, kuin mukava hänestä on aina mennä töihin, että nyt hän tekee sitä, mistä hän todella pitää =).. Kyllä tekis itsekin mieli hypätä pois tästä oravanpyörästä ja todeta joka aamu töihin mennessä, että onpa mukava mennä töihin =). Eikä kaikki kampaajat joudu korviaan myöten kuseen raha-asioissa, kuten ilmeisesti tämä vieras on joutunut... Kaverillakin kolme lasta ja hyvin heillä pyyhkii =). Tsemppiä ja onnea uudelle uralle =)