Otatteko yleensä influenssarokotteen?

Mites on?

Ite rupesin ottamaan tätä vasta 40-vuotiaana. Ennen en oikein tiennyt mikä influenssa on. Enkä oikein tunnistanut ees flunssaa. Sitten kun kerran iski kunnon miesflunssa ja työkaverit vakuuttelivat että "tuo ei oo mitään influenssaan" verrattuna, niin päätin ruveta ottamaan piikin. Mitään sivuoireita ei ole kyllä ollut. Viime vuonna taisin unohtaa tuon, mutta koronan takia muutenkin taisi influenssa olla aika aisoissa. Nyt aattelin taas mennä piikitettäväksi.
 
En oo ikinä ottanut, enkä ota. Oon pitänyt hyvää huolta kunnostani, syön terveellisesti. Sen huomasi kun alkoi popsimaan vähän enemmän D-vitamiinia n. 15 v sitten, niin pikku köyhät kyllä katosivat mitä oli varmaan muutaman kerran vuodessa.

Ilmeisesti vastustuskykyni on ihan hyvä. Ja se että otat piikin ei välttämättä auta kun nuokin muuntuvat kokoajan.
 
vierailija
Viime vuonna otin ensimmäistä kertaa kun olin raskaana, esikoista odottaessa oli vain pari viikkoa synnytykseen kun kausi alkoi niin jätin silloin väliin. Nyt en varmaan ole ottamassa, varmaan se jotain maksaakin kun ei ole ns syytä ottaa? Vaikka kummittelee mielessä viime vuoden "jos saat koronan ja influenssan samaan aikaan, se on paha" :} en tietääkseni ole sairastanut influenssaa, ja kaikki mun nuhat on niitä miesflunssia ilmeisesti, ja luulin että sillä lailla kaikki sairastaa : D ainakin mut opetettiin lapsena lepäämään jos on kipee.. Nyt yritän välttää sairastumisia koska pitää jaksaa hoitaa pienet lapset.
 
vierailija

QUOTE="Latimeria, post: 33900497, member: 144717"]
En oo ikinä ottanut, enkä ota. Oon pitänyt hyvää huolta kunnostani, syön terveellisesti. Sen huomasi kun alkoi popsimaan vähän enemmän D-vitamiinia n. 15 v sitten, niin pikku köyhät kyllä katosivat mitä oli varmaan muutaman kerran vuodessa.

Ilmeisesti vastustuskykyni on ihan hyvä. Ja se että otat piikin ei välttämättä auta kun nuokin muuntuvat kokoajan.
[/QUOTE]
Mutta:
syksyllä ne varastot ovat täynnä ja laihtui ssa niitä liukenee liikaa verenkiertoon!
Et saa siis laihtua missään vaiheessa yhtään🔔
 
Et saa siis laihtua missään vaiheessa yhtään
[/QUOTE]
Osa vitamiineista on vesiliukoisia ja poistuu elimistöstä virtsan mukana. Ne eivät siis varastoidu mihinkään.
 
vierailija
Otin kerran, n. 8 vuotta sitten influenssarokotteen, sitten sain influenssan. Sen jälkeen selvitin perinpohjin, miten tartunnan saa. Opettelin olemaan hieromatta silmiäni ulkona, loppuivat kaameatkin flussat siihen. En kosketa silmiäni, suuta, huulia, nenää, sieraimia kodin ulkopuolella. Kotona voin niin tehdä kun olen huolellisesti pessyt käteni heti kun olen tullut ulkoa. Koronan aikana pyyhin ovenkahvat ym., ne mihin olen koskettanut ulkoa tullessa ennen käsien pesua. Ei ole flunssia ollut. Maskia käytän nykyään, ei ole koronaakaan. Suojaa siis limakalvosi, niin ei tule flunssaa tai influenssaa!
 
Mutta:
syksyllä ne varastot ovat täynnä ja laihtui ssa niitä liukenee liikaa verenkiertoon!
Et saa siis laihtua missään vaiheessa yhtään
Minulla on paino ei vaihtele paljoakaan vuodesta tai vuodenajasta toiseen, ei hätää. Vetelen sen turvallisen 100mikroa/vrk tähän aikaan, kesällä en mitään kun olen paljon auringossa, en tosin makoilemassa.
 
vierailija

QUOTE="vierailija, post: 33900693"]
Mutta:
syksyllä ne varastot ovat täynnä ja laihtui ssa niitä liukenee liikaa verenkiertoon!
Et saa siis laihtua missään vaiheessa yhtään
[/QUOTE]
Osa vitamiineista on vesiliukoisia ja poistuu elimistöstä virtsan mukana. Ne eivät siis varastoidu mihinkään.
[/QUOTE]
Mutta d-vitamiini on aina ollut rasvaliukoinen.
 
Sen saa ruoastakin joten sulla tulee roimasti liikaa!
Et saa käyttää yhtään tuotteita mihin sitä on lisätty.
Monet lähteet sanovat samaa, 100 on se yläraja/vrk. kalastaja kananmunista saan tietysti lisää, tosiaan ei ihan joka päivä tarvitse ottaa pilleriä, en taida käyttää mitään, mihin on lisätty. Jugurtti täytyy tsekata…
 
Yhteistyössä