Otanko rakastajan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MissKitten
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MissKitten

Vieras
Olen 3-kymppinen nainen. Miehen kanssa on mennyt pitkään huonosti. Olemme yhdessä lähinnä lapsen takia ja ehkä jotenkin pohjimmiltamme toivomme, että suhteemme joskus korjaantuisi. Se taitaa kuitenkin olla utopiaa, toiveajattelua.

Seksiä meillä on hyvin harvoin. Johtuu riidoista, ei vaan toinen kiinnosta enää kun on saanut kuulla niin paljon p****a. Olen epäillyt välillä, että miehellä on joku toinen...mutta todennäköistä on, että ei. Tai mistä sen tietää, eihän se ole mikään tae, että tulee normaaliaikaan töistä kotiin - sitähän voi tavata jotakin naista vaikka lounastunnilla.

Olen itse paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen, ja niinä kertoina kun olen käynyt ulkona, kiinnostuneita miehiä riittää. Haluaisin niin kovasti tuntea olevani haluttu ja miksei rakastettukin... olen jopa ajatellut, että hankkisin itselleni jostakin rakastajan. Probleema vain on, että millä ihmeellä saisin ajan riittämään? Työ, koti, lapsi...missä välissä ehtisin vielä tavata jotakin miestä?

Ehkä pitäisi vain erota ja toivoa, että joskus kohtaisin jonkun jota rakastaa ja haluta, ja joka haluaisi ja rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Mies kun ei löydä minusta nykyään muuta kuin vikoja, eikä kuulemma auta vaikka millainen missi olisin...eipä kuitenkaan myönnä, että hänessä olisi jotakin vikaa.

Ei tämä nyt erityisen eroottinen viesti ollut, mutta siitä huolimatta olo tuntuu erottiselta ja on harmi, ettei ole miestä jonka kanssa toteuttaa ajatuksia.
 
Ota ihmeessä!
Lähde vaikka risteilylle tai keksi joku hauska uusi harrastus. Laitesukellus on hyvä, veden alla ei voi vastata kännykkään. Sitten vain joka toinen kerta harrastamaan harrastusta ja joka toinen kerta seksiä.

Ajan mittaan se alkaa näkyä sun naamasta, ja sitten tapahtuu. Joko tulee ero tai ukkosi kiinnostuu sinusta uudelleen.
Eipä tuossa tilanteessa oikein näytä olevan hävittävääkään. Turha hukata hyviä vuosia kärvistelemällä tuollaisessa tilassa.
 
Moi MissKitten. Tiedän tunteesi.Ajatus siitä paremmasta huomisesta kantaa hetken aikaa. Lapset myös. Omassa suhteessa ex- vaimon kanssa ajattelin pitkään samoin, kunnes lopulta mietin jutun niin, että täällä eletään vaan kerran ja tää on mun elämä. Haluanko ns. pilata sen viettämällä loppuelämän sen ihmisen kanssa, kenen kanssa en edes oikeestaan mahdu samaan sänkyyn yhdeksi yöksi. Niinpä otin sen sinun miettimäsi rakastajan, tai tässä tapauksessa sen rakastajataren. Oma aikani oli ja on edelleen kortilla, mutta kuitenkin sitä aina löytyi tunti sieltä ja tunti täältä. Välillä jopa ilta silloin tällöin. Tapaamisia autossa, baarissa jne jne. Kiihkeitä hetkiä, läheisyyttä, rakastelua, suuseksiä, kaikkkea taivaan ja maan välillä. Suhteessa oli mielenkiintoista se, että siinä pystyi toteuttamaan ja antamaan sellaista, mitä ei koskaan voinut kuvitellakkaan oman puolisonsa kanssa. Niitten hetkien jälkeen, kun palasin kotiin, niin jäljelle jäis aina tyhjyys ja suunnaton syyllisyydentunto. Olinhan hajottamassa oman perheen ja jollain tapaa henkisesti jo eronnut ja jättänyt myös pienet lapseni. Ja niin siinä lopulta kävikin. Tapasin nykyisen vaimoni. (Silloisen rakastajataren). Erosin, muutin pois, menin uudelleen naimisiin ja nyt asiat on kohdallaan.
En tiedä miksi tämän kirjoitin, ehkä siksi, että kävin tuon saman läpi. Ehkä siksi, että et ilmeisesti ole vielä rakastajaa ottanut ja niin ollen tehnyt mitään väärää ja peruuttamatonta. En käy ketään neuvomaan, mutta tämä oli yksi tarina, jolla oli onnellinen loppu. Mieti hetki, ennen kuin teet valintasi, kun lähdet ns. sille tielle, sieltä ei ole paluuta ja ne riidat ja paskat, mitä teidän perheessä nyt on vaan pahenee. Ainakin niin uskoisin.
Tärkein kuitenkin lienee se kysymys, että, miten ja kenen kanssa haluat loppuelämäsi viettää??
 
Itse olen miettinyt samaa. Meillä on pieni lapsi ja hänen vuokseen en meinaa kehenkään rakastua. Rakastajatar on eri asia...tosin sitäkään minulla ei ainakaan vielä ole.

Tuntuu olevan kolmekymppisten ongelma. Itse kyllä yritän keksiä jotain hyvää ja pitää perheeni yhdessä, vaikka välillä olen täysin vittuuntunut ja panetus / halu jotain mukavaa naista kohtaan onkin kova :)



 
Kiitos vastauksista. Niin, olen pohtinut tätä asiaa pitkään. En tietenkään lähde "hakemalla hakemaan" itselleni rakastajaa tms., omatuntoni ei kestäisi kaksoiselämää. Mutta se, että annan henkisesti itselleni luvan kiinnostua muista miehistä...sellainen asennemuutos voi johtaa johonkin.

Tähän asti en nimittäin ole antanut itselleni lupaa vakavassa (tai muussakaan) mielessä kiinnostua vieraista miehistä, vaikka oma suhteeni onkin retuperällä. Olen yrittänyt, en tiedä onko se ollut tarpeeksi, mutta kuitenkin. Terapiassa emme sentään vielä ole käyneet enkä tiedä haluanko (tai haluaako mies) sellaista.

Minun henkisen tilani on pelastanut lapsi. Poika on ihana, hän merkitsee minulle kaikkea. Nyt kun hän on kasvanut, olen tietysti huomannut, etten voi ikuisuuksia lykätä omia henksiä ja fyysisiä tarpeitani...eihän lapsi voi kaikkea korvata. Tarvitsen myös hyvän parisuhteen.

Olen ajatellut ajan ratkaisevan asian suuntaan tai toiseen. Mutta toistaiseksi kumpikaan meistä ei ole saanut aikaiseksi mitään radikaalia ratkaisua. Kumpaakin varmasti pelottaa. Mies ei varmastikaan myös halua luopua lapsesta (vaikkei häntä ole paljoa hoitanutkaan). Jos eroamme, haen ehdottomasti yksinhuoltajutta, sillä tiedän miehen sen verran hyvin, että yhteishuoltajuudessa hän tekisi minulle kiusaa kaikin mahdollisin keinoin (tietää, kuinka kiinni olen lapsessa ja kuinka paljon hän minulle merkitsee).

Toivon, että jostakin "ylhäältä" tulisi ratkaisu. Vaikka sellaisen miehen muodossa, jonka rakkaudesta en pysty kieltäytymään.
 
Turha sitä suurta rakkautta mistään ylhäältä on jäädä odottelemaan. Mullakaan ei oma mies ole riittävän kiinnostunut minusta, ei seksin eikä minkään muunkaan suhteen. Päätin että en ala turhaan puutteessa kipristelemään....menee hyvä nainen hukkaan vaan! Mä otin rakastajan jo, otinpahan useamman sitten samantien. Kun kerran olet itsesi kuosissa pitänyt, niin usko pois, kiinnostuneita miehiä riittää pilvin pimein. Valinnan vaikeus on siinä se ainoa haaste. Suosittelen!
 
Niin, kumppanin haukkuminen, vähätteleminen ja alistaminen on myöskin joidenkin mielestä hauskaa ajanvietettä. Jos saisi sen toisen itsetunnon murennettua, niin sehän vasta loistava saavutus olisikin.

Jos sitä hellyyttä ja rakkautta ei saa puolisoltaan, niin joltakin muulta sen varmasti saa. Kaiken p****n jälkeen on minun mielestäni vain oikein, että katson sen uuden valmiiksi ennen nykyisen jättämistä.
 
no et ota. se ei ole ratkaisu.!!! muutatte erilleen. mietittte!

annatte aikaa.... ajatuksille.


mutta toinen mies/nainen ei ole ratkaisu"!
 

Similar threads

P
Viestiä
18
Luettu
2K
A
V
Viestiä
62
Luettu
3K
Aihe vapaa
urheilijaa
U
M
Viestiä
87
Luettu
90K
Seksi
vierailija
V

Yhteistyössä