otan vauvani vessaan mukaan, onko se teille isokin ihmetyksen aihe?

  • Viestiketjun aloittaja fdfsöf
  • Ensimmäinen viesti
fdfsöf
Meidän vauva on välillä sellainen että pitää olla sylissä. Missään muualla ei tykkää olla näinä hetkinä. On aika selvää että jos sillon minun tarvitsee mennä vessaan, otan sitterin ja vauvan sinne ettei tarvitse yksin huutaa eri huoneessa.

Olen jo usein lukenut täältä etteivät kaikki ymmärrä äitejä jotka ottaa vauvan vessaan mukaan. Mikä siinä on niin ihmeellistä?
 
Mua ihmetyttää näissä lähinnä se, että miten pitkään ihmiset siellä vessassa oikeen aikaansa viettää, jos vauvakin pitää sinne mukaan ottaa?

Mulla on tapana mennä vessaan, tehdä tarpeeni, pestä käteni ja tulla sieltä ulos. Aikaa tuohon kaikkeen kuluu ehkä minuutti. Joten koen, että sen vauvan roudaaminen vessaan mukaan ei ehkä ole järin tarpeellista.

Varsinkin, kun kohdentaa sen vessareissun vielä sellaiseen hetkeen, ettei se vauva jo valmiiksi huuda pää punaisena ja hengettömänä. Yleensä aikuinen ihminen kun kuitenkin jokusen tovin pystyy myös pidättämään, vaikka hätä yllättää :D
 
juuu
Käyn vessassa pissalla tai kakalla, aikaa menee 1-3 minuuttia. Ei ole tarvis raahata sinne ketään. En oikein ymmärrä, mutta tähänkin pätee palstafraasi: Kukin tyylillään:D
 
"aloittaja"
Mua ihmetyttää näissä lähinnä se, että miten pitkään ihmiset siellä vessassa oikeen aikaansa viettää, jos vauvakin pitää sinne mukaan ottaa?

Mulla on tapana mennä vessaan, tehdä tarpeeni, pestä käteni ja tulla sieltä ulos. Aikaa tuohon kaikkeen kuluu ehkä minuutti. Joten koen, että sen vauvan roudaaminen vessaan mukaan ei ehkä ole järin tarpeellista.

Varsinkin, kun kohdentaa sen vessareissun vielä sellaiseen hetkeen, ettei se vauva jo valmiiksi huuda pää punaisena ja hengettömänä. Yleensä aikuinen ihminen kun kuitenkin jokusen tovin pystyy myös pidättämään, vaikka hätä yllättää :D
No ottamalla mukaan ei vauvan ei tarvitse huutaa tai huutaa huomattavasti vähemmän kun näkee minut koko ajan. Sinä siis mielummin huudatat lasta? Minä joudun aika kauankin kantelemaan vauvaa, joten välillä pitää senkin aikana päästä vessaan, vaikka aikuinen olenkin (tai sitten en ole jos tämä on aikuisuuden mittari).
 
"vihreä"
Ei ihmetytä. Koliikki/allergikko lasten äitinä on melko monta kuukautta eletty hyvin tiiviisti vauvojen ehdoilla (kannettu sylissä) ja jos se yhtään on pientä itkulta säästäny ni vessaankin ovat mukaan päässeet.
 
"vieras."
Aina olivat mukana. Kumpaakaan ei saanut laskettua lattialle ilman huutoa ensimmäiseen 4 kuukauteen ja molemmilla on taipumusta affekti-kohtauksiin. Olivat siis sylissä siellä vessassakin. Senkin jälkeen aina mukana, mutta sentään lattialla. En koskaan huudattanut vauvojani tahallisesti, itkua riitti vatsavaivojen takia muutenkin.
 
[QUOTE="aloittaja";29217366]No ottamalla mukaan ei vauvan ei tarvitse huutaa tai huutaa huomattavasti vähemmän kun näkee minut koko ajan. Sinä siis mielummin huudatat lasta? Minä joudun aika kauankin kantelemaan vauvaa, joten välillä pitää senkin aikana päästä vessaan, vaikka aikuinen olenkin (tai sitten en ole jos tämä on aikuisuuden mittari).[/QUOTE]

No mulla on täällä nyt 4. vauva kasvamassa, enkä mä ole vielä toistaiseksi joutunut vauvaa vessareissujeni vuoksi huudattamaan.

Mutta aivan varmasti toki joskus on käynyt niinkin, että vauva nukkuu ja herää, kun olen vessassa. Tällöin vauva on saattanut huutaa sen vajaan minuutin, mikä mulla vielä kestää. Mutta ei noilla isommilla lapsilla ainakaan näytä mitään henkisiä vaurioita siitä tulleen, joten kyllä tämä nuorinkin kasvatetaan ihan samalla menttaliteetillä :)
 
Ehkä ihmettely tulee siitä ettei ole ollut vauvaa joka huutaisi koko hereilläoloaikaansa? Jos siis vauvan pystyy vaikka siinä sitterissä jättämään olohuoneeseen tms vessakäynnin ajaksi ilman huutoa niin tuntuu oudolta ihan huvikseen raahata tätä mukaan vessaan.

Meillä sen huutavimmankin vauvan sai siksi hetkeksi rauhoitettua joten olen päässyt vessaan yksin. En sinänsä ihmettele jos jonkun tarvii ottaa vauva mukaan vessaankin, lähinnä tunnen helpotusta että itse ei ole tuota tarvinut tehdä.
 
"äiti88"
Koliikkivauva kulki koko ajan mukana sylissä, jopa suihkussa käytiin yhdessä monesti. Meinaan jos se kerranki sattu olemaan hiljaa, en todellakaan halunnut huudattaa turhaan minuuttiakaan.

Ja kyllä mulla joskus menee veskissä kauemmin kuin minuutti, prinsessat toki pissaa sievästi vain ja pesevät kädet alle minuutissa, ymmärrän.

Edelleen jätän vessanoven auki, vaikka lapsi on vuoden jo. Haluan kuulla mitä se touhuaa yksinään sillä aikaa. Monesti tulee mukaankin vessaan. So what
 
"viera"
[QUOTE="aloittaja";29217366]No ottamalla mukaan ei vauvan ei tarvitse huutaa tai huutaa huomattavasti vähemmän kun näkee minut koko ajan. Sinä siis mielummin huudatat lasta? Minä joudun aika kauankin kantelemaan vauvaa, joten välillä pitää senkin aikana päästä vessaan, vaikka aikuinen olenkin (tai sitten en ole jos tämä on aikuisuuden mittari).[/QUOTE]

Mitä väliä sillä on, huutaako siellä vessassa sitterissä vai viereisessä huoneessa.

Ja meidän vessassa on turhan ahdasta, jos sinne sitterin raahaa, pöntöllä voi sitten istua jalat sitterissä :LOL:
 
vierass
Ei onneksi tarvinnut vauvaa ottaa mukaan vessaan, nyt on jo vuoden vanha ja yksin kotona ollessa jätän usein oven auki niin että lapsi sen auki saa. Ja usein seuraakin perässä, jos ovi olisi kiinni, tulee huutoa, eroahdistusta kun on alkanut nyt olemaan viime kuukausina. Ja vessa on sen verran tilava, että hyvin tuo sinne mahtuu, levittelee kyllä omat vaippansa sun muut pitkin lattioita (meillä hoitopöytä on tuolla vessassa) mutta ainakin tietää mitä lapsi tekee. Ja nyt kun on uusikin vauva tullut just taloon niin parempi että tosiaan tietää missä isompi lapsi on, ettei sillä aikaa käy vauvaa häiritsemässä.
 
"vierailija"
Oon ottanut. Vielä tulee 1 v myös mukaan jos ei ole miestä tai isosiskoa kattomassa perään. En halua että wc käynnin aikana esim. Kiipee pöydälle ja tippuu pää edellä alas.
 
Voi herran pieksut!
Tuntuu että tämän koko ketjun päällimmäinen pointti meni (ainakin chefin osalta) kilpailuksi siitä, kuka pissii ja kakkii nopeintten.

Ehkä alottajalla on ummetusta tai täytyy tehdä tiettyjä hoitoja itselleen, jotka edellyttävät kylpyhuone -olosuhteet? Vai täytyykö lasta suojella ja varjella jo tuossa iässä ettei näe äitin kriittisiä paikkoja?

Tiesittekö, että jotku käyvät suihkussakin lapsensa kanssa!! YHDESSÄ!!!! !!!! !! ! !!
 
mulla on välillä mukana vauva, 2-vee ja koiranpentu. vauva mukana jos ei itsekseen viihdy, 2-vee tulee omasta tahdosta. koira välillä siksi että saa esim vanhempi lapsista syödä rauhassa kun pennulla vähän vielä rajat hakusessa, enkä kyllä muutenkaan jätä koiria ja lapsia keskenään vahtimatta.
 
Vieeras
Mulla on vessassa lähes aina mukana koira ja 1- vuotias lapsi. Lasta ei voi jättää yksin edes hetkeksi, kiipeää joka paikkaan ja koira nyt muuten haluaa olla mulla seurana.
 
vieras#
Jos vauva vaan huutaa ja huutaa, niin oon joskus jättänyt oven auki ja vauvan sitterissä siihen näköetäisyydelle. Vessaan ei mahdu, tai mä en pääse pöntöltä pois :D On nuo joskus tainneet olla sylissäkin, ja isompikin lapsi mukana, jos on ollut joku vaihe että yksin jäädessä ollaan heti tihutöissä tai kiipeilemässä. Ja välillä on vaan joutunut syöksymään vessaan (ihana kun esim. menkat laittaa vatsan ihan sekaisin...) ja jättämään vauvan itkemään, onneksi noissa tilanteissa siellä ei kestä kauan... :D En mä halua jättää vauvaa yksin itkemään, mielummin edes niin että näkee mut jos ei sylissä voi pitää, mutta en nyt mitään tunnontuskia koe siitäkään, että joskus on joutuntu itkemään ihan yksin hetken aikaa. Kurjalta se tietysti joka kerta tuntuu itsestäkin.
 
Owl
Otin minäkin mukaani, pääsin helpommalla niin.Molemmat sai siitä "turvaa".Minä näin, että vauvalla kaikki hyvin ja vauva näki minut.
Nyt, kun on mieskin mukana, niin ei enää tarvitse.
 
hassua
Kuulostaa kyllä hassulle ja tosi oudolle jos pitää sitteri raahata vessaan mukaan. Mä ainakin olen sieltä vessasta huudellut vauvalle jos on alkanut kitistä. Vauva on turvallisesti pinnasängyssä mobilen kanssa, viihtyy hyvin vessareissun ajan kun pistää mobilen soimaan. Mut tiedän kyllä että toisilla on niin ankeet sängyt vauvoilleen ettei sieltä löydy virikkeen virikettä jotta vauva nukkuis (muka) paremmin. No meil on vauvat aina viihtyneet sängyssä muutenkin kuin vain sen pakollisen nukkumisen ajan :) Ja lattialla myös.
 
"Kemeli"
Esikoinen viihtyi hyvin sitterissä tai lattialla olkkarissa sillä aikaa, kun kävin vessassa. Kuopus ei. Parkui koko ajan ja kyllä mulla meni välillä vessassa vaikka kymmenenkin minuuttia. Synnytyksen jälkeen oli ummetusta + peräpukamaa. Ei ollut ihan minuutin keissejä ne vessareissut. Muksu olis huutanut ittsensä hengiltä sinä aikana. Otin siis sitterissä mukaan ja yleensä siinäkin huusi kitapalkeet punaisena, ellen koko ajan heiluttanut toisella jalalla sitteriä. En todellakaan huvkseni vauvaa sinne vessaan vienyt.
Esikoisen kanssa onnistui suihkussakäynnit siten, että killitti vähän kauempana sitterissä. Kuopus silloinkin parkui naama punaisena, joten suihkukäynnit piti ajoittaa uniaikaan tai siihen, että mies oli kotona.
 

Yhteistyössä