Oppilaan pahoinpitely Vantaalla – Lähipiiri: ”Kaksi kuukautta koulussa on ollut maanpäällinen helvetti” Eli ”jotkut” saa vapaasti harrastaa väkivaltaa

  • Viestiketjun aloittaja Ulla tuss
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Kytöpuistonkoulu olisi ollut lapseni oppilaaksiottoalueen mukainen koulu. Vuonna 2015, kun lapseni oli aloittamassa koulutaivaltaan, ko. koulussa, maahanmuuttajalapsien osuus oli jo yli 60%. Nykyään taitaa lähennellä 70%. Tuttavaperheiltä olin jo ennakkoon kuullut koulusta pelkästään huonoja kokemuksia. Monenmoista ongelmaa siellä kuuleman mukaan oli ja tämä on alueen asukasrakenteen vuoksi helppo uskoa. Opettajat vaihtuivat jatkuvasti, koulukiusaamista, opetus sitä sun tätä, koska opettajien päivät kuluu pelkästään järjestyksenpitoon. Lapsen oppiminen pelkän koulun varassa heikoilla kantimilla. Kytöpuistonkoulussa ei lapsi välttämättä opi kuudessa vuodessa edes perustaitoja, kuten lukemista, kirjoittamista tai kertotaulua. Asuimme Havukosken ja Päiväkummun rajamaastossa, joten päädyin anomaan lapselleni koulupaikkaa Päiväkummun puolelta ja se oli viisas päätös se. Oppilasaines on Päiväkummun koulussa aivan toista, samoin opettajat. Valtaosa pihapiirimme lapsiperheistä koetti saada lapsensa mihin tahansa muuhun kouluun, kuin Kytöpuistoon, vaikka sitten muuttamalla Havukoskelta pois. Ja lopulta lähes kaikki tuntemamme lapsiperheet muuttivatkin pois. Niin teimme lopulta myös mekin. Vaikka olimme tyytyväisiä Päiväkummun kouluun, niin viisi vuotta Haviksella riitti. Päädyimme muuttamaan koko helvetin Vantaalta pois. Se oli elämäni hienoimpia päiviä, kun saimme Havukosken asunnon myytyä. Päivääkään en ole Havukoskea tai Vantaata ikävöinyt. Vieläkin iho nousee ahdistuksesta kananlihalle, jos syystä tai toisesta pitää ajatella Koivukylää tai Havukoskea lähellekkään."
 
Niin koulussa kuin vapaa-ajallakin tällaista voi tapahtua!
Meidän aikuisten pitäisi kyllä puuttua jos näkee tappelevia lapsia tms.

n. vuosi sitten tyttö oli kaverinsa luona Itä-Helsingissä, olivat ulkona ja lähistölle oli ilmaantunut ulkomaalaisen näköistä porukkaa ja jengillä olivat käyneet tytön päälle. Ensin oli huoraksi huutelua ja räkimistä sitten olivat ringissä kivittäneet isoillakin kivillä.
Tyttö teki kuten on opetettu, eli vältteli kontaktia viimeiseen asti. Loppujen lopuksi oli hermo pettänyt ja sitten oli kutsuttu poliisit paikalle. Onneksi poliisit näkivät tilanteen oikein eikä tyttö saanut edes nuhteita sen kummemmin.
Kyllä mä olen onnellinen, että tyttö osaa puolustaa itseään. Suosittelen itsepuolustuslajeja kaikille lapsille/nuorille.
Karkuun pitäisi juosta mitä jaloistaan pääsee, mutta aina sekään ei ole mahdollista.

Itku kurkussa ja kauhuissani kuuntelin tapahtunutta ja käytiin läpi miten voi jatkossa toimia. Onneksi tyttö selvisi, mitä nyt rystyset vähän kipeinä ja jokunen pieni jälki kivistä.

Uskallan väittää, että paikalliset pojat eivät IKINÄ tekisi mitään tuollaista!!!
Nämä ”ulkomaalaisten” kepposet toistaa pitkälti samaa kaavaa ja kivitys tuntuu olevan myös heillä se juttu!
 
Tyttäresi pahoinpiteli reippaita maahanmuuttajanuorukaisia! :eek:
 
It

2016 Liedossa loppui monivuotinen kiusaaminen ala-asteella vasta kun otimme poliisiin yhteyttä. Ooettajat ja rehtori täysin kynnettömiä. Itsekin typerinä uskoimme, että keskustelemalla loppuu. Jos ei ensimmäisestä yhteydenotosta lopu, nii.n suositukseni on, että poliisille heti.

ja ehdottomasti kirjatkaa ylös kaikki tapahtumat, ilmoitukset, sähköpostit etc. Toimitimme poliisille yli kolme sivua kirjallisia viestejä opettajien ja rehtorin välisistä sähköposteista, samoin päivämäärät tapaamisista etc.
Mitä sitten tapahtui, kun ilmoititte poliisille?
 
"Kytöpuistonkoulu olisi ollut lapseni oppilaaksiottoalueen mukainen koulu. Vuonna 2015, kun lapseni oli aloittamassa koulutaivaltaan, ko. koulussa, maahanmuuttajalapsien osuus oli jo yli 60%. Nykyään taitaa lähennellä 70%. Tuttavaperheiltä olin jo ennakkoon kuullut koulusta pelkästään huonoja kokemuksia. Monenmoista ongelmaa siellä kuuleman mukaan oli ja tämä on alueen asukasrakenteen vuoksi helppo uskoa. Opettajat vaihtuivat jatkuvasti, koulukiusaamista, opetus sitä sun tätä, koska opettajien päivät kuluu pelkästään järjestyksenpitoon. Lapsen oppiminen pelkän koulun varassa heikoilla kantimilla. Kytöpuistonkoulussa ei lapsi välttämättä opi kuudessa vuodessa edes perustaitoja, kuten lukemista, kirjoittamista tai kertotaulua. Asuimme Havukosken ja Päiväkummun rajamaastossa, joten päädyin anomaan lapselleni koulupaikkaa Päiväkummun puolelta ja se oli viisas päätös se. Oppilasaines on Päiväkummun koulussa aivan toista, samoin opettajat. Valtaosa pihapiirimme lapsiperheistä koetti saada lapsensa mihin tahansa muuhun kouluun, kuin Kytöpuistoon, vaikka sitten muuttamalla Havukoskelta pois. Ja lopulta lähes kaikki tuntemamme lapsiperheet muuttivatkin pois. Niin teimme lopulta myös mekin. Vaikka olimme tyytyväisiä Päiväkummun kouluun, niin viisi vuotta Haviksella riitti. Päädyimme muuttamaan koko helvetin Vantaalta pois. Se oli elämäni hienoimpia päiviä, kun saimme Havukosken asunnon myytyä. Päivääkään en ole Havukoskea tai Vantaata ikävöinyt. Vieläkin iho nousee ahdistuksesta kananlihalle, jos syystä tai toisesta pitää ajatella Koivukylää tai Havukoskea lähellekkään."
Kuulostaa ihan suoraan sanottuna painajaiselta.
 
Niin koulussa kuin vapaa-ajallakin tällaista voi tapahtua!
Meidän aikuisten pitäisi kyllä puuttua jos näkee tappelevia lapsia tms.

n. vuosi sitten tyttö oli kaverinsa luona Itä-Helsingissä, olivat ulkona ja lähistölle oli ilmaantunut ulkomaalaisen näköistä porukkaa ja jengillä olivat käyneet tytön päälle. Ensin oli huoraksi huutelua ja räkimistä sitten olivat ringissä kivittäneet isoillakin kivillä.
Tyttö teki kuten on opetettu, eli vältteli kontaktia viimeiseen asti. Loppujen lopuksi oli hermo pettänyt ja sitten oli kutsuttu poliisit paikalle. Onneksi poliisit näkivät tilanteen oikein eikä tyttö saanut edes nuhteita sen kummemmin.
Kyllä mä olen onnellinen, että tyttö osaa puolustaa itseään. Suosittelen itsepuolustuslajeja kaikille lapsille/nuorille.
Karkuun pitäisi juosta mitä jaloistaan pääsee, mutta aina sekään ei ole mahdollista.

Itku kurkussa ja kauhuissani kuuntelin tapahtunutta ja käytiin läpi miten voi jatkossa toimia. Onneksi tyttö selvisi, mitä nyt rystyset vähän kipeinä ja jokunen pieni jälki kivistä.

Uskallan väittää, että paikalliset pojat eivät IKINÄ tekisi mitään tuollaista!!!
Nämä ”ulkomaalaisten” kepposet toistaa pitkälti samaa kaavaa ja kivitys tuntuu olevan myös heillä se juttu!
Kyllä tuollaiset sällit ansaitsisivat kunnon sakinhivutuksen.
 
Kaikki, jotka kannattaa maahanmuuttoa, voisi viedä lapsensa kyseiseen kouluun.

Lisäksi, kun joillakin on tapana ajatella, että kantasuomalaiset aiheuttavat maahanmuuttajien ongelmat, niin miten on mahdollista, että mitä enemmän maahanmuuttajataustaisia koulussa on, sen rauhattomampaa ja heikompaa oppilasmateriaali on?
 
vierailija
Anteeksi mun väärä sananvalinta. Se on pahoinpitely. Mutta vaikka henkinen kiusaaminen ei ole yhtä vaarallista kuin fyysinen niin sillä voi olla pahat vaikutukset elämään.

Mua on kiusattu henkisesti lapsena monet vuodet. Aikuisena oli työpaikka kiusaamista.
En tarkoittanutkaan sua, vaan kun yleisesti ihmiset puhuu kiusaamisesta vaikka kyse on paljon pahemmasta. Ja kyllä, ihan totta on, että henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa ellei oikeasti jopa pahempaakin. Kyllä ihminen osaa olla julma toiselle ihmiselle :/
 
  • Tykkää
Reactions: m.e.k.
vierailija
vierailija
Onko joku nähnyt tämän videon? Jotenkin some hiljentynyt tähän tapaukseen liittyen. Yleensä se on merkki siitä, että ihan kantsikset asialla. Onko näin? Vai oliko sittenkin mamuja?
 
vierailija
"Vartijoita Vantaalle kouluihin Eezy Henkilöstöpalvelut Oy Alkuperäinen julkaisupäivä 22.9.2020 Tehtävänkuvaus Haemme Vantaan kouluihin vartijoita vuoden loppuun saakka. Työaika ma – pe klo 07.00 – 15.39. Työtehtävinä vartijan perustehtävät sekä mahdollisesti pienimuotoiset kiinteistöhoidon tehtävät. Odotamme sinulta Valituilla henkilöillä tulee olla voimassa oleva vartijakortti. Edellytämme sinulta hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi odotamme itsenäistä ja vastuullista asennetta sekä luotettavuutta. Muut tiedot Voit hakea tehtävään täyttämällä Eezy:n sähköisen työhakemuksen oheisesta linkistä. Täytä lomakkeen tiedot ja liitä CV:si tai muita dokumentteja lomakkeen pohjalle. Työt alkavat mahdollisimman pian heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Täytäthän siis hakemuksen pian! Lisätiedot ja yhteystiedot: Mikäli haluat tiedustella lisää, olethan rohkeasti yhteydessä. Michaela Lappalainen HR-asiantuntija Eezy Henkilöstöpalvelut michaela.lappalainen@eezy.fi www.eezy.fi https://tyopaikat.oikotie.fi/avoimet-tyopaikat/vartijoita-vantaalle-kouluihin/1388161
 
vierailija
Aika usein muuten se tietty videoita levittävä porukka levittää samoja videoita useempaan kertaan. Pystytään sitten luomaan sellaista kuvaa että mamut riehuu ympäri Eurooppaa ja ollaan aivan kusessa. Suomessa tietenkin nuo videot koskee yleensä ulkomaalaisia tapauksia, koska ei sentään samaa videota viitti kotimaisista tapauksista pyörittää. Ainakin Ruotsin tilanteesta, joka kuulemma on "ihan katastrofaalinen" tietyt samat videot pyörii uudestaan ja uudestaan.

Juu ja kyllähän siellä Ruotissa ihan oikeestikkin on ongelmia, mutta kaukana siitä, että "koko maa palaisi".
 
Paa kuule pääs pensaaseen.
 
Rehtori kuuluu Silakkaliikkeeseen, joten tämä selittänee haluttomuuteen puuttua asiaan, jos tekijät ovat mamuja. Selvää on joka tapauksessa, että Hosion pitää erota.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Näätkösä untakin mamuista?

Tekijöistä ei kerrota mitään koska ovat alaikäisiä, eikä rehtorin puuttumattomuus kiusaamiseen liity silakoihin tai mamuihin vaan siihen et niin on suomessa aina tehty, ihan kantiskouluissakin.

Joko mv on julkaissut videon?
 
vierailija
Niin koulussa kuin vapaa-ajallakin tällaista voi tapahtua!
Meidän aikuisten pitäisi kyllä puuttua jos näkee tappelevia lapsia tms.

n. vuosi sitten tyttö oli kaverinsa luona Itä-Helsingissä, olivat ulkona ja lähistölle oli ilmaantunut ulkomaalaisen näköistä porukkaa ja jengillä olivat käyneet tytön päälle. Ensin oli huoraksi huutelua ja räkimistä sitten olivat ringissä kivittäneet isoillakin kivillä.
Tyttö teki kuten on opetettu, eli vältteli kontaktia viimeiseen asti. Loppujen lopuksi oli hermo pettänyt ja sitten oli kutsuttu poliisit paikalle. Onneksi poliisit näkivät tilanteen oikein eikä tyttö saanut edes nuhteita sen kummemmin.
Kyllä mä olen onnellinen, että tyttö osaa puolustaa itseään. Suosittelen itsepuolustuslajeja kaikille lapsille/nuorille.
Karkuun pitäisi juosta mitä jaloistaan pääsee, mutta aina sekään ei ole mahdollista.

Itku kurkussa ja kauhuissani kuuntelin tapahtunutta ja käytiin läpi miten voi jatkossa toimia. Onneksi tyttö selvisi, mitä nyt rystyset vähän kipeinä ja jokunen pieni jälki kivistä.

Uskallan väittää, että paikalliset pojat eivät IKINÄ tekisi mitään tuollaista!!!
Nämä ”ulkomaalaisten” kepposet toistaa pitkälti samaa kaavaa ja kivitys tuntuu olevan myös heillä se juttu!
No Lapsikin tajuaa, että jälleen täysin satua eikä totta. Ei ole hyvä, että tämmösitä täysin heresiaa olevia ns "tapahtumia" levitellään, kun kysyy faktoja näin, ei niitä ole. On vain, että kaverin tuttu kertoi.

Mutta persut jaksaa öhöttää.
 
  • Vau!
Reactions: Lispetti
Näätkösä untakin mamuista?

Tekijöistä ei kerrota mitään koska ovat alaikäisiä, eikä rehtorin puuttumattomuus kiusaamiseen liity silakoihin tai mamuihin vaan siihen et niin on suomessa aina tehty, ihan kantiskouluissakin.

Joko mv on julkaissut videon?
Monissa kouluissa puututaan nopeasti ja tehokkaasti kiusaamiseen. Ne eivät vain ylitä uutiskynnystä.
 
Yhteistyössä