Oppiiko mies ikinä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Väsynyt vaasalainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Väsynyt vaasalainen

Vieras
Ollaan miehen kanssa menty naimisiin talvella, sitä ennen seurusteltu muutamia vuosia, meillä on nyt puolivuotias vauva. Mieheni on mielestäni äärimmäisen itsekäs ja ajattelematon. En ole kertaakaan saanut kukkia, en edes synnytettyäni lapsemme. Jos kysyn mennäänkö elokuviin, ei häntä huvita. Muutenkin tuntuu, että hän pitää minua itsestään selvänä. Hän tietää, että haluan ehdottomasti päästä urallani eteenpäin, mutta olen kuitenkin siirtänyt omia juttujani, koska haluan hoitaa lapseni 3 vuotiaaksi kotona, tätäkään hän ei arvosta, ei kertaakaan ole edes maininnut siitä, kuinka hyvin hoidan lastamme. Itselläni alkaa pinna palamaan, en enää itsekään viitsi kannustaa ja tukea miestäni, koska tekee mieli olla häntä kohtaan samanlainen kuin hän minua.. Tää on niin hanurista... Onko muiden miehet tällaisia? Voiko parannusta edes odottaa?
 
No ei se tiiä, et haluat kukkia, jos et kerro. Minä vihjailen jo hyvissä ajoin, että vois tuua naistenpäivänä kukkia. Ja vielä sanon sinä päivänä, että oispa kiva saaha kukkia =D Ku ei tuo aina muista, vaikka aietta ois.

Voithan kysyä, että "mistä pidät minussa" ym. Että tulis oikeen luvan kans niitä kehuja =D

Ehkä hän ei ole nähnyt tarpeeseen kehua joka risauksesta, on varmaan vaan niin eri tyylinen. Hän on aatellu, että näet itse kivaksi olla kotona ja hoitaa lapsi ja annat urasi ootta.a.hän pitää tätä sinun valintaasi siis sinulle jo palkitsevana. Koska sitähän sen on pakko olla, jos urasuunnitelmiasi olet sen tähden lykännyt. Hän ei varmaan ymmärrä, että tuota valintaa pitäisi vielä kehuakin tämän tästä.

Ehkä sun pitäis kysyä, että "pidätkö uudesta mekosta" ja tämän tämmösestä. Että vähän kuin kysyt, niin jos oppisi kehumaan. Tuo kehuminen ja muu voi olla yllättävän vaikeaa, jos siihen ei ole tottunut.
 
En miekään saanu kukkia kun olin synnärrillä. Sain kaka Aku Ankkaa. Eikä niitä kukkiakaan o muuten oikeestaan tullu.
Joskus tuntuu et mun ukko pitää minuu kans itsestäänselvänä asiana. Mut auttaa se paljon kotona, niin paljonku jaksaa, ja pojan kanssa, vaikka onki töissä. Ja sano nätiks ja kehuu silloin tällöin. Tiiän et se välittää, ei se muuten auttais/kehuis.
 
Me ollaan oltu kohta viisi vuotta naimisissa. Ja ette kyllä usko, mutta se toi mulle ekan kerran avioliiton aikana täysin spontaanisti kukkia tässä keväällä. Jotain lievää muutostakin saattaa siis tapahtua. Mutta ehkä kannattaa mainita asiasta
 
No minä kyllä vihjailen, jos haluan kukkia. Vielä välitän hirveesti noista kukista ym ja oon sen myös miehelle sanonut. Kaikki naisethan eivät välitä, joten se kantsii kertoa ihan suoraan.

Mulle tuodaan joka synttärille kukkia, samoin naistenpäivät, nimipäivät ja kihlajaispäivänäkin ym. Ja jatkossa saa k yllä tuua hääpäivänäki =) Eli mies kyllä ymmärtää tuua noita. Tuo ihan spontaanisti, sit joskus esim. naistenpäiville vähä vihjailen et tuotasko kukkia X)

Itekki oon semmonen ,et ostan nimppareille lahjan ja teen jotain kivaa. Vaikka joku selkähieronta ym (no teen noita muutenki) ja oon siis itekki vastavuoroin samanlainen.
 
Lapsen isä toi sairaalaan kukkia vaikka ei yhdessä silloin oltukka. En tiedä oliko äitisä vaikka vihjannut tai jotain. Nyt kun yhdessä oltu ja pitkään niin huomannut että kaikenlaista on se mies oppinut. Olen kyllä häntä painostanut opettelemaan, en todellakaan suostu tekemään esim. kotitöitä yksin. Mutta sanonut itsekin että mielellään tekee, silittäminen ainoa mistä vielä keskustellaan.
 
Mun mies on ollut samanlainen, mutta muuttunut vuosi vuodelta (minun avustuksellani) huomioivammaksi. Tuo kukkia pari kertaa vuodessa, osaa jopa nykyään yllättää... kehuu välillä, kertoo kuinka hyvä äiti olen, vitsailee kuinka hänellä on käynyt flaksi kun on minut aikoinaan saanut jne. Aina vaan enemmän välillämme on tämmöistä ihanaa huomioimista puolin ja toisin, huumoria jne.

Että toivoa on. Kyllä noissa asioissa miehet voi petrata.. muuttua.
 
Voi, mä olen vihjannut, ja kun ei auttanut niin olen nätisti pyytänyt ja lopuksi käskenyt joskus jotain mulle tekemään/hankkimaan. Olen sanonut, ettei tarvii kukkia edes tuoda jos tuntuu, etti ole oma juttu, mut tekis edes kortin vuospäivänä. Jos kysyn, tykkäätkö tästä tai tästä, vastaus on hmmm.. joo.. eli ei edes kuuntele. Aina vaan sanoo, ettei oo sen tyyppinen, että osais ostella mitään lahjoja, tai kehua, tai sanoa kauniisti. No, kait se mäkin olen pian sellasta tyyppiä, joka ei jaksa seksiä antaa, eikä huomioda muutenkaan hänenkään tunteita!
 
Ei ne miehet vaan ihan oikeasti aina tajua. Ei ne tajua sanoa joitain asioita, kun pitää niitä itsestäänselvinä. Ei ne tajua, että naiset tykkää kukista. Ne voi ajatella että nainenkin pitää sitä turhana rahan haaskaamisena jne.
Kannattaa kertoa mitä haluaa (erittäin tarkasti) ja pyytää mieheltä näitä tiettyjä asioita. Kyllä ne pyynnöt sitten lopulta rupeevat jäämään korvan taakse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Voi, mä olen vihjannut, ja kun ei auttanut niin olen nätisti pyytänyt ja lopuksi käskenyt joskus jotain mulle tekemään/hankkimaan. Olen sanonut, ettei tarvii kukkia edes tuoda jos tuntuu, etti ole oma juttu, mut tekis edes kortin vuospäivänä. Jos kysyn, tykkäätkö tästä tai tästä, vastaus on hmmm.. joo.. eli ei edes kuuntele. Aina vaan sanoo, ettei oo sen tyyppinen, että osais ostella mitään lahjoja, tai kehua, tai sanoa kauniisti. No, kait se mäkin olen pian sellasta tyyppiä, joka ei jaksa seksiä antaa, eikä huomioda muutenkaan hänenkään tunteita!

Toi on ärsyttävää kun mies sanoo, että ei oo vaan "sellasta tyyppiä"...
Ja kumma että ei viitti yhtään nähdä vaivaa sinun tyytyväisyytesi eteen jne.
Ehkä olisi oikeasti vakavan keskustelun paikka ja teet todella selväksi, että nämä ovat tärkeitä asioita sinulle. Että et sinä vain lämpimiksesi niistä jauha.
Ei se mies varmastikkaan tajua kuinka tärkeitä nämä "pikku" asiatkin voivat naiselle olla.
Tsemppiä!
 
Meillä mies tuo ehkä 2 kertaa vuodessa kukkia, välistä laittanut välikäden asialle kun itse ollut reisussa. Olen myös joskus vihjannut, mutta heikosti se auttoi. En ole niin kukka ihminen, mutta toivon että lahjaan on ajatusta ja aikaa käytetty. Voin rehellisesti sanoa että hinnalla ei ole mitään merkitystä minulle. Onhan joskus ihania kortteja askarrellut, kovin persoonallisia :)
 
Pakko taas miehen sanoa sanansa tähän keskusteluun. :saint:

Miehet ovat loogisia ja järkeviä. Miehen mielestä kukat ovat turhia kun eihän niitä voi käyttää mihinkään. Maksavat paljon ja kuihtuvat pois oltuaan vain TV:n ja kaukosäätimen välissä kanavarallia häiritsemässä. Kukat eivät tuota mitään konkreettista etua tai hyötyä.

Voisi tietysti ajatella että onhan se loogista että jos ostaa naiselle kukkia, saa naisen hyvälle tuulelle ja petaa saumat saada illalla pesää. Ihan loogista joo mutta jatkumo ei ole absoluuttisen varma. Matkalla on liian monta epävarmuustekijää eli pesä voi kaikista ponnisteluista huolimatta jäädä saamatta.

Mies siis arvostaa sitä että teolla on välittömät ja varmat seuraukset. Esimerkiksi jos mies ostaa itselleen kossupullon, hän voi olla varma siitä että se toimii ja sillä pääsee siihen lopputulokseen johon on tarkoitus.

NII! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:

Juuri noin,siksi naisen kannattaa ostaa itse kukkansa,lahjansa ja hommata itse omat orgasminsa.
Rattoisaa vappua :D

Alkuperäinen kirjoittaja clivia:

Peesin cliviaa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helmari:
Kerro tunteesi ja toiveesi. Jos ei auta niin huuda ne |O Tai tee joku räväyttävä yllätys, että miehen silmät aukeaa ja ajatus alkaa raksuttaa. :D

Millanen yllätys?? Mun yllätys sille on, että laitan tän asunnon myyntiin ja ostan itselleni ja lapselleni oman asunnon..
 
Kyllä minä ainakin olen oppinut. Ihan omasta aloitteestani muistan vaimoani neljästi vuodessa kukilla tms. Satuttiin menemään naimisiin talvipäivänseisauksena ja siksi lahjon ex-morsiantani talvi- ja kesäpäivänseisauksina ja kevät- ja syyspäiväntasauksina. Kotitöihin osallistun kykyjeni mukaan. Itse kulkisin huoletta ryppyisissä vaatteissa, joten en juuri näe järkeä silittämisessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turbojurpo:

Meillä mies nyt kulkeekin, välistä aina nurisee kun en silitä. Joskus, hyvin harvoin, silitän paidan, mutta ehtona että opettelee silittämisen. Haluan ihan sen takia, että tarpeen vaatiessa pystyy lasten vaatteita silittää. Olen itse suurpiirteisempi kuin mieheni ja meillä nuo tekniset/remontointi hommat ovat minun alaani.
 
Yhteistyössä