Opintojen päättymisestä ja valmistumisesta johtuva ahdistus

[alkuperäinen]

Sanokaa, etten ole ainoa. Olen kohta 27, ja valmistumassa korkeakoulusta. Ennestään minulla on yo-tutkinto ja ammatti, mutta en ole koskaan tehnyt varsinaisesti työtä, paitsi kesäisin, koska olen opiskellut vain.
Nyt valmistuminen häämöttää keväässä, ja olen aivan SAIRAAN ahdistunut ja väsynyt. En oikein tajua kunnolla miksi. Koulua en jää kaipaamaan, enkä luokkakavereitakaan. Olen sellaisella alalla, missä kilpailu on kovaa ja raadollista, ja se on vaikuttanut jo loppuaikoina luokkahenkeenkin. Joten koulussa, opiskelukavereissa tai paikkakunnassa ei ole mitään, mitä jäisin kaipaamaan. Silti pelottaa ja ahistaa tuleva. Kertokaa nyt, että tämä on normaalia ja kaikista opiskeluputkesta pois pullahtavilta tuntuu tältä...
Minulla ei ole työpaikkaa kiikarissa. Joitain pieniä virityksiä on, mutta ei mitään varmaa. Ei ole ollut edes aikaa tai energiaa miettiä opinnäytetyön tekemisen lisäksi työnhakua.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla valtavan onnellinen- ei tarvitse kohta enää katsella tympeäksi käyneitä naamoja koulussa. Pääsen reissuun kesällä. Menen naimisiin kesällä. pääsen tekemään sitä, mitä varten olen 7 vuotta opiskellut. Vai pääsenkö? Miten pääsen? Tuntuu kuin jäisi ihan tyhjän päälle ja tulevaisuus enemmän pelottaa kuin innostaa. Onko kohtalotovereita? Miten tästä selviää? Jos olen näin poikki, niin miten voin löytää työn, markkinoida itseäni pirteästi ja parhaita puolia korostaen, kun en tiedä mitä ne ovat, ja voisin oikeesti vaan nukkua vuoden toipuakseni tästä kaikesta stressistä... =(

 

["vieras"]

Kyllä ahdistaa, eniten ahdistaa et pääseekö alantöihin ja toiseksi miten saan kaikki opinnot suoritettua yhdessä rytäkässä. Graduakin pitäisi kirjoittaa....

 

[on tuttua]

Valmistuin itse yliopistosta saman ikäisenä ja muistan sen väsymyksen, kun on paahtanut koko elämänsä siihen saakka. Vaikka viimeiset tentit eivät olleet vaikeita, eivät sen vaikeampia kuin siihenkään saakka, niin en päässyt yhdestä edes läpi vaan pyysin mahdollisuutta kirjoittaa esseen. Olin vaan jo niin väsynyt.
ehkä siinä on syy miksi jotkut tekeävt lapsen opintojen välissä? saa pienen tauon...

Minun olisi ehkä kannattanut pitää vähän oikeaa lomaa tuolloin. Ei vaan tullut pidettyä ja töissäkin oli tosi vaikea oppia mitään uutta, koska jotenkin olin aivan lukossa ja väsynyt. Sain ekan tauon opiskelusta (alkuaikoina työssäkn kaikki on uutta ja joutuu oppia) vasta kun sain esikoisen. Olin äitiysloman kotona, ja se oli ensimmäinen loma sen jälkeen kun täytin 15v. Tuolloin sain eka kesätyöpaikan ja sen jälkeen olin aina töissä tai opiskelin kesälläkin. tuon äitiysloman jälkeen olin jo pirteämpi ja jaksoin töissäkin paremmin.

 

["vieras"]

Onko teillä ollut päättötyötä tehdessä sellainen olo, et aivot ei toimi? Mä olen nyt täs viikon, joka v:n tuntina esim. miettinyt disposition rakennetta.. mut ei tuu mitään. Ties miten monta word tiedosta olen roskiin nakannut. Mitään ei oikein voi edes kirjoittaa, kun dispoa ei ole.

 

[alkuperäinen]

Aivot ei toimi ei... dispositio on jo, mutta kun itse aihe alkaa tuntua paskalta ja kuluneelta tässä puolivälissä työtä, niin ei haluaisi ajatella koko asiaa. Eikä tilannetta tosiaan helpota se, että tajuaa, että nyt pitäisi jo pedata tulevaisuuttakin, koska mistä sitä rahaakin sitten saa, kun opintotuki lakkaa.

Lapsi on muuten tullut minullekin mieleen ensimmäistä kertaa ikinä parin viime viikon aikana. Siis niin, että mitäs jos valmistumisen jälkeen hankkis lapsen ja sais elämälleen tarkoitusta ja saisi aikalisän työpaikan hankkimisesta. Jep jep... en ole hankkimassa kuitenkaan, vaikka ymmärrän hyvin niitä joista viestissä kolme puhuttiin.

 

["vieras"]

Aivot ei toimi ei... dispositio on jo, mutta kun itse aihe alkaa tuntua paskalta ja kuluneelta tässä puolivälissä työtä, niin ei haluaisi ajatella koko asiaa. Eikä tilannetta tosiaan helpota se, että tajuaa, että nyt pitäisi jo pedata tulevaisuuttakin, koska mistä sitä rahaakin sitten saa, kun opintotuki lakkaa.

Lapsi on muuten tullut minullekin mieleen ensimmäistä kertaa ikinä parin viime viikon aikana. Siis niin, että mitäs jos valmistumisen jälkeen hankkis lapsen ja sais elämälleen tarkoitusta ja saisi aikalisän työpaikan hankkimisesta. Jep jep... en ole hankkimassa kuitenkaan, vaikka ymmärrän hyvin niitä joista viestissä kolme puhuttiin.

Juu, sama juttu. Koko aihe tuntuu ihan paskalta ja sitten on vielä tullut tunne onko tätä edes järkevää tutkia. Onko tämä edes relevantti aihe. Edes ohjaajan vakuuttelut ei paljon kannusta.

 

[rtee]

Eiköhän se ole ihan normaalia tuntea noin aina kun jättää jonkin vanhan taakseen ja on edessä hyppy tuntemattomaan. Se kyllä varmasti helpottaisi jos pystyis pitämään vähän lomaa, mutta kyllä se tunne menee ajankin kanssa ohi. Tsemppiä!

 

[alkuperäinen]

No onpa "kiva" kuulla etten ole yksin tämän kanssa kuitenkaan. Luokkatovereista ei ole vertaistukea, koska kaikki mustasukkaisesti kilvoittelevat toisiaan vastaan, ja antavat ymmärtää, että hyvin menee, ja jos ei mene, niin syytä olisi vaihtaa alaa. Kyseessä on siis kulttuurialan haara, joka on vahvasti sidoksissa bisnekseen, ja työpaikkoja vähän. Tuntuu, että härskeimmät pärjäävät.

Aihe tosiaan tuntuu typerältä, ja eräskin luokkakaveri voitonriemuisena ilmoitti, että oli nähnyt vastaavan asian, kuin mitä yritän nyt kehitellä, hiljattain jossain. Ohjaavan opettajan vakuuttelut eivät juuri nyt paljoa auta, kun tuntuu toivottomalta. Minusta alkaa tuntua, että viis arvosanasta, kunhan raapaisen työn kasaan ja pääsen pois täältä, niin hyvä. Mutta sitten se paradoksi: täältä mihin?

 

[alkuperäinen]

Niin, ja sellainen kysymys, että työelämään päästessäkö sitten helpottaa? En tiedä miksi, mutta minulla on sellainen kuva, että opiskelu on lomailua oikeaan työntekoon verrattuna. Eli tavallaan koen, että tästähän se stressi vasta alkaakin, jos töihin pääsee. Ja nimenomaan koulutusta vastaaviin, missä odotettaisiin minun olevan hyvä. Vai onko työnteko helpompaa kuin opiskelu? Varmaan riippuu alasta, mutta kuitenkin..

 

[alkuperäinen]

Nostellaan, jos perjantaiaamuna olisi uudet ahdistuneet nöräämässä sen sijaan, että tekisivät lopputyötään =(

 

["vieras"]

Päättötyö ja gradu eivät ole oikeasti tutkimusta, vaan tutkielmia (tai ainakin gradu). Sille ei siis kannata ladata liian korkeaa kynnystä. Jos oma tekeminen ja kirjoittaminen sujuvat paremmin ilman alkuun liian tiukaksi lyötyä rakennetta (dispositio), niin miksi jumittaa siihen vaiheeseen. Prosessikirjoittaminen sopii monelle, ja tekstinkäsittely on keksitty.

Valmistuminen on luonnollisesti kriisi. Siinähän loppuu yksi elämänvaihe. Pitää astua "oikeaan" elämään. Ja odotelkaapas sitten tätä neljänkympin kriisiä, kun pitää hyvästellä se nuoruus-minä. Oikeasti haikeaa.

 

["mä"]

Mua ahdistaa kans. Ei yhtään kiinnostais mennä töihin vaikka töitä mun alalta löytyis kyllä. Mielummin olisin lapsen kanssa kotona, mutta kai se on pakko töihin mennä...

 

["mä"]

Ainiin, gradua pitäis tehdä ja sekin ahdistaa. Tulee hirvee kiire kun oon kirjoittanut vasta 15 s ja n. 100 pitäis saada huhtikuun loppuun mennessä... Tällä viikolla en oo pystyny kirjottaa yhtään ku oon ollu sairas (influensa). Nyt alkaa onneks pikkuhiljaa olo paranee...

 

["alkup"]

Juu, tuota työn "vähäpätöisyyttä" olen koittanut itselleni muistuttaa. Se on vain muutama opintopiste enemmän kuin normaali kurssi, ja olen jopa kerran tehnyt jo yhtä laajan kokonaisuuden projektin (yhden vuoden kesäopintoprojekti, kun ei ollut tarjontaa koulun puolesta, mutta opintotuki oli saatava, koska ei ollut työtä. Täytyi kehitellä kolme kuukautta kestävä juttu itselleen) joten ei sen työn määrän pitäisi olla ongelma. Ja itse en edes ole täydellisyyden tavoittelija, eli en vaadi parasta mahdollista arvosanaakaan.

Kenties siksi niin ahistaakin, kun tätä ennen on aina ollut selvää, että jatkan opintoja. Lukiosta amikseen, amiksesta amk:hon. Itse asiassa toiveena olisi vielä maisteriopinnot, mutta en taida jaksaa samaan syssyyn. Enkä tiedä, miten kuumaa kamaa työmarkkinoilla olisi reilu kolmikymppinen taiteen maisteri, joka ei olisi tehnyt muuta työtä kuin siivonnut ja jakanut postia (kesätyöt opintojen aikana). Eli pakko minun on tehdä vähän työtä välissä, pari vuotta ainakin. Mutta sen työn pitäisi olla alaan liittyvää, ettei tauon vaikutus olisi plus miinus nolla...

Aaaargh. Ehkä avaan opinnäytetidoston ja koitan kirjoittaa edes pari riviä. Ehkä se avaa vähän tätä lukkoa. Kiitos kanssakärsijöille kommenteista ja viisaammille neuvoista! Helpotti tavaallan, kun tietää että ei ole ainut, ts. ahdistus ei ole merkki paskuudesta vaan.. ahdistuksesta.

 

["vieras"]

Itsellänikin oli aikoinaan ahdistus, tosin valmistuin maisteriksi 23-vuotiaana 5 opiskeluvuoden jälkeen. Tuli tunne, että nyt pitää oikeasti aikuistua. Eikä ollut valmistumisvaiheessa töistä tietoa, valmistuin toukokuussa ja onnekseni sain töitä kesäkuussa ja työt aloitin elokuussa. Ja samalla alalla olen edelleen.

 

["alkup."]

@15. viestin vieras: sinä oletkin ollut sitten tosi nuori, ja ilmeisesti aikamoinen hikettäjä, kun olet noin kovalla tahdilla opiskellut. Ei ihme, jos ahdisti. Minä en olisi missään nimessä ollut kypsä töihin 23-vuotiaana. Tosin en olisi kypsä äidiksikään nyt lähes 27-vuotiaana, että ehkä olen vähän hitaasti kypsyvä...

Sitten, kun työpaikka löytyy, katsoo varmasti taakseen, että helpostihan se meni. Mutta siinä vaiheessa kun ei ole tietoa tulevasta, on edessä ikäänkuin iso muuri, jonka toisella puolella olevista asioista ei ole mitään tietoa. Siellä voi olla vaikka mitä hyviä asioita, mutta kun ei näe... näkee vain sen muurin.

 

[Perusteekkari]

[QUOTE="alkup.";23169749]@15. viestin vieras: sinä oletkin ollut sitten tosi nuori, ja ilmeisesti aikamoinen hikettäjä, kun olet noin kovalla tahdilla opiskellut. Ei ihme, jos ahdisti. Minä en olisi missään nimessä ollut kypsä töihin 23-vuotiaana. Tosin en olisi kypsä äidiksikään nyt lähes 27-vuotiaana, että ehkä olen vähän hitaasti kypsyvä...

Sitten, kun työpaikka löytyy, katsoo varmasti taakseen, että helpostihan se meni. Mutta siinä vaiheessa kun ei ole tietoa tulevasta, on edessä ikäänkuin iso muuri, jonka toisella puolella olevista asioista ei ole mitään tietoa. Siellä voi olla vaikka mitä hyviä asioita, mutta kun ei näe... näkee vain sen muurin.[/QUOTE]

Mikä ihmeen hikettäjä? Jos opiskelee normaalitahtia niin lukion jälkeen aloittaneiden naisten pitäisikin valmistua 23-24 vuotiaina. Vastaavasti armeissa vuoden viettäneet miehet tulevat perästä 24-25 vuotiaina.

Nimim. diplomityötään kirjoittava 24-vuotias teekkari.