Oonkohan mie nyt kovin järkevä? (koiranäyttelyasiaa )

Senni Tonnika

Aktiivinen jäsen
28.11.2006
16 113
3
36
Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttely on tänä vuonna semmoisessa kaupungissa, et sinne tulee lähdettyä.

Ajattelin sit tuossa, et ilmoitan toisen urokseni sinne kehään. Koira ei oo ikinä näyttelyissä ollut, eikä tiiä hölkäsen pöläystä, et miten siellä kehässä pitää olla, eikä sen puoleen oo miullakaan. Onneks tuttu kasvattaja suostui esittämään urokseni.

Mut nyt iski semmonen pieni epäilys, et oonkohan mie oikeesti ihan järkevä? Maalla kun aina ollaan asuttu, ni harvemmin vieraita koiria päässyt näkemään. Silloin tällöin on tuttuja muutteja käynyt kyläilemässä tai myö ollaan kyläilty, mut ei siis kovin usein.

Koiralla on ikää näyttelyn aikoihin vajaa 4 vuotta. Ni mietinkin tuossa, et oiskohan sitä sittenkin pitäny ensin käydä vaiks joissain pienemmissä näyttelyissä ennen tuommosta, et missä voipi olla 60:kin muuttia paikalla. Kun nuohan ei välttämättä tule toimeen muitten samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Ni tuollahan niitä muita uroksia on sit vaikka kuin paljon. Tietty suurin osa koirista on näyttelyitä kiertäny, ni osaavat käyttätyä siellä ilman rähinöitä.

Täällä ei varmaankaan kevään aikana mätsäreitä järjestetä ja muutenkin minnuu kammoksuttaa esittää itse koira, varsinkin kun en tiiä yhtään, et mitä pitäis tehä. Ja siksi tää tuttu kasvattaja lupautukin esittämään uroksen. Sanoi jo aiemmin, et jos vaan joskus meinaan näyttelyihin viedä, ni hän esittää mielellään ja nyt olikin innoissaan kun soitin ja kysyin, et vieläkö ois esittämässä.

Nii...eli oiskohan tässä kuitenkin pitäny jotain pienempiä näyttelyitä käydä ensin ja sit vasta tuommoseen isompaan? Eri asia ois jos ois pentu kyseessä, muttaku jo liki 4 vuotias koira...
 
Kysele kotipaikkasi ja lähiseutujen kennel ja koirakerhojen järjestämiä koirien käytöskursseja tms. Ite kävin koirani kanssa opettelemassa semmoisilla kursseilla näyttelykäyttäytymistä ja käyttäytymistä yleensä( kohtaaminen vieraan koiran kanssa tms)
 
Eihän se nyt muuten haittaa toi kokemattomuus kun siinä et saattaa olla vähän noloa teille jos koira ei osaa käyttäytyä siellä ja voi sit sentakia saada huonomman arvostelun. Jos sillä nyt on perus opit hallussa ja on senverta ihmisystävällinen että antaa tuomarin koskee niin eiköhän se ainakin ilman hylsyä kotiin tule! :) Mä ehkä ainakin harjottelisin sitä kehä esiintymistä ja menisin vaikka johonkin hälinä paikkaan sen kanssa ennen näyttelyä,ettei kauheeta shokkia tule.
 
Alkuperäinen kirjoittaja IINES:
Kysele kotipaikkasi ja lähiseutujen kennel ja koirakerhojen järjestämiä koirien käytöskursseja tms. Ite kävin koirani kanssa opettelemassa semmoisilla kursseilla näyttelykäyttäytymistä ja käyttäytymistä yleensä( kohtaaminen vieraan koiran kanssa tms)

Tässä ei oo ku 3 kuukautta aikaa ennen näyttelyä. Täällä yksi kasvattaja koitti juoksuttaa koiraa ympyrässä ja seisottaa sitä, ni meni tosi hienosti. Mie kun oon koittanu samaa, ni tuo Duracellpupu vaan hötkyilee :D

Muita koiria ei talutuslenkeillä pahemmin enää huomioi, ku ollaan pennusta asti opetettu olemaan huomioimatta, sillä valjakkotyössä on vaan pakko mennä ohi, eikä saa hötkyillä ylimääräisten koirien perään. Mutta jos toinen rähähtää, ni sit tekee sen tuokin. Eli jos toinenkin menee hienosti huomioimatta ohi, ni niin menee tuokin. Ajolenkeillä sitten joissan pihoissa koirat räkyttää, ni tuo vaan pihisee vähän ja juoksee ohi.

Täällä ei paljoa kursseja ole, ja nekin mitkä alkoi, ni on alkanu jo syksyllä. Mutta täytyypä soittaa yhdelle kasvattajalle, joka noista tietää. Miun kanssa tuo koira varmasti tekis kaiken väärin kehässä, kun miuta vielä jännittäis niin vietävästi. TUttu kasvattaja, joka muutteja itsekin kasvattaa, ni esittää tuon ja tietää mimmonen tuo on ja kun on näyttelyitä kiertäny, ni osaa hommansa, ni koirakin toimii erilailla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Eihän se nyt muuten haittaa toi kokemattomuus kun siinä et saattaa olla vähän noloa teille jos koira ei osaa käyttäytyä siellä ja voi sit sentakia saada huonomman arvostelun. Jos sillä nyt on perus opit hallussa ja on senverta ihmisystävällinen että antaa tuomarin koskee niin eiköhän se ainakin ilman hylsyä kotiin tule! :) Mä ehkä ainakin harjottelisin sitä kehä esiintymistä ja menisin vaikka johonkin hälinä paikkaan sen kanssa ennen näyttelyä,ettei kauheeta shokkia tule.

Nyt koitan joka päivä sen kanssa harjoitella seisomista paikoillaan ja tuota juoksemista. Kun pitäisi siis nättiä ravia mennä, ni tuo taas on tottunu juoksemaan lujaa, ni meinaa harjoitellessakin ampaista aina laukkaan.

Tosi ihmisystävällinen tuo on ja antaa tutkia hampaat ja kivekset. Sitä ollaankin harjoiteltu jo pennusta asti. Siis käsittelyä. Vieras saa pukea sille vetovaljaatkin päälle.

Malamuutit osaa kyllä nolata omistajat muulloinkin kuin kehässä :D Ja kehässähän onneks ois se kasvattaja, enkä mie :D Mie en kykene menemään kehään itse.

Kaupunkiin välillä ajellaan ja siellä kuljetaan ihmisten keskellä, jotta on tottunut väenpaljouteenkin.
 
Mitä sitten jos omistajaa nolottaa,kunhan koiralla on mukavaa.:D En mä ainakaan stressais moisesta,kokeneetkin näyttelyihmiset joutuvat nolostumaan joskus siellä ja siihen ei elämä kaadu. Tehän voitte hurmata koko porukan siellä niin,että toisia nolottaa se,kun keltanokat tulee ja vie voitot.;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):

Tuohan se oiskin hyvä :) Minnuu vaan jänskättää kauheesti jotenkin tuo. Mut mie oonkin hirvee jännittäjä aina ollu :ashamed: Komea koira tuo on ja tää esittävä kasvattajakin just sen takia haluu tuota esitellä siellä, ku on sen mielestä niin hirmu komea ja on ollu sitä mieltä, et piätis näyttelyistä tuloksia hakea ees vähän ku pentujakin ollaan sillä teetetty ja lisää ois taas tulossa.
 
match showt on hyviä harjoittelua varten, kannattaa katsella oisko sellaista jossain lähettyvillä että pääsisitte sinne reenaamaan.
Mekin asutaan maalla ja otankin usein koiran mukaan kauppareissuille jne että pääsee ihmisvilinääkin välillä näkemään =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Greeata:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Mitä sitten jos omistajaa nolottaa,kunhan koiralla on mukavaa.:D En mä ainakaan stressais moisesta,kokeneetkin näyttelyihmiset joutuvat nolostumaan joskus siellä ja siihen ei elämä kaadu. Tehän voitte hurmata koko porukan siellä niin,että toisia nolottaa se,kun keltanokat tulee ja vie voitot.;)

Tuohan se oiskin hyvä :) Minnuu vaan jänskättää kauheesti jotenkin tuo. Mut mie oonkin hirvee jännittäjä aina ollu :ashamed: Komea koira tuo on ja tää esittävä kasvattajakin just sen takia haluu tuota esitellä siellä, ku on sen mielestä niin hirmu komea ja on ollu sitä mieltä, et piätis näyttelyistä tuloksia hakea ees vähän ku pentujakin ollaan sillä teetetty ja lisää ois taas tulossa.

No niin,pitäähän sitä komeaa koiraa hieman esitellä. :) Uskon kyllä,että sua jännittää,mutta onneksi kasvattaja on apunasi.Se kyllä tietää miten siellä ollaan jne. Kyl se siitä.Toivon paljon onnea teille näytelmiin,pidän peukkuja että saisitte ihan ruusukkeita mukaan kotiin sieltä.:)
 
Kiitos! Onneks tässä on vielä 3kk aikaa, enkä vielä oo ees ilmoittautunu :D
 
Elä panikoi, hyvin se menee. Ja pakkohan jostain on aloittaa. :)
Mie eilen olin puhelin yhteyksissä meidän pennun kasvattajan kanssa ja nekin on huhtikuussa tulossa näyttelyihin pennun isukin kanssa.
En tiedä ilmottaisko meidän palleron sinne, kun just pääsis pentuluokkaan.
Ja jos kasvattaja sen viel veisi kehään, ite sais seurata sivusta kuin se homma menikään. :)
Meiltä on sen verran lyhyt matka Lahteen et menen sinne vaik pentu ei lähtisikään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellu 77:

Mut mie panikoin :D sille en maha mittää. Sinne vaan teijänkin pikkuinen mammutti kehään :) Tuon meijän uroksen pentu oli viime vuoden erikoisnäyttelyssä ROP-pentu :heart:
 
No joo taas mun hyvä laskupää nähään tässä. Eihän pikkunen oo kun 4kk vanha tuolloin ja 5kk pääsee pentu luokkaan.
No, seuraamaan ainaskin tulen ja moikkaamaan pennun iskää :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellu 77:
No joo taas mun hyvä laskupää nähään tässä. Eihän pikkunen oo kun 4kk vanha tuolloin ja 5kk pääsee pentu luokkaan.
No, seuraamaan ainaskin tulen ja moikkaamaan pennun iskää :)

5kk ei pääse pentuluokkaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Monessa paikassa pentuluokka on 5-7kk ja toinen 7-9kk.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hellu 77:
No joo taas mun hyvä laskupää nähään tässä. Eihän pikkunen oo kun 4kk vanha tuolloin ja 5kk pääsee pentu luokkaan.
No, seuraamaan ainaskin tulen ja moikkaamaan pennun iskää :)

5kk ei pääse pentuluokkaan

Erkkareissa on kaks luokkaa pennuille
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
eipä ole tullut koskaan eläissäni vastaan virallista näyttelyä jonne 5kk pääsee

23.5.2009
Erikoisnäyttely

Dobermannien erikoisnäyttely järjestetään Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa Helsingissä. Arvostelu alkaa klo 10.
Näyttelyssä arvostellaan myös pennut (5-alle 7 kk ja 7-alle 9 kk).

No tossa sulle olis esimerkkiä ihan virallisesta näytelystä nyt sit.
 
Yhteistyössä