oon niin hukassa tuon lapsen kans!! miten itse toimisitte

["surku"]

Lapsi nykyää kokoajan puhuu minulle tosi rumasti ja joka asiasta vänkää vastaan. Oon kokeillu kaikkea ja nyt ottanu tiukan linjan. Teenkö väärin vai pitäiskö ymmärtää?

Lapsi esim lyö ja kun komennan saattaa
heittää vaikka kynät lattialle. Olen käskeny keräämään enkä ole antanu periksi ja olen vaikka kantanut keräämään vaikka itkee. Tulee itselle tosi pahamieli kun saa olla taistelemassa. Olenko liian tiukkis vai pitääkö ne kerätä jos tahalleen sotkee? Entä mitä voi lyömiselle ja kiroilemisille tehä? Oon niin surullinen ja loppu. Lapsisanoo vihaavansa mua ja tulee purettua toiseenki lapseen ja tiuskittua. Lapsi on 5v. Entä pitääkö lapsen itsextulla pyyytää anteeksi vai menisitkö itse sopimaan?

 

["Öhöm"]

Lyömistä ei tule sallia --> lapselle jäähy. Lelujen/kynien yms heittelystä ko tavara lähtee jäähylle. Lelujen keräämiseen mene itse avuksi, ja kerrot lapselle sen sadannen kerran miksi nämä tietyt asiat pitää tehdä vaikka ei haluaisikaan.

 

[jij]

Annat olla, osaa tehdä kaiken itse ja laitat ruuan pöytään kutsut syömään, saa tulla tai olla tulematta. Sama juttu pukemisten kanssa, itse tekee, et kiinnitä huomiota. Jos lyö, niin huudat äkäisesti.

 

["surku"]

En haluais olla liian ankara ja tympii ku saa kokoajan olla uhkailemas/kiristämässä.

 

[Niin tiedän]

... ton tunteen, kun aina saa huutaa ja kohta on noidankehä valmis, missä koko perhe keskustelee äyskien ja kiukutellen.

Meillä on kovaluontoinen poika, joka testaa rajojaan välillä aika rajusti. Ja minulta se on varmaan tuon tempperamenttinsa perinyt ja siksi on vaatinut minulta itseltäni aika paljon kasvamista, että en huuda / meuhkaa ja raivoa liian paljon. Olen huomannut, että minun "kurinpalautukseni" eivät juuri ole johtaneet mihinkään toivottuun lopputulokseen, vaan ollaan vaan huutamisessa ja raivoamisessa siirrytty aina hurjemmalle levelille. Tekstisi perusteella teillä ei ehkä ihan näin rajuksi ole päässytkään.
Töissä sitten avauduin näistä meidän kasvatusmurheista, ja yksi äiti kertoi "supernannyn" neuvosta, että tarvittaessa joutuu jäähylle ja jäähylle mennään aina vasta yhden varoituksen jälkeen ja ilman mitään suuria tunteita: neutraalisti ja viileästi, että tässä nyt nökötät hiljaa 1-3 min. Toimi meillä hyvin ja kasvatti eniten ehkä mua itseäni, että säilytän rauhallisen viileyden.

Ja mikä myös on tärkeää muistaa, siitä kiukuttelevasta rajojaan etsivästä 5-vuotiaasta kasvaa joka päivä fiksumpi kelpo kansalainen. Tätä(kään) vaihetta ei kestä ikuisesti.

Ja joskus kesken kiukuttelun olen yrittänyt "rikkoa jäätä" huumorilla tai ylättävällä hassuttelulla, itse asiaa tietenkään unohtamatta. Näyttää lapsellekin, että ei tama kaikki niin vakavaa ole ja että äitipä on ihmisenä kasvanut, eikä hanta enää saa suunniltaan nimittelemälllä tai lyömällä. Itse vain joutuu jäähylle ja muiden elämä jatkuu normaalisti.
Voimia sinulle ja uskoa siihen, että kaikki menee lopuksi parhaalla mahdollisella tavalla !

 

[Haahu]

Nyt on sellainen vaihe, olisko toinen uhmis? En ole ekspertti, ja oma lapsi on vasta 1v mutta kerron mitä mielessä pyörii. Pysy tiukkana vaikka miltä tuntuis, jos annat periksi nyt, sitä saatat katua, mutta jos jaksat olla tiukka nyt, niin tuo vaihe menee todennäköisesti ohi, kun lapsi huomaa että tämä peli ei vetele. Jäähynurkka, johon viet kerta toisensa jälkeen, selität miksi lapsi sinne menee (laskeudu lapsen tasolle kun kerrot), viet takasi niin kauan että istuu siinä sen 5minuuttia, ja lopuksi pitää tulla anteeksipyyntö, ihan oikea sellainen, muuten jäähy jatkuu. Varmasti hemmetin vaikeaa ekat kerrat ja saattaa mennä aikaa tosi kauan että lapsi hoksaa jutun juonen, mutta tuntuu että alkais toimimaan kun oot periksiantamaton. Esim nyt se kiroilu ja rumien puhumien, satuttaminen ,lyöminen ja heittely, kaikki on mun mielestä rangaistavia tekoja. Etenki jos lapsia on useampi, niin voi olla että pienemmät alkaa ottaa mallia isommasta, jos ei ala käytös parantua.

Eli, vaikka meinaa pää räjähtää, niin JAKSA JAKSA JAKSA, käy välillä ku lapset turvallisesti, niin höyryjä päästeleen muualla, missä lapset ei näe, ja sitte palaa takaisin tilanteeseen.

Toivottavasti löytyy keinoja joilla alkaa teillä arki sujua!

 

[Lispetti]

Kiukkua voi purkaa monin eritavoin. Näitä tapoja on ehkä hyvä opettaa lapselle, mikä kenellekin istuu parhaiten. Kaikki lapset eivät vain ainoastaan mökötä, tai käy asioita rauhallisesti läpi.

Tärkeää on että lapsi tulee kuulluksi. Sekin joskus jo auttaa.



Muoks.
Jotkut lapset kaipaa tiukkojakin rajoja. Meillä nuorin on niin temperamenttinen että on istunut jäähyllä enemmän kuin kaksi vanhempaa yhteensä.
Sinä olet se aikuinen ja määräät rajat. Lapsella on oltava tiedossa selkeät säännöt.
Eikä alennuta lapsen tasolle, vaan omalla esimerkillä näytetään miten tulee toimia, elikkä ei alennuta huutelemaan takasin tms. Ihmisiähän tässä ollaan kaikille sattuu lipsahduksia, niistä on turha soimata itseänsä, anteeks pyyntö riittää.
Lapset voi myös testailla vanhempaa huutelemalla hävyttömyyksiä, jos sais vaikka jonkun vaikutuksen aikaseks. Itse kun pysyy viileenä niin lapsi rekisteröi että eipä ollu huutelusta mitään apua->lopetan.
Meillä kävi aikoinaan niin että nuorin huuteli aikansa, en reagoinut, niin hetken päästä tuli itkien pyytämään anteeksi. Näin se homma etenee.

 

["vieras"]

"Tulee itselle tosi pahamieli kun saa olla taistelemassa."

Tässä on ollut kans itsellä opettelemista. Kun asiahan on niin, ettei siinä pitäisi olla itse mukana taistelemassa ollenkaan. En tietenkään tarkoita paikalta poistumista, muttei pitäisi taistelukaveria antaa lapselle itsestään. Ne heitetyt kynät ei aikuiselle ole oikeasti niin iso asia. Kuitenkin ne pitää heittäjän kerätä ennemmin tai myöhemmin ja siitä ei saisi luistaa. Olen sellainen empaattityyppi että vaikka kärsivällisyyttä on, niin pienen huutaessa ja ilkeillessä tuntee itsekin olevansa siinä jotenkin mukana, vaikka pitääkin äänensä suht hallinnassa eikä tietenkään ilkeile takaisin. Siitäkin vielä vaan pitäis päästä eteenpäin, ettei siis tosiaan olis senkään vertaa "taistelemassa" vaan olis se tien näyttäjä ja muuri johon saa kasvaessaan potkia ja rajoja hakea, muttei miten sattuu.

 

["vieras"]

Sillä hetkellä, kun kiukkukohtaus on päällä, lapsen pitää mielestäni antaa rauhoittua. Ei hyödytä mitään vaatia raivopäistä lasta keräämään kyniä tai tekemään mitään muutakaan yhtään pitkäjänteisempää. Jos mielentila on edelleen sama kuin kyniä viskottaessa, niin sama meininki vaan jatkuu, kunnes kiukku on laantunut.

Itse tuollaisessa tilanteessa siis vien lapsen jäähyllä ja kerään tavarat itse tai sitten ne kerätään yhdessä kun lapsi on rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi.

 

["Vieras"]

Vanhemmuus on rankkaa. Kannattaa vaalia RAJOJA JA RAKKAUTTA. Tietenkin lapsi kerää/siivoaa itse sotkemansa asiat. Oppii siihen, että kaikilla on samat säännöt. Meillä lapset myös luutuaa kaatuneen maitolasin sotkun jne. Koko perhe osallistuu kotitöihin yhtä paljon. Kaikkia perheenjäseniä kannustetaan ja nuhdellaan tasapuolisesti. Lapsi huomaa, ettei esim. isikään voi istua koko iltaa iPad kourassa jne. Perheessä äiti ja isä on pomoja, vaikka tiiminä asioita tehdäänkin. Varhaismurkulle viimeistään kannattaa teroittaa, että Kunnioita isääsi ja äitiäsi. He tuovat ruuan pöytään. Kun on 18-v. voi muuttaa omilleen Kummasti meilläkin asioiden hoito helpottui, kun 12-v. tajusi tämän. Hän on muuten todella avulias ja tunnollinen lapsi.. varhaismurkku kohtauksissa vain meinasi unohtaa, ketkä on talon pomoja. Nyt toimitaan taas kaikki yhteistyöllä.

 

["Vieras"]

Perheneuvolasta voisi saada apua tähän kriisiin.