Kivenlahdessa on uusi S-market, jonka tilalla oli ennen Eurospar. Ennen omistajan vaihtumista Eurosparin turvamies käskettiin seisomaan lähelläni pakatessani ruokaostoksia reppuuni. Kassalle tuli soitto, että samalla kassalla on henkilö, jota täytyy tarkkailla. Suutuin ja lähtiessäni näytin keskisormea kameroille. Turvamies huuteli perään, että ei tarvitse tulla takaisin, jos kauppa ei miellytä. Näytin vielä hänellekin keskisormea.
Nyt käydessäni S-marketissa sama toistui. Näin ensin kassapäällikön, nuoren naisen, seisovan sarkastinen ilme kasvoillaan jonottaessani kassalla. Sitten pakatessani reppuani huomasin selkäni takana seisovan paikan naispuolisen turvamiehen. Konfrontoin häntä hänen seisomistyylistään ja kerroin, että se pistää minut ajattelemaan. Hän kielsi kaikki verbaaliset syytökseni, mutta nyökkäsi päätään kerrottuani ajattelevani syytä hänen seisomistyyliinsä. Se osoitti, että hänetkin oli käsketty siihen. Menin tunnin päästä takaisin S-markettiin konfrontoidakseni kauppiasta, joka ei ollut paikalla. Sen sijaan kutsuuni vastasi sama kassapäällikkö, joka kertoi, että minusta on tullut sellaista palautetta, ettei minulla ei enää asiaa kauppaan. Hän vahvisti kysymykseni, että onko heillä oikeutta valita kuka kaupassa käy. Hän kieltäytyi antamasta minulle kauppiaan puhelinnumeroa ja soitti turvanaiselle, että "täällä on tällainen häiriötapaus". Suutuin ja löin oikealla avokämmenellä puhelimen päin tuotehyllyä. Lähdin kävelemään kassojen eteen jättämääni kilpapyörää kohti ja huusin perään, että "nyt minä olen häiriötapaus".
Harkitsen kunnianloukkaussyytteen ja turvamiehen väärinkäytössyytteen, ennakkoluuloisen syrjimisen syytteen ja ahdistelusyytteen nostamista, vaikka tosin joutuisin silloin itsekin todennäköisesti syytteeseen lievästä pahoinpitelystä.
Mitä tämä kertoo yksilönvapaudesta, normien suvaitsevaisuudesta ja kauppalaitosten pakkovallasta Suomessa?