P
parikymppinen.
Vieras
Eli siis, olen jo pitkään epäillyt että ystävälläni ei ole kaikki ihan ok. Ollaan tunnettu 5-vuotta.. Aluksi vaikutta oikein avoimelta ihmiseltä ja erittäin mukavalta. Kertoi jo heti paljon henkilökohtaisista asioistaan ja mies seikkailuistaan. Mutta nytten reilut pari vuotta sitten hän muuttui.
Tässäpä muutamia esimerkkejä;
Hänellä on joku ihme tapa koittaa tuhota kaikki mies suhteeni, mm. väittämällä että miehet ovat hänen kanssaan tehdäkseen hänet mustasukkaiseksi. Ja selittämällä minulle etteivät he ole tosissaan kanssani, vaan rakastavat häntä... Myös nykyisestä pitkäaikaisesta suhteesani koitti alussa tehdä täyttä helvettiä, väitti minulle että mieheni oli yrittänyt häntä aikaisemmin ja heillä on ollut juttua. Heillä ei ole ollut mitään, muuta kun ovat joskus ajat sitten netissä jutelleet.
Kertoo aina miten kaikki miehet kuolaavat hänen peräänsä. Ehkä joskus sen ymmärsin, nykyään hn on todella lihava yms. Suoraan sanoen joskus tuntuu että onko hän kateellinen tai katkera minulle jostain? Itse olen hoikka, isorintainen ja pitkät hiukset.. En ole itserakas, mutta tajuan sentään pitää itsestäni huolta yms.
Muutenkin hänellä on joku tarve vähätellä minua ja kehua jatkuvasti itseään... Sekä aina puhuu miten voisi käyttää vanhempiaan ja muita tuttavia hyväkseen. Lipsauttaa muka vahingossa toisten asioita jatkuvasti ja syyttää aina muita. Hänellä on aina oikeus mielestään tehdä mitän vaan. Hän myös suuttuu ja loukkaantuu pienestäkin vitsistä eikä kestä mitään kritiikkiä.. Ja lisäksi ei tee muuta kun valittaa joka ikisestä asiasta...
Henkilön kanssa on turha keskustellakkaan koska hän ei koskaan kuuntele, ja puhuu jatkuvasti päälle ja keskeyttää. Sekä aina pitäisi häntä tukea mutta vaikka mitä inhottavaa mulle tapahtuu hän sanoo vaan aijjaa, no mä meen nyt syömään moikka.. Ei tue ja hän kyllä tietää mitkä asiat minulle ovat arkoja paikkoja ja aina vahingossa lipsauttaa jotain siihen liittyvää ja saa mielen pahoitettua..
Anteeksi tämä pitkä teksi, olen taas pari päivää kuunnellut hänen jatkuvaa valitustaan ja pakko oli purkautua johonkin.. Tuntuu että mustakin tulee kohta tuolainen kun toinen valittaa jatkuvasti ja käyttäytyy tolleen oudosti.. Muilla ollut vastaavanlaisia "ystäviä"? :O