En osaa sanoa, miksi ajattelet itsetuhoisia ajatuksia. Yleensähän se on merkki esim. masennuksesta. Mulle jäi niin mieleen Anna-Leena Härkösen kirjasta (taisi olla se "heikosti positiivinen") se, kun Anna-Leena masentui pienen vauvan kanssa ja tunnusti ajatelleensa väsyneenä, että mitä jos hän tekisi lapselleen jotain. Vaikka tiesi ettei tietenkään halua satuttaa lastaan. Jos sinua nämä ajatukset alkavat enemmän häiritsemään tai alat miettiä niitä entistä enemmän - kannattaisi varmaan hakea esim. keskusteluapua ammatti-ihmiseltä. Mulla edellisen raskauden alussa oli vaikeaa ja kaikki ahdisti ja pelotti. Otin pian itseäni niskasta kiinni ja kävin juttelemassa psykologin kanssa. Hän luokitteli tilanteeni olevan lievää ahdistusta, mutta minua kuunneltuaan vakuutti minulle, että selviän varmasti itse selville vesille. Se antoi jotenkin voimaa itselle - uskoa siihen, että selviän niistä huonoistakin päivistä. Niin mä selvisinkin - loppuraskaus meni ilman mitään ahdistuksia.
Monestihan sitä saattaa pyöritellä kaikenlaista mielessään ilman että sitä todellisuudessa mitään sellaista tekisi. Tsemppiä!
