S
sukat pyörii jaloissa
Vieras
Auttakee!!
Istuin viime viikonloppuna iltaa erään eronneen miehen kanssa jonka tunnen entuudestaan n. vuoden ajalta. Nyt vasta tutustuttiin paremmin.
Joimme alkoholia ja humalluttiinkin. Niinhän siinä kävi, että ilta ajoi meidät toistemme syliin, mutta sänkyyn emme menneet koska se ei tilanne huomioon ottaen ollut mahdollista ja oltiin molemmat sitä mieltä, ettei tehdä sitä humalassa. Muuten oli kyllä sitäkin kiihkeämpää.
Näin miestä seuraavana päivänä ohimennen, koska mies oli unohtanut kännykkänsä luokseni (asutaan lähekkäin). Puhuimme vähän edellisestä illasta ja kerroin, että minulla on ihan hyvät fiilikset illasta. Sanoin että ajattelen häntä tai sinne päin. Hän sanoi, että hänen täytyy miettiä (on just eronnut), mutta koko ajan katsoi minua intensiivisesti ja kiinnostuneena.
Sen jälkeen näin hänet eilen kun olin menossa lenkille. Mies tuli samaan aikaan kotiinsa. Olin vielä omalla pihalla ja mies selvästi huomasi minut ja ehkä vetkuttelikin, koska jäi odottamaan minua jutellakseen. Juteltiin n. 10min. niitä näitä, ei mitään illasta. Katseet kyllä kieltämättä kertoivat kaiken, sanoinkin miehelle "kärsivästi" ettei katsoisi minua niin. Mies pyöritteli päätään hymyillen ja taas katsoi hellästi ja pitkään silmiin. Viimeistä sanaa vetkuteltiin puolin ja toisin. Kun jatkoin matkaa, huomasin, että mies katsoi vielä perääni.
Apua, onko mies kiinnostunut?? Itse olen ihan kympillä ja pelkään että ajan hänet ahdistelullani pois. Mikä olisi nyt puoleltani pahin moka joka tappaisi miehen orastavan kiinnostuksen?
Pitäisikö nyt ottaa itse etäisyyttä ja kuinka pitkäksi ajaksi?