Alkuperäinen kirjoittaja randy:
Olemme olleet 10 vuotta yhdessä . Pidän/nautin seksistä, minulle sopisi harrastaa seksiä vaikka joka päivä, nykyään noin viisi kertaa viikossa(enimmäkseen pikaseksiä yhteisestä sopimuksesta). Joka kerta olisin valmis tyydyttämään vaimoni pitkän kaavan mukaan ja suunnilleen kerran pari kuussa "saan" tehdä hänelle suulla, jolloin hän saa varmasti orgasmin........
Seksihalut eroavat aika lailla toisistaan ja se tuo välillä kitkaa suhteeseen.....Ei kukaan kuitenkaan mene parisuhteeseen vetääkseen käteen... Jos nykyään menisin uuteen parisuhteeseen selvittäisin heti aluksi seksin tärkeyden/määrän toiselle osapuolelle, niin tuleva yhteiselämä helpottuisi kummasti ja yleisellä tasolla myös avioerot vähenisivät. Hyvä seksielämä on kuitenkin parisuhteen kantava voima ja energian tuoja......
Voisko sitä oikeesti tietää silloin kun rakastuu että miten paljon muutaman vuoden päästä seksi kiinnostaa toista tai itseä? Tai siis itse en kai osaa ajatella että kumppanin valinta ois niin selkeesti ominaisuuksien hakua tai shoppailua.. Varsinkin jos on tavattu nuorina niin tosi moni asia muuttuu kymmenessä vuodessa. Vai pitäskö olla vaan niin valtava kokemuspohja ennen perhe-elämää.
Pitkässä suhteessa ihmiset muuttuu ja mielialat menee vuoristorataa.
Odotukset on parisuhteessa on muunlaisessa toiminnassa kun runkkaamisessa. Mut voiko vedota suhteessa sen sopimuksen omaisuuden huomioiden vaatia seksiä? Kuinka moni oikeesti ajattelee kuin vanhanaikaisesti että on velvollisuus aviollisiin toimiin? Entä kuinka moni pitää sitä pettämisenä jos kumppani ei suostu tai ei huomioi?
Saako kaikki sitten masturboida ja elämöidä viihteen kanssa vapaasti, vai määrääkö kumppani itsensä toteuttamisesta? Olen ainakin kuullut täyskielloistakin. Ois amnestylle hommia niissä kohdissa.
Tuntuu tilanne olevan se että monessa suhteessa kumpikin osapuoli kokee jäävänsä paitsi jollain tapaa. Joku ei koe mitään vetoa seksiin kun tuntee sen vaan fyysisenä suorituksena eikä saa siitä hellyyttä. Voi olla niinkin että toinen taistelee nukahtamista vastaan kun se on liian tylsää. Eikä mun mielestä ole kysymys selkeästi edes sukupuolierosta näissä esimerkeissä, vaan molemmat voi joutua elämään puutteessa tai epätyydytyksessä. Pelastaako parisuhdeterapiat, leirit tai suhteen väliajat tästä? Kellään kokemuksia?
Pitääkö kaikki olla niin standardin mukaan kohdallaan? Kuten joku tuossa sanoi edellisestä rakastelukerrasta olevan 3v niin eihän se tarkoita että ois sen onnettomampi. Aika paljon mietitään sen pohjalta että miten pitäis olla että on kuten muutkin, ettei erotu. Vaikka pitkät suhteet tuntuu "matemaattisilta mahdottomuuksilta", ajan myötä löytynee se oma yhtälö. Ihminen vieläpä sopeutuu melko uskomattomiin asioihin jos on pakko tai on halua. Onhan se silti vaan niin helppoa ottaa ja vaihtaa kumppania että alkais oikeesti tekemään työtä, nöyrtymään ja asennoitumaan... Ei niin ettei joskus ole ihan pakkokin.
Joo, on nää joskus itseäkin mietityttänyt...