M
"Minka"
Vieras
Keskikokoisessa kaupungissa asutaan ja paljon liikunnvaunujennkanssa bussilla. Kuljettajia ei niin paljoa ole etteikö heidän tapojaan oppisi tuntemaan. Kolmella kuskilla on tapana puhua lähes poikkeuksetta kännykkään samalla kun ajavat (kailittavat niin kovaa, että kuulee ettei ole työpuhelu) ja tästä kyllä kärsii liikenneturvallisuus kun keskittyvät puhumiseen. Vaunujen kanssa on todella inhottava olla bussissa kun tekevät äkkijarrutuksia tai ajavat liikenneympyrän keskustan päältä yms. Lisäksi nyt kuukauden sisällä on sattunut kolme ärsyttävää tapausta kohdalleni kun kuskin huomio on ollut kännykkäpuhelussa eikä työtehtävässä. Kaksi kertaa kuski ei ole muistanut pysähtyä pysäkillä vaikka olen painanut nappia vaan on ajanut ohi ja kun olen asiasta huomauttanut on vastaukseksi tullut vaan "oho, anteeksi en huomannut" ja on kyllä jättänyt minut sitten tienviereen heti kun on ollut tilaa/ mahdollisuus pysähtyä. Pelottavin tapaus sattui toissapäivänä kun olin vaunujen kanssa tulossa ulos bussista painoi kuski takaovet kiinni kun vaunut olivat vasta puoliksi ulkona (koroke oli kauempana eli kesti kauemmin kun kokeilin saanko vaunut yksin nostettua etteivät pyörät jää "bussilaiturin" ja bussin väliseen koloon). Kyllä jäi muutama sydämen lyönti välistä mutta onneksi ehdin juuri kiskaista vaunut ulosasti. En kyllä tiedä sulkeutuvatko ovet kuinka voimalla jos jotain on välissä, silti pelästyin kun en tiedä miten on. Tätä kuski ei noteerannut mitenkään vaan jatkoi matkaa.
Onko siis turhaa nillittämistä jos lähetän aiheesta esim. Sähköpostia paikallisliikenteen asiakaspalveluun? Olen jo pitkään huomannut vain toivovani parasta jos olen nähnyt kuka on kuskina ja aina jännitän etenkin vaunujen kanssa bussissa olemista tiettyjen kuskien ajaessa kun meno on niin holtitonta.
Onko siis turhaa nillittämistä jos lähetän aiheesta esim. Sähköpostia paikallisliikenteen asiakaspalveluun? Olen jo pitkään huomannut vain toivovani parasta jos olen nähnyt kuka on kuskina ja aina jännitän etenkin vaunujen kanssa bussissa olemista tiettyjen kuskien ajaessa kun meno on niin holtitonta.