Onko toinen äiti aina toiselle susi?

Kerronpa oman tarinani, liittyen äitiyteen, vertaistukeen ja nettiin. Toivottavasti tästä tarinasta tunnistavat itsensä ne asianomaiset, joiden vuoksi olen pahoittanut mieleni. Toivottavasti he osaavat katsoa itseään oikeassa kulmassa peilistä, näkevät virheensä ja jatkossa osaavat käyttäytyä järkevämmin. Vaikka se taitaa olla liian optimistinen toive, voiko kiusaajat milloinkaan muuttua? Onko toinen äiti toiselle aina susi? On puhuttu paljon netin käytön helppoudesta ja vertaistuen saamisesta kotisohvalle. Onhan se helppoa, mutta netissä on myös helppo loukata toista, olla häikäilemätön ja välttämättä koskaan, et joudu sanoistasi vastuuseen.

Raskausaikana kävin tällä saitilla aktiivisesti. Meillä oli oma ryhmä samassa kuussa lasketun ajan omaaville mammoille. Ryhmä oli aktiivinen ja siihen kuului monta äitiä. Päätettiin perustaa oma facebook -ryhmä, jotta yhteydenpito konkretisoituisi. Olin yksi ensimmäisistä äideistä tuossa ryhmässä, sillä olinhan aivan haltioissani siitä, kuinka helppoa yhteydenpito tänä päivänä on. Facebookissa oltiin omalla nimellä ja kasvoilla, peittelemättä omina itsenämme. Niin ainakin luulin. Päätettiin, että ryhmä pysyisi suljettuna. Pienen sosiaalisen paineen alaisena, päätettiin myös, että ryhmään kuuluminen edellyttäisi aktiivisuutta. Että pelkästään toisten kuulumisia ei saisi käydä urkkimassa. Kun annat jotain, saat jotain -ajatuksella. Jo alussa tällä ajatuksella, ryhmästä poistettiin viitisen äitiä, joiden kärkkäistä kommenteista tällä saitilla, saimme me muut ryhmäläiset myöhemmin lukea.

Reilun vuoden ryhmä toi iloa elämääni. Siellä jaettiin ilot, surut, nukkumiset, valvomiset, masennukset, parisuhteet tai niiden puuttumiset. Avoimesti. Osa ryhmäläisistä oli minulle ennestään tuttuja, tiesin heidät edellisestä elämästäni, jolloin enemmän vietin aikaani yöelämässä. Osa ryhmästä järjesti tapaamisia, ja sitä kautta läheni toisiaan. Sitten kevään kuluessa ryhmän luonne muuttui. Syntyi kuppikuntia, jotka puhuivat asioistaan lähinnä tapaamisilla ja puhelimitse. Ryhmästä loppui avoimuus. Sitten alkoi nokkapokat. Jonkun kommentti ärsytti toista, toisella oli jo valmiiksi herne nenässä, ennen kuin kukaan oli kerinnyt edes kommentoida. Toinen puolestaan vasta venytteli sieraimiaan, että sinne tilanteen niin salliessa, mahtuisi ainakin pussillinen palkoja. Toinen loukkasi toista, yksi lähti ryhmästä, sitten toinen. Ja kolmas. Muutama päätti viettää hiljaiseloa. Tästäkin loukkaannuttiin. Kaikki kulminoitui ryhmän ylläpitäjään. Hänestä ei pidetty.

Jotenkin tilanne meni siihen, että yksi jos toinen avautui minulle. Liekö se syy, miksi työskentelen palvelualalla. Minulle on helppo puhua. Kuuntelin ja kommentoin neutraalisti. Tai ainakin yritin. Kuitenkin, kun sota ryhmässä yltyi, kaivettiin esiin minut ja kommenttini. Sota ei yhtä naista kaipaa, perustettiin uusi ryhmä, johon ei kutsuttu vanhan ryhmän kaikkia jäseniä. Tässä vaiheessa vielä, olin mukana uudessa ryhmässä. Mutta uusi ryhmä muuistutti lähinnä ala-yläkoulun välitunteja. Keskusteluketjuissa haukuttiin niitä, ketä ei oltu otettu uuteen ryhmään mukaan. Jälleen kaivettiin minun sanomisiani ja sain kehoituksen poistua ryhmästä, jos tälläinen touhu ei miellytä. Otin neuvosta vaarin.

Voimavarasta tuli kuluttava tekijä. Paskan puhumisesta pääasia, eikä enää kukaan tiennyt mistä tämä sai alkunsa. Sain kuulla myöhemmin, että myös minusta oli puhuttu pahaa sen jälkeen kun olin ryhmästä poistunut. Pahimmat jutut kantoutui henkilökohtaisesti inboxiini haukkumisina. En tietenkään kaipaa tälläistä vertaistukea, kun se ei varsinaisesti ole sitä tukea. Oli hassu tunne, huomata, että minut on jätetty pois leikistä. Minua ei huudettukaan joukkueeseen. Surullista oli se, että menetin tärkeän väylän saada tukea. Mutta sellaisena väylänä tämä ryhmä ei toiminut enää kuukausiin.

Nyt mietin, perustanko itse uuden ryhmän, jotta saisin taas helposti vertaistukea. Vai unohdanko tämän nettitouhun ja menen vaikka äiti-lapsikerhoon saamaan sitä tukea. Voiko netissä muodostua toimiva ryhmä? Toivottavasti. Ja toivottavasti olen ainoa tämän kokemukseni kanssa, sillä tälläinen netissä tapahtuva jengitappelu on kuluttavaa.
 
Ensinnäkin: kuullostaa TOSI teinimeiningiltä, epäkypsältä siis. Toisekseen, mene ihmeessä sinne äitikerhoon. Kivahan se on netissäkin "sosiaalistua" mutta loppupeleissä äitikavereista on livenä paljon enemmän iloa:)
 

Yhteistyössä