Onko teille omien lastenne ulkonäkö ja asu tärkeitä?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mulle ei ole kovin tärkeitä. En esim osta merkkivaatteita edes lahjaksi. Lapsetkaan eivät niitä pyytele, eli ehkä me emme vaan välitä. Suihkussa käydään päivittäin, hampaat ja hiukset pestään, ja puhtaat vaatteet päälle.
Ainoa asia mitä pohdin on, että kun lapset ovat hieman pyöreyteen taipuvaisia, niin pitäisikö makeiden syöntiin puuttua miten tiukasti, ihan jo terveydenkin kannalta? Itse olen hoikka, ja tuntuu oudolta kun lapset tarvitsevat jo suurempaa vaatekokoa (yläasteikäisiä tyttöjä ja poikia).
 
No en ole koskaan ollut. Toimivuus, kestävyys ja laatu, etenkin kengissä, on ollut toki tärkeää, mutta ei merkki aina tee laatua.


Mutta joo. Tuntuu oudolta, kun tyttärelle ei mahdu housut, jotka mulle menivät vielä kymmenen vuotta sitten sujuvasti päälle. Samoin vanhijentanssipuku, mahtui tytöille kun olivat noin kymmenvuotiaita.

Siihen, jos on vain suurempi, en puuttuisi. Mutta jos on selkeästi ylipainoinen, tietysi pitää karsia turhasta ruoasta eli namuista. -Tai vaihtaa ne herkuiksi joita sydään vain kun on ensiksi käyty lenkillä tai muutoin liikkumassa.
 
vierailija
Ei ole tärkeää, mutta tietenkin mieluummin lapsille hyvä maku kuin huono. Ei muotivaatteissa kohtuuden rajoissa ole mitään vikaa. Jossain vaiheessa se porukkaan kuuluminen on niin tärkeää, että jos jollain hupparilla saa ostettua mielenrauhaa, niin ihan hyvä. Mutta rajan on tosiaan oltava tiukka. Jos saisin lapsen kiinni kiusaamasta tai snobbailemasta vaatteilla, vetäisin (kuvaannollisesti tietenkin) ympäri korvia. Jos jotain maailmassa vihaan niin sitä.

Tuosta pyöreydestä sanon sen verran, että itse olin lihava lapsi ja olen nyt lihava aikuinen. Moneen kertaan olen aikuisena sitä miettinyt, että olisiko asiat mennyt toisin mikäli vanhemmat olisivat puuttuneet syömiseeni aikaisessa vaiheessa tai edes tukeneet siinä vaiheessa kun murrosiässä yritin itse elämäntaparemonttia. Silloin oltiin vain huolissaan anoreksiasta ja kauhisteltiin, että pitää syödä eikä saa laihduttaa. Että kyllä tuollainen lapsenpyöreys kuuluu asiaan ja sulaa sitten kun kasvat pituutta. Siis sitä tyypillistä.

On vaikea sanoa mitään varmaa kun ei tilannetta oikeasti tunne, mutta jos murrosikäiset lapset ovat kuitenkin jo vähän lihavia, niin eivät he herkkuja tarvitse. Ruokaa kyllä ja siinä pihistely alkaa olla jo muutenkin vähän myöhäistä, mutta karkit ja pullat saavat mielestäni ostaa omalla rahalla. Ja jos lapsi itse alkaa vähänkin osoittaa kiinnostusta terveellisiin elämäntapoihin, niin ei muuta kuin täysi tuki päälle. Murrosiässä hormonit tekevät työtä laihtumisen hyväksi ja ihminen on muutenkin otollisessa vaiheessa oppimaan loppuelämän kannalta oikeita ravitsemustottumuksia.
 
vierailija
Siistit, puhtaat vaatteet ja sään mukaiset. Lapset pestynä ja hiukset ojennuksessa ovesta ulos. Merkkivaatteita ei useita löydy, mutta sopivan hintaisena saattan ostaa käyttövaatteiksi. Halutessaan omilla rahoillaan ostavat jotain super hienoa itselleen. Hoikkavartaloisia ovat ja jos alkaisi painoa tulla liiaksi, puuttuisin ruokavalioon ajoissa ilman draamaa. Lapset yleensä syö sitä mitä vanhemmat kaappiin tuo, joten itseä pitäisi peiliin katsoa, jos kovin lapset tuosta pyöristyisi.
 

Yhteistyössä