Onko teillä "eripari" rinnat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

"utelias"

Vieras
Itselläni ainakin on. Tai no rinnat itsessään on saman kokoiset, mutta toinen nänni on ottanut nyt raskausaikana hirveän kasvuspurtin ja on huomattavasti isompi kuin kaverinsa. Osittain uskon sen kyllä johtuvan siitä, että minulla on ollut siinä rinnassa nännilävistys ja sen on ehkä pitänyt tehdä muutoksia valmistautuessaan imetykseen. Mutta muistaakseni ne on aina ollut hieman eriparia ja sekin tais olla yksi syy miksi halusin aikoinaan sen lävistyksen ottaa.

Mitenkäs muilla?
 
Ei.

Äitiysneuvolassa jo varoitettiin että lapselle saattaa muodostua suosikkirinta josta syö mieluummin ja silti kannattaa sitkeästi imettää vuorotellen molemmista rinnoista.
 
Vasen on isompi kuin oikea.

Olen aina pitänyt eroa pienenä, mutta järkytyin pahanpäiväisesti tässä kerran, kun vaatekaupan sovituskopissa sovitin rintsikoita. Satuin katsoamaan itseäni rinnat paljaana kahden peilin kautta (eli sillä tavalla vinottain), ja jukolauta, se ero oli SUURI. :O Omat silmät on jotenkin tottuneet siihen, että eroon ei kiinnitä normipeilin kautta huomiota.
 
Mä olen kahdelta ihmiseltä kehdannut kysyä onko heillä rinnat eri paria (en siis epäillyt, mutta kun itsellä on) niin he molemmat tuumasivat että on toinen suurempi :) usein oikeakätisillä on oikea isompi ja ihminen nukkuu enemmän oikealla kyljellä.

Eriparisuus ei haitannut niin kauan kunnes imetin. Vauva alkoi suosia toista rintaa ja se lisäsi sitä eriparisuutta :(
 
jep mullakin on ja reilusti eriparia... oikea rinta pursuaa ulos kupista ja vasen on reilusti pienempi. Lisäks isommassa rinnassa nännipihakin on paljon isompi kun siinä pienemmässä.
 

Yhteistyössä