Onko teidän mielestä normaalia

[:/]

että iskä ja äiti eivät KOSKAAN riitele lasten nähden, tosian ei muulloinkaan. Ääntä edes ei saa toiselle korottaa. Nainen en nalkuta miehelle KOSKAAN... eli pitää kaiken sisällään. Juttelin lähisukulaisen kanssa näistä asioista ja hän kertoi että heillä on näin. tuntuu ettei voi olla totta... mun mielestä on hyvä että lapsetki oppii elämän realiteetteja ja että isillä ja äitilläki voi olla joskus vaikeaa. Ja myöskin se on tärkeää että lapsi näkee että vanhemmat sopivat riitansa. Oonko mä kovinkin väärässä? Tunsin itteni toisaalta niin huonoksi tän rouvan puheita kuunnellessa...

 

[meillä tälleen]

On normaalia että äiti ja isi eivät huuda ja kiroile toisilleen lasten nähden, mutta keskustella voi kovaankin ääneen ja olla eri mieltä. Parisuhdeongelmat vatvotaan kahden kesken eikä lasten silmien alla. En nalkuta koskaan mutta en myös pidä sisälläni.

 

[vieras]

Jos pariskunnassa on kohdannut kaksi tosi leppoista ihmistä, joita ei mikään paina koskaan niin mikäs siinä.

Mutta jos kyse on miehestä (tai naisesta) joka alistaa puolisonsa hiljaiseksi, niin ei ole todellakaan normaalia....

 

[Kutistunut]

Mä en nalkuta, sillä kun ei ole mitään vaikutusta.
Viimeks eilen sanailtiin vähän kovemmalla äänellä ja lapsi oli vieressä. Tätä tapahtuu TODELLA harvoin, siihen ei ole tarvetta.

 

[Pesky Pixie]

No mun mielestä nalkuttamisella ja riitelyllä ei saavuteta mitään sellaista hyvää, että se olisi lapselle jotenkin oleellista kehityksen kannalta.

 

[maranooka]

Minun lapsuudenkodissani oli asiat noin. Ihan toimiva systeemi, kukaan ei "alistanut" ketään toimimaan noin. Se oli vain tapa, kuten sekin ettei joistain asioista saanut edes puhua..

Sitten kun pariuduin rakkaan mieheni kanssa olinkin ihan pulassa, koska en osannut käsitellä yhtään ristiriita-/riitelytilannetta. :| Muistan ensimmäisen riidan aiheuttamat tunnelmat vieläkin aivan elävästi. Minun on täytynyt opetella siis vasta mieheni kanssa riitelemään ja sopimaan. Vieläkin reilun kymmenen yhteisen vuoden jälkeen on välillä vaikeaa.

 

[shihtzu]

Meillä kyllä riidellään kun siltä tuntuu ja miehen mielestä minä nalkutan, vaikka omasta mielestä en nalkuta, tosin se on sitä mieltä, että vaikka sanoisin päivää väärässä kohtaa sen mielestä niin se on nalkuttamista.

 

[mä]

Mun mielestä on niin että jos vanhemmat riitelee lapsen kuullen pitää sovinto myös tehdä lapsen kuulleen. Ei niin että illalla tapellaan ja aamulla ollaan sovussa - lapsen pitää myös nähdä se sovinnonteko jos näkee riitelynkin.
Me riidellään pikkuasioista lastenkin kuullen mutta isoista pidetään mölyt mahassa ja tapellaan sitten kaksistaan

 

[vieras]

Minun mielestä ihanne tila olisi ettei lasten tarvitsisi koskaan nähdä riitaa. Parasta on, että puolisot kunnioittavat toisiaan, keskustelevat ja sopivat asiat etukäteen ettei tarvitsisi arkipäivän pienistä asioista alkaa riitelemään esim. mihin käytetään ylitöistä saadut rahat tai kumman vuoro lähteä viettämään iltaa ystävien kanssa.

 

[kävijä]

Minun lapsuudenkodissani oli asiat noin. Ihan toimiva systeemi, kukaan ei "alistanut" ketään toimimaan noin. Se oli vain tapa, kuten sekin ettei joistain asioista saanut edes puhua..

Sitten kun pariuduin rakkaan mieheni kanssa olinkin ihan pulassa, koska en osannut käsitellä yhtään ristiriita-/riitelytilannetta. :| Muistan ensimmäisen riidan aiheuttamat tunnelmat vieläkin aivan elävästi. Minun on täytynyt opetella siis vasta mieheni kanssa riitelemään ja sopimaan. Vieläkin reilun kymmenen yhteisen vuoden jälkeen on välillä vaikeaa.

Mun miehen kodissa ei koskaan oo kans riidelty. Huomaa siinä että mies usein sitten vaan loukkaantuu ja menee mököttään riidan tullessa. Ei kans oikein osaa riidellä.