V
"vieras"
Vieras
Tuttavaperheessäni on useampi lapsi. Äiti on luonnollisesti kotona kun pieniä monta ja vauvakin vasta alle puolivuotias. Isä käy pienipalkkaisessa työssä. Perheellä on tiukkaa ja ollut jo muutaman vuoden. Kaikki mahdollinen ostetaan osamaksulla, jopa vaatteet vaunut ja kaikki vähänkin isompi. Puhelimetkin ovat osamaksulla. Perheessä on nyt jo useita lapsia, alle 10, mutta yli 5. Lisää meinaavat kuulemma hankkia vaikka nyttenkin jo vetää todella tiukille, jopa ruuasta säästetään ja lasten syömistä säännöstellään. Tilanne ei tule paranemaan, sillä äidillä ei ole mitään koulutusta eikä aio omien sanojen mukaan mennä töihin ainakaan 5-6 vuoteen. Lisäksi lapset kasvavat ja heidän kulutuksensa kasvaa kokoajan. Onko järkevää tehdä lapsi välttämättä enää tällaiseen tilanteeseen?