Onko tämä nyt sitä ylireagointia? (keskenmeno)

[Melkein kolmen äiti]

Tossa eilen täällä ihmettelinkin, kun sain tietää että mulla on ollut keskenmeno vaikka siis käytössä on jo vuoden päivät ollut hormoonikierukka. Kävin sitten vielä yksityisellä ultrassa kun neuvolassa epäiltiin keskeytynyttä keskenmenoa (ja/tai kohtutulehdusta) mutta sain sinne silti lääkäriajan vasta ensi viikolle. Lyhyestä virsi kaunis; kaavintaan jouduin sitten.

Nyt on ihan hölmö olo. Eihän me mitään lasta suunniteltukaan, kun oli tosiaan ehkäsyt ja kaikki, mutten voi käsittää tilannetta ja jotenkin olen ihan murtunut tosta keskenmenosta... Tuntuu vaan käsittämättömältä, että mun sisällä on jo elämä saanut alkunsa, kahden lapseni pikkusisar, joka sitten koki päätöksen ennen kuin kukaan ehti koko asiaa tajuamaankaan! Ihan pa**a fiilis suomeksi sanottuna...

Mies ei ymmärrä yhtään... On vaan raivoissaan kuinka ehkäsy voi pettää vaikka ollaan siitä niin hyvin huolehdittu. Olen kyllä itsekin vakaasti sitä mieltä, ettei se voi olla mikään ehkäisykeino missä hedelmöitys kyllä tapahtuu, mutta menee sitten kesken! Se ei kuulosta oikealta!

En tiedä onko mulla oikeutta tuntea näin kun onhan sitä ihmisiä jotka oikeasti lasta yrittävät mutta kokevat keskenmenon. En vaan voi tälle mitään. Itkettää ja tekee mieli hajottaa paikkoja... :/

 

[voi peura]

nää on just niitä naisen tunne-elämän asioita joita miehet ei voi ymmärtää. vaikka ei lasta halunnutkaan niin kun sellainen on sinussa alkunsa saanut niin siihen on jo kiintynyt tavalla jota ei osaa selittää. siksi ei toivutunkaan raskauden kohdalla abortti on erittäin vaikea ratkaisu. ymmärrän sua ihan täysin :heart:

 

[BridgetJones]

:hug: Ei se keskenmeno ole naiselle mikään pieni juttu, vaikkei olisi varsinaisesti raskautta suunnitellutkaan! Koita puhua sen miehen kanssa, hän ei vaan näe asiaa nyt samalla tavalla. Sulla on täysi oikeus tuntea noin joten huuda, raivoa ja itke niin paljon kuin sielu sietää! Kokemukseni mukaan se ajan myötä helpottaa! =) Voimia!

 

[Localoba]

:hug:
Päästä itkut pihalle. Ei kaikkea voi ja kuulu järjellä selittää, mutta paha olo on hyvä saada ulos.
Keskustele vielä miehesi kanssa, varmasti oli hänellekin järkytys, mutta eri tavalla, kuten kirjoititkin.

 

[ap]

Kiitos kaikille. En vaan osannut kuvitella reagoivani näin. Eilen olin vielä ihan ok, mut sit sen kaavinnan jälkeen iski koko homma jotenkin tajuntaan. Ollaan ukonkin kanssa tapeltu koko päivä kun se ei vaan tajua mitä tunnen ja vähättelee joka käänteessä koko juttua. Se vähättely tuntuu kaikkein pahimmalta! Sanoinkin sille jo että voi sit pitää vehkeensä housuissaan jos mä joudun tästä näin kärsimään ja hänelle on ihan sama! No... Kai se tästä ajan kanssa taas...