Onko tämä nyt reilua vanhemmuutta?

[reiluako ?]

Miehen mielestä on ok että hän ulkoilee lasten kanssa 1 h per viikko, riittää kun vuorollaan antaa ruoan, pesee ja vie hoitoon. Sanoo että tekee minkä jaksaa eli ei mitään leikkiä, ulkoilua, läsnäoloa lapsille säännöllisesti. Haluaa istua ja katsoa puhelinta / ohjelmaa. Ei käy työssä. Ei kuulema vaadi sitä minultakaan muttei ymmärrä että jos hän ei anna huomiota niin pakkohan minun on. Hän ei koe iloa mistään, kaikki on ns. väkisin vääntäytymistä. Nautin tosi paljon koko perheen kanssa tekemisestä mutta miehelle ne on pakko pullaa. Koen myös tärkeäksi että käymme välillä koko perheellä sukulaisten luona, he käyvät useammin meillä. Käyn suurimman osan ajasta yksin lasten kanssa. Minusta lasten on hyvä nähdä että mennään välillä myös perheenä. Mies ei missään nimessä halua yöksi kenenkään luokse mikä olisi toisinaan kivaa. Se onnistuu vain minulta ja lapsilta. Ei muutenkaan ajattele lasten hyvää, yleensä mielipide lasta koskeviin asioihin muodostuu sen pohjalta mikä miehelle on helppoa tai mitä jaksaa, vaikka lapsen kannalta asia ei olisi parhaalla tavalla ratkaistu.

Olenko liian vaativa jos haluaisin mm. noihin asioihin muutosta/ joustoa? Olisihan lapsien myös hyvä saada muistoja tekemisistä isän kanssa ja koko perheenä..

 

[vierailija]

Miehet ovat sikoja. Ei siinä mitään uutta ole.

 

[aloittaja 111]

Miehen mielestä on ok että hän ulkoilee lasten kanssa 1 h per viikko, riittää kun vuorollaan antaa ruoan, pesee ja vie hoitoon. Sanoo että tekee minkä jaksaa eli ei mitään leikkiä, ulkoilua, läsnäoloa lapsille säännöllisesti. Haluaa istua ja katsoa puhelinta / ohjelmaa. Ei käy työssä. Ei kuulema vaadi sitä minultakaan muttei ymmärrä että jos hän ei anna huomiota niin pakkohan minun on. Hän ei koe iloa mistään, kaikki on ns. väkisin vääntäytymistä. Nautin tosi paljon koko perheen kanssa tekemisestä mutta miehelle ne on pakko pullaa. Koen myös tärkeäksi että käymme välillä koko perheellä sukulaisten luona, he käyvät useammin meillä. Käyn suurimman osan ajasta yksin lasten kanssa. Minusta lasten on hyvä nähdä että mennään välillä myös perheenä. Mies ei missään nimessä halua yöksi kenenkään luokse mikä olisi toisinaan kivaa. Se onnistuu vain minulta ja lapsilta. Ei muutenkaan ajattele lasten hyvää, yleensä mielipide lasta koskeviin asioihin muodostuu sen pohjalta mikä miehelle on helppoa tai mitä jaksaa, vaikka lapsen kannalta asia ei olisi parhaalla tavalla ratkaistu.

Olenko liian vaativa jos haluaisin mm. noihin asioihin muutosta/ joustoa? Olisihan lapsien myös hyvä saada muistoja tekemisistä isän kanssa ja koko perheenä..

Ja lisään siis että nämä lasten leikit tapahtuu suurella viiveellä siitä kun lapsi tajuaa joskus harvoin pyytää, joskus myös lupaukset unohtuu. Mutta mies ei mene tekemään aloitetta mihinkään lapsen kanssa tehtävään asiaan.

 

[vierailija]

Onko mies siis muuten kuitenkin lapsilleen läheinen?

Siis onko hänelle mielestäsi kehittynyt minkäänlaista "tunnelatausta" lapsiaan kohtaan?

Eli siis kysymystä kiertämättä sen enempää, että kaikille ei vain synny niitä vanhemmuuden tunteita lastaan kohtaan, siis sitä välitystä sillein.. Äh. Hitto miten sen selittäisi.

Kaikki ei osaa välittää lapsista. Näin rumasti sanottuna. Eli ei jaksa viettää aikaa kun ei ole halua tai tunneperäistä halua ainakaan siihen?

 

[vierailija]

Et ole liian vaativa. Valitettavasti nuo asiat eivät vain onnistu kaikilta luonnostaan. Toki siihen vaaditaan myös tietoista panostusta.

Oma mieheni osallistuu, ja leikkiikin lasten kanssa enemmän kun minä päivittäin. Kyllä meillä myös perheenä yhdessä pelaillaan lautapelejä ja ulkoillaan, varsinkin näin lomilla.

Miehen pitäisi vaan ymmärtää mitä se merkitsisi lapsille, ja tuntea se omassa sydämessään hyvältä että voi tuottaa hyvää oloa ja mukavia muistoja omille lapsilleen.

 

[reiluako ?]

Onko mies siis muuten kuitenkin lapsilleen läheinen?

Siis onko hänelle mielestäsi kehittynyt minkäänlaista "tunnelatausta" lapsiaan kohtaan?

Eli siis kysymystä kiertämättä sen enempää, että kaikille ei vain synny niitä vanhemmuuden tunteita lastaan kohtaan, siis sitä välitystä sillein.. Äh. Hitto miten sen selittäisi.

Kaikki ei osaa välittää lapsista. Näin rumasti sanottuna. Eli ei jaksa viettää aikaa kun ei ole halua tai tunneperäistä halua ainakaan siihen?

Mies hoitaa lasten ns.pakolliset koska hänen pitää tehdä niin. On sanonut ettei tunteet ole vahvoja mihinkään asiaan. Siitä kertoo tämä toiminta lapsia kohtaan. Suhde on pinnallinen, ei saa lapseen syvempää yhteyttä. Ei osaa jutella tunteista yms.vakavammista asioista heidän kanssa. Eikä tunne empatiaa, on itse myöntänyt. Paljon tunne juttuja tekee koska tietää että niin kuuluu tehdä mutta saattaa myös ärtyä itkevälle lapselle, ottaa henkilökohtaisesti jos lapsi ärtyy tai on surullinen.

Olen huomannut että yhden lapsen kohdalla joka asuu meillä vuoroviikoin on erilailla ymmärtäväinen. Ymmärtää jopa ylimenevää draamaa itkuineen. Tuntuu aina löytävän jonkun oikeutuksen lapsen väärälle toiminnalle, yhteisten lasten teot saa vihan pintaan sekunnissa. Yhteisten lasten läsnäollessa voi tehdä vihoissaan mitä vain, viimeksi hajotti vaatekaapin oven. Eikä lohduta jos lapsi säikähtää, se jää minulle. Ei tunnu hänellä missään.
"oman" lapsen paikalla ollessa keskittyy olemaan varovaisempi eikä voisi kuvitella lapsen näkevänkään samaa mikä yhteisten kohdalla ei haittaa. Varmasti lohduttaa ja anteeksi pyytelee kun näkee tämän lapsen säikähtäneen. Hyvä että edes yhtä lohduttaa mutta surettaa muiden puolesta että isällä ei ole samanlaista suojeluvaistoa. Ja pystyy tekemään osan lasten kohdalla asioita mitkä ei yhden silmille sovi, ei pitäisi sopia kenenkään.

Ei osaa myöskään kohdata minun murheita tai surua. Asenne on lähinnä että ärsyttää märinä yms...

 

[vierailija]

Miehen ex on näköjään ihan syystä lähtenyt litomaan.

 

[vierailija]

tietenkään ei ole reilua! lastenne puolesta käy kyllä sääli, mutta hyvä että heillä on edes yksi välittävä vanhempi

eli karkeasti sanottuna, mies rakastaa esikoistaan enemmän, kuin teidän lapsia? onkohan esikoinen ollut aikanaan toivottu, ja sinun kanssasi on suostunut lapsiin koska pyysit?

 

[vierailija]

tietenkään ei ole reilua! lastenne puolesta käy kyllä sääli, mutta hyvä että heillä on edes yksi välittävä vanhempi

eli karkeasti sanottuna, mies rakastaa esikoistaan enemmän, kuin teidän lapsia? onkohan esikoinen ollut aikanaan toivottu, ja sinun kanssasi on suostunut lapsiin koska pyysit?

Hmm.. Ettei hän vain siksi varoisi toisen lapsen kanssa ettei entinen vaimo saisi kuulla mitään huonoa kotona kun lapsi palaa? Onkohan entisellä jotain salaista miehestä jota sinä et tiedä?

Mies pelkää että ex suuttuu tai muuta ja ei halua että kertoisi suutuspäissään jotain?

Toinen on että mies on jokseenkin "narsistinen" ja pitää tätä ensimmäistä perhettä jotenkin enemmän omanaan ja haluaa pitää sen puhtaana mutta ajattelee sinun perheesi vain sivu tuotteena ja uutena kulissina oikeille tarpeilleen?

Hmm.. Vaikeita juttuja.

 

[reiluako?]

tietenkään ei ole reilua! lastenne puolesta käy kyllä sääli, mutta hyvä että heillä on edes yksi välittävä vanhempi

eli karkeasti sanottuna, mies rakastaa esikoistaan enemmän, kuin teidän lapsia? onkohan esikoinen ollut aikanaan toivottu, ja sinun kanssasi on suostunut lapsiin koska pyysit?

Kun miehen esikoinen syntyi, mies ja lapsen äiti erosivat kun lapsi oli vuoden. Mies on itse kertonut että ennen kuin tapasimme hän ei viettänyt lapsen kanssa aikaa, ei ole koskaan ollut läheinen aidosti. Mies piti lasta kyllä itsellään tasaveroisesti äidin kanssa mutta lapsi vain katsoi tvtä ja mies oli vieressä. Eivät kuulema tehneet mitään kaksin tai ulkoilleet. Tämän asian olisin tiennyt mielellään ennen kuin mies alkoi erittäin oma aloitteisesti, vajaan vuoden tuntemisen jälkeen, toivomaan lasta kanssani. Hän otti asian puheeksi ja oli melkeimpä yli innokas saamaan yhteisen lapsen. Olin nuori, hölmö ja todella rakastunut unelmien mieheen joka hän todellakin oli siihen asti kun lapsemme oli tehty. Siitä alkoi alamäki ja tämä todellisuus valjeta kun ensimmäinen lapsi kasvoi muutaman vuoden. Eihän sitä aluksi ajatellut niin mutta nyt ei voi olla ajattelematta...mies syyttäää minua kamalaksi kun odotan häneltä kyseisiä asioita. Puhuu kuin olisin aivan liian vaativa kun en kaikessa hiljaisuudessa hyväksy vastuun vieroittamista ja muita asioita.

 

[vierailija]

Hei, Ap kirjoittaja "reiluako" , voisitko laittaa sähköpostiosoitteesi, haluaisin mielellään jutella asiasta enemmän kanssasi!
T. Kuulostaa hyvin tutulta.

 

[vierailija]

Hmm.. Ettei hän vain siksi varoisi toisen lapsen kanssa ettei entinen vaimo saisi kuulla mitään huonoa kotona kun lapsi palaa? Onkohan entisellä jotain salaista miehestä jota sinä et tiedä?

Mies pelkää että ex suuttuu tai muuta ja ei halua että kertoisi suutuspäissään jotain?

Toinen on että mies on jokseenkin "narsistinen" ja pitää tätä ensimmäistä perhettä jotenkin enemmän omanaan ja haluaa pitää sen puhtaana mutta ajattelee sinun perheesi vain sivu tuotteena ja uutena kulissina oikeille tarpeilleen?

Hmm.. Vaikeita juttuja.

Mies varmasti pelkää että ei saisi nähdä lasta koska tämä on muutaman kerran kertonut äidilleen isänsä taipumuksista aggressiivisuuteen riidan aikana, kun aikanaan sitä näki minua kohtaan ja tavaroita kohtaan. Mies lupasi kaikille lapsille ettei tee sitä enää mutta pitää lupauksen vain yhden lapsen kohdalla... ja yhteisille sanoo pahimmillaan että äiti hermostutti niin isä rikkoi jotain. Ja kerran sanoi lapselle että jotkut rikkoo leluja hermostuessaan niin isä rikkoo tavaroita joskus. Ei ota vastuuta teoistaan ja ajattelee sisimmässään että minä olen syypää ja oikeutus hänen riehumiseen, siihen riittää vain että yritän jutella jostain ongelmasta ...miehellä ei ole keskustelu taitoja, ja kun ahdistuu juttelusta niin loppu tulos on että hermostuu minun yrittäessä jutella. Vaikka hän olisi tehnyt jotain ja haluaisin jutella miltä minusta tuntuu, hän sanelee kauan jaksaa kuunnella. Hermostuu jos haluan vielä jatkaa ja yritän jutella. Tapansa on ollut myös hajottaa jotain jos en hiljene ja yksikin vaikka rauhallinen ja järkeväkin yritys jutella, yksikin lause, tekee sen että hajottaa...

Ja kyllä, on narsistisia piirteitä.

 

[vierailija]

Olet tainnut kirjoittaa asiasta tänne aiemminkin? Tai ehkä jollain on vain samanlainen tilanne. Jos asiat ei sinun sanomisten myötä muutu, teidän molempien olisi varmasti järkevää keskustella asioista jonkun ulkopuolisen kanssa. Tai sitten tehdä ainakin hetkellinen pesäero ja katsoa muuttaako se mitään. Siis jos koet, että yhteiset lapset ovat jotenkin uhattuina (muistelen aiempaa kirjoitusta vastaavasta aiheesta...)

 

[vierailija]

Mies varmasti pelkää että ei saisi nähdä lasta koska tämä on muutaman kerran kertonut äidilleen isänsä taipumuksista aggressiivisuuteen riidan aikana, kun aikanaan sitä näki minua kohtaan ja tavaroita kohtaan. Mies lupasi kaikille lapsille ettei tee sitä enää mutta pitää lupauksen vain yhden lapsen kohdalla... ja yhteisille sanoo pahimmillaan että äiti hermostutti niin isä rikkoi jotain. Ja kerran sanoi lapselle että jotkut rikkoo leluja hermostuessaan niin isä rikkoo tavaroita joskus. Ei ota vastuuta teoistaan ja ajattelee sisimmässään että minä olen syypää ja oikeutus hänen riehumiseen, siihen riittää vain että yritän jutella jostain ongelmasta ...miehellä ei ole keskustelu taitoja, ja kun ahdistuu juttelusta niin loppu tulos on että hermostuu minun yrittäessä jutella. Vaikka hän olisi tehnyt jotain ja haluaisin jutella miltä minusta tuntuu, hän sanelee kauan jaksaa kuunnella. Hermostuu jos haluan vielä jatkaa ja yritän jutella. Tapansa on ollut myös hajottaa jotain jos en hiljene ja yksikin vaikka rauhallinen ja järkeväkin yritys jutella, yksikin lause, tekee sen että hajottaa...

Ja kyllä, on narsistisia piirteitä.

Ja tämän jälkeen sanoisin, että tee asialle jotain ennekuin teitä jotakuta sattuu oikeasti/pahemmin. Ei tuo normaalia käytöstä ole!

 

[reiluako?]

Hei, Ap kirjoittaja "reiluako" , voisitko laittaa sähköpostiosoitteesi, haluaisin mielellään jutella asiasta enemmän kanssasi!
T. Kuulostaa hyvin tutulta.

sirus0@outlook.com

 

[vierailija]

Mies varmasti pelkää että ei saisi nähdä lasta koska tämä on muutaman kerran kertonut äidilleen isänsä taipumuksista aggressiivisuuteen riidan aikana, kun aikanaan sitä näki minua kohtaan ja tavaroita kohtaan. Mies lupasi kaikille lapsille ettei tee sitä enää mutta pitää lupauksen vain yhden lapsen kohdalla... ja yhteisille sanoo pahimmillaan että äiti hermostutti niin isä rikkoi jotain. Ja kerran sanoi lapselle että jotkut rikkoo leluja hermostuessaan niin isä rikkoo tavaroita joskus. Ei ota vastuuta teoistaan ja ajattelee sisimmässään että minä olen syypää ja oikeutus hänen riehumiseen, siihen riittää vain että yritän jutella jostain ongelmasta ...miehellä ei ole keskustelu taitoja, ja kun ahdistuu juttelusta niin loppu tulos on että hermostuu minun yrittäessä jutella. Vaikka hän olisi tehnyt jotain ja haluaisin jutella miltä minusta tuntuu, hän sanelee kauan jaksaa kuunnella. Hermostuu jos haluan vielä jatkaa ja yritän jutella. Tapansa on ollut myös hajottaa jotain jos en hiljene ja yksikin vaikka rauhallinen ja järkeväkin yritys jutella, yksikin lause, tekee sen että hajottaa...

Ja kyllä, on narsistisia piirteitä.

Anteeksi jos menen liian henkilökohtaisuuksiin, mutta syökö mies jotakin lääkettä?

Toinen missä olen nöhnyt tuollaista käytöstä on se että miehellä on ollut salaa muitakin, ja ahdistuu hirveästi kun joutuu keskustelemaan ihan mistä vain vakavammasta sen takia, että ajatus kiinnijäämisestä ahdistaa.

Ryntääkö usein ulos keskustelun kärjistyessä ja ahdistuessaan?

 

[reiluako?]

Olet tainnut kirjoittaa asiasta tänne aiemminkin? Tai ehkä jollain on vain samanlainen tilanne. Jos asiat ei sinun sanomisten myötä muutu, teidän molempien olisi varmasti järkevää keskustella asioista jonkun ulkopuolisen kanssa. Tai sitten tehdä ainakin hetkellinen pesäero ja katsoa muuttaako se mitään. Siis jos koet, että yhteiset lapset ovat jotenkin uhattuina (muistelen aiempaa kirjoitusta vastaavasta aiheesta...)

En ole aiemmin kirjoitellut...lapsemme eivät ole fyysisesti uhattuna lähinnä huolettaa henkinen puoli kun isä ei ole kovin tasapainoinen aikuisen malli. Mutta mallinahan hän erommekin jälkeen kun oletettavasti lapsia tapaa...

 

[reiluako?]

Anteeksi jos menen liian henkilökohtaisuuksiin, mutta syökö mies jotakin lääkettä?

Toinen missä olen nöhnyt tuollaista käytöstä on se että miehellä on ollut salaa muitakin, ja ahdistuu hirveästi kun joutuu keskustelemaan ihan mistä vain vakavammasta sen takia, että ajatus kiinnijäämisestä ahdistaa.

Ryntääkö usein ulos keskustelun kärjistyessä ja ahdistuessaan?

Ryntää ulos ja varsinkin kaljakauppaan suuntaa tosi usein kun hermot menee. Ei osaa kohdata hankalia tunteita ja hänen käsitys täydellisestä elämästä on se ettei tarvi puhua säästä kummemmasta. Eli todellakin säikähtää omia ja muiden tunteita mut eihän sitä voi mykkänäkään elää.
Hän syö masennuslääkettä mutta tätä käytöstä on ollut jo kauan ennen lääkettäkin...

 

[vierailija]

Ryntää ulos ja varsinkin kaljakauppaan suuntaa tosi usein kun hermot menee. Ei osaa kohdata hankalia tunteita ja hänen käsitys täydellisestä elämästä on se ettei tarvi puhua säästä kummemmasta. Eli todellakin säikähtää omia ja muiden tunteita mut eihän sitä voi mykkänäkään elää.
Hän syö masennuslääkettä mutta tätä käytöstä on ollut jo kauan ennen lääkettäkin...

Okei... No jos ennen lääkettäkin on ollut ihan sama tilanne niin sen vaihtamisella ei ole minkäänlaista merkitystä..

Toinen on se, että jos mies on oppinut jo pienestä asti ettei ongelmista keskustella jää usein tunnepuolen asiat käsittelemättä nuorena ja vanhempana tuntemus nousee vain kehoreaktiolle. Hilkoiluttaa ja ahdistaa, tunne joka on sisällä sitä ei tiedosteta eikä sitä osata pästää ulos. Tällainen ihminen ei aikuisena enää osaa muuttua eikä ala ilmaista myöhemminkään tunteitaan, vaan ne on lykätty niin syvälle jo joskus ettei niitä sieltä enää ulos saa.

Hänellä ei ole mitään tapaa millä terveesti reagoida.

Sulla on aika iso ongelma. Nimittäin tuollaista sun elämä tulee aina hänen kanssaan olemaan. Yleensä käsken vielä yrittää, sillä en kannata eroja, mutta tällaisissa tapauksissa se on aika huono juttu kun on lapsiakin, niinkuin sanoit jos isä on tuollainen..

Lapsille tekisi hyvää saada kokemusta siitä miten tunteita voi vapaasti näyttää eikä niitä tarvitse pelöstyä, tai vältellä. Teillä taitaa olla siellä kotona olla koko ajan aikamoinen jännite päällä?

Lapset kyllä vaistoavat sen, ja mikä pahinta, voivat oppia itsekkin reagoimaan asioihin "väärällä tavalla"

 

[reiluako?]

Okei... No jos ennen lääkettäkin on ollut ihan sama tilanne niin sen vaihtamisella ei ole minkäänlaista merkitystä..

Toinen on se, että jos mies on oppinut jo pienestä asti ettei ongelmista keskustella jää usein tunnepuolen asiat käsittelemättä nuorena ja vanhempana tuntemus nousee vain kehoreaktiolle. Hilkoiluttaa ja ahdistaa, tunne joka on sisällä sitä ei tiedosteta eikä sitä osata pästää ulos. Tällainen ihminen ei aikuisena enää osaa muuttua eikä ala ilmaista myöhemminkään tunteitaan, vaan ne on lykätty niin syvälle jo joskus ettei niitä sieltä enää ulos saa.

Hänellä ei ole mitään tapaa millä terveesti reagoida.

Sulla on aika iso ongelma. Nimittäin tuollaista sun elämä tulee aina hänen kanssaan olemaan. Yleensä käsken vielä yrittää, sillä en kannata eroja, mutta tällaisissa tapauksissa se on aika huono juttu kun on lapsiakin, niinkuin sanoit jos isä on tuollainen..

Lapsille tekisi hyvää saada kokemusta siitä miten tunteita voi vapaasti näyttää eikä niitä tarvitse pelöstyä, tai vältellä. Teillä taitaa olla siellä kotona olla koko ajan aikamoinen jännite päällä?

Lapset kyllä vaistoavat sen, ja mikä pahinta, voivat oppia itsekkin reagoimaan asioihin "väärällä tavalla"

On jännite ja aina kun on hyvä hetki niin mies pilaa sen aika usein kun esim. kiroilee vähän väliä ja suhtautuu tosi pessimistisesti ja negatiivisesti asioihin. Eikä itse edes käsitä miten pilaa ja vihastuu sitten minulle kun kerron asiasta.

Juuri tuota teoriaa olen miehelle tarjonnut monet kerrat kun olemme hiukan päässeet jutun juureen tunteiden käsittelyn ongelmasta. Ja täsmäisi aika hyvin hänen lapsuuteen, isänsä on aivan samanlainen tunteiden käsittelijä, paha suustaan.

Olen jo aikani tiedostanut että miehellä on tosi iso ongelma vyyhti hoidettavana ja sitä myöten minulla. Mies on niin monta vuotta uskotellut minulle että olen syypää kaikkeen, olen paha kun yritän korostaa keskustelu ja vuorovaikutustaitojen tärkeyttä. Ja ennen kaikkea käsitellä ja ilmaista tunteita järkevästi.
Tekee hyvää nähdä muiden kirjoituksia, ne avaavat silmiä lisää tilanteelle.
En voi uskoa että mies ei käsitä miten hänen käytös vaikuttaa lapsiin varsinkin kun voi tiedostaa sen vaikutuksen yhteen.

 

[vierailija]

Noinkohan tiedostaa asiaa sen yhdenkään lapsen kohdalla? Jos syynä hillintään onkin esimerkiksi se, että pelkää lapsen äidin kieltävän tapaamiset tai hankaloittavan elämäänsä muuten. Ei välttämättä ajattele lapsen tunteita tai "kärsimystä" siinäkään. Miehesi tarvitsisi terapiaa tunne-elämän lukkojen avaamiseen ja tunteiden ilmaisun opetteluun. Toivottavasti saatte tilanteen helpottumaan tavalla tai toisella!