Hei
Kirjoitan koska olen täysin epätietoinen siitä mihin pitää vetää raja normaalin kiukkuamisen ja jonkin sortin "käytöshäiriön" välille.
Poikani on syntynyt 1/2004 ja tytär 3/2006. Molemmat lapseni oli äärimmäisen kilttejä, rauhallisia ja hyväntuulisia vauvoja. Poikani jouduin viedä ryhmikseen hieman alle vuoden ikäisenä. Alku sujui ihan hyvin mutta hyvin pian poika alkoi puremaan toisia.. siis toisia lapsia ja meitä vanhempia. Siitä alkoi lyöminen ja töniminen. Poika on kyllä "kovapää", kokeilee kokeilemisen perään.
Ja täytyy myöntää että kai me vanhemmatkin olemme melko kiivas tempperamenttisia. Saatetaan "kissahtaa" äkisti ja leppyä nopeasti mutta ei meillä nyt sentää lyödä.. ääntä toisinaan kyllä lähtee.
Joka kerta kun hain pojan hoidosta halusin luonnollisesti tietää että miten päivä on sujunut.. ja melkein aina oli tullut joku tilanne mistä minulle mainittiin. Oli kurja olla.. kaipasin välillä jotain positiivistakin palautetta. Rangaistukset ei hoidossakaan poikaa hetkauttanut vaan saattoi käydä läppäämässä kaveria ja juosta itse jäähypenkille istumaan.. eli jäähypenkki ei vakuttanut kovin tehokkaalta rangaistuskeinolta.
Kun pikkusisko syntyi pojan ollessa 2 vuotias muutimme isovanhempieni talon toiseen päähän asumaan ja aloimme rakentamaan taloa. Mieheni ajaa rekkaa öisin ja on erittäin vähän jakamassa arkea kanssani. Poika jatkoi vielä kevään ja alkukesän hoidossa 2 päivää viikossa että pääsin hoitamaan rakennusasioita.
Kesä vietettiin kotona ja mielestäni siitä asti elo oli melko rauhallista. Olin kotona viimekesään kunnes tyttö alkoi olla 1,5 vuotias ja poika siis 3,5 vuotias. Loppukesästä vielä sanoin pojasta että hänen kanssaa on jo niin ihana olla kun pystymme puuhata kaikenlaista ja kun tyttö on vielä niin pieni ja olematon 100% vahdittava.
Nyt syksyllä kaikki kuitenkin on minusta muuttunut. Kun lapset aloittivat hoidon uudessa ryhmiksessä, ensimmäisten päivien jälkeen pojasta sanottiin että hänen pitäisi oppia puollustamaan itseään paremmin.. olin ihan äimänä että ai miten niin.. ai meidän tulisieluko!? Ja kerroin hoitotädeille aikaisemmista "ongelmista". Vanhempain vartti nyt loka-marraskuun vaihteessa oli täysi katastrofi.. se pidettiin hoitopäivän jälkeen kun ryhmiksessä oli vain meidän lapset ja yksi hoitaja (se ainut hoitoaja josta en pidä lainkaan). Lapset oli pihalla minua odottamassa ja sitten mentiin sisälle keskustelemaan. Tyttö huusi kuin syöstetty koko ajan koska odotti tietenkin pääsevänsä jo kotiin.
Keskustelu todellakin pidettiin siinä lasten istuessa saman pöydän ääressä ja pojan käytöstä ja kielenkäyttöä moitittiin. Pojalla on muutostilanteen olleet hankalia niin kauan kuin muistan. Vaikka kuinka paljon ennen "muutosta" muistutan tästä muutoksesta. esim. Pian lähdetään kylästä kotiin. Saan oikeastaan joka kerta raahata itkevän ja kiukkuisen lapsen autoon. Sanoin hoitajalle että olen kyllä tietoinen asiasta mutta en ainakaan tiedä miten muuten toimia kuin että muistutan tulevasta asiasta ennakkoon. Poika on kuulemma tartuttanut lauseen "mä hankin oikean aseen ja ammun teidän kuoliaaksi" muihin lapsiin.. tuota ei enään tänään hoe kotona.. se on muuttunut lauseeksi "sä oot tyhmä sä saat kuolla ÄLÄ PUHU MULLE".
Tästä keskustelusta jäi paha mieli ja suunnaton kiukku siitä että se piti tehdä lasten läsnäollessa.. aikaisemmassa paikassa ei olisi tullut kuuloonkaan. Hoitaja kyllä sanoi että sitten kun pojan saa siihen fiilikseen että ok, tekeminen vaihtuu, hän kuulemma tekee asiat yleensä loppuun ja keskittyy tekemiseensä hyvin.
Vanhempain illassa kysyin toisen hoitajan mielipidettä siitä miten pojalla sujuu.. hän oli sitä mieltä että hän on "symppis tyyppi jolta löytyy luonnetta". Hän kertoi periaatteessa samat asiat kuin tämä toinen hoitaja mutta paljon positiivisemmalla sävyllä. Siitä jäi hyvä mieli ja ajattelin että poikani onkin ihan kunnon poika vaikka luonnetta löytyykin.
Tällä viikolla tuli taas kuitenkin uusi notkahdus. Sama positiivinen hoitotäti antoikin huonon päivän palautteen. Poika ei ollut pukenut ja oli terrorisoinut puheillaan ja käytöksellään. Hyviäkin hetkiä oli kuitenkin päivään mahtunut. Seuraavana päivänä tulin kotiin. Lapset oli viettänyt vapaata isänsä kanssa ja kotona oli jäähy tilanen päällä melko rauhallisissa merkeissä kuitenkin.. kotiin tuloni herätti varmaan jotain kenties ikävänkin tunteita kun hän alkoi kiukkuamaan. Yritin rauhoitella. Jäähy oli alkanut tilanteesta missä poika olisi halunnut sytyttää kynttilöitä eikä isänsä ollut antanut eikä poika totellut.
Käytämme pojalle sellaista että uhkaamme kerran pari jäähypenkillä ja jos jatkaa niin joutuu sinne. Jos on tottelematon sieläkin -> karkaa penkiltä lukemattomia kertoja uhkaamme pihalle laittoa (terassille ulos) yleensä lupaa olla penkillä kiltisti mutta kun huomaa että välttyi pihalle laitolta jatkaa kiukkua, sylissä pitäminen lisää raivoa entisestää ja yrittää lyödä ja potkia ja rimpuilla, pihalle siis loppujen lopuksi joutui tälläkin kertaa. Ovessa on alas asti menevä ikkuna jonka äärelle jään.. eli en katoa kuitenkaan paikalta. poika näkee minut koko ajan.. tämän kokee epämiellyttävimmältä ja yleensä rauhoittuu nopeasti ja on kiltisti kun pääsee pois. Halaamme ja olemme taas kavereita ja puhumme miksi näin tapahtui. Tällä kertaa poika raivosi myös pihalla.. heitti terassin tuolin menemään ja meinasi ruveta katuharjalla paasaamaan oven ikkunaan. Otin harjan pois ja jäähy ulkona jatkui. Sanoin että heti kun rauhoitut pääset pois.. poika lupasi ja sama touhu jatkui joten laitoin takaisin ulos.. näin kaksi kertaa ja sitten poika tuli rahallisempana. Olimme sylikkäin kauan mutta pitkään aikaan pojalle ei saanut sanoa sanaakaan. Sittenkin puheyhteys palaa kerron aina kuinka rakas hän on ja yritän kysyä onko jostain paha olla ja käymme läpi mitä tapahtui.
Yksin ollessaan poika on valloittava ja hänestä löytyy valtava määrä empatiaa. Mutta jos hän ei saa sitä huomiota voi alkaa valtava show. Aamut sujuvat ihan hyvin, hän pukee itse ja lähtee melko reippaasti hoitoon. Nukkumaan menee melko hyvin.. syömisestä pitää vääntää.
Tyttö on normaali uhmaikäinen mistä en niin kauheasti kanna murhetta. Lapset ovat rakkaita toisilleen ilmiselvästi mutta silti nahinaa on paljon.. joka varmasti on ihan normaalia.
Mutta olen epätietoinen onko poikani käytös normaalia ylämäki alamäki tyyppistä kasvua vai onko tarvetta olla huolissaan varata aika perheneuvolasta tms. ?
Teksti oli pitkä ja varmasti sekava. Kiitos tielle jotka jaksoitte lukea loppuun ja jos vielä saisin kokemuksia ja neuvoja olisin kiitollinen.
Mukavaa joulunodotusta kaikilla.
Kirjoitan koska olen täysin epätietoinen siitä mihin pitää vetää raja normaalin kiukkuamisen ja jonkin sortin "käytöshäiriön" välille.
Poikani on syntynyt 1/2004 ja tytär 3/2006. Molemmat lapseni oli äärimmäisen kilttejä, rauhallisia ja hyväntuulisia vauvoja. Poikani jouduin viedä ryhmikseen hieman alle vuoden ikäisenä. Alku sujui ihan hyvin mutta hyvin pian poika alkoi puremaan toisia.. siis toisia lapsia ja meitä vanhempia. Siitä alkoi lyöminen ja töniminen. Poika on kyllä "kovapää", kokeilee kokeilemisen perään.
Ja täytyy myöntää että kai me vanhemmatkin olemme melko kiivas tempperamenttisia. Saatetaan "kissahtaa" äkisti ja leppyä nopeasti mutta ei meillä nyt sentää lyödä.. ääntä toisinaan kyllä lähtee.
Joka kerta kun hain pojan hoidosta halusin luonnollisesti tietää että miten päivä on sujunut.. ja melkein aina oli tullut joku tilanne mistä minulle mainittiin. Oli kurja olla.. kaipasin välillä jotain positiivistakin palautetta. Rangaistukset ei hoidossakaan poikaa hetkauttanut vaan saattoi käydä läppäämässä kaveria ja juosta itse jäähypenkille istumaan.. eli jäähypenkki ei vakuttanut kovin tehokkaalta rangaistuskeinolta.
Kun pikkusisko syntyi pojan ollessa 2 vuotias muutimme isovanhempieni talon toiseen päähän asumaan ja aloimme rakentamaan taloa. Mieheni ajaa rekkaa öisin ja on erittäin vähän jakamassa arkea kanssani. Poika jatkoi vielä kevään ja alkukesän hoidossa 2 päivää viikossa että pääsin hoitamaan rakennusasioita.
Kesä vietettiin kotona ja mielestäni siitä asti elo oli melko rauhallista. Olin kotona viimekesään kunnes tyttö alkoi olla 1,5 vuotias ja poika siis 3,5 vuotias. Loppukesästä vielä sanoin pojasta että hänen kanssaa on jo niin ihana olla kun pystymme puuhata kaikenlaista ja kun tyttö on vielä niin pieni ja olematon 100% vahdittava.
Nyt syksyllä kaikki kuitenkin on minusta muuttunut. Kun lapset aloittivat hoidon uudessa ryhmiksessä, ensimmäisten päivien jälkeen pojasta sanottiin että hänen pitäisi oppia puollustamaan itseään paremmin.. olin ihan äimänä että ai miten niin.. ai meidän tulisieluko!? Ja kerroin hoitotädeille aikaisemmista "ongelmista". Vanhempain vartti nyt loka-marraskuun vaihteessa oli täysi katastrofi.. se pidettiin hoitopäivän jälkeen kun ryhmiksessä oli vain meidän lapset ja yksi hoitaja (se ainut hoitoaja josta en pidä lainkaan). Lapset oli pihalla minua odottamassa ja sitten mentiin sisälle keskustelemaan. Tyttö huusi kuin syöstetty koko ajan koska odotti tietenkin pääsevänsä jo kotiin.
Keskustelu todellakin pidettiin siinä lasten istuessa saman pöydän ääressä ja pojan käytöstä ja kielenkäyttöä moitittiin. Pojalla on muutostilanteen olleet hankalia niin kauan kuin muistan. Vaikka kuinka paljon ennen "muutosta" muistutan tästä muutoksesta. esim. Pian lähdetään kylästä kotiin. Saan oikeastaan joka kerta raahata itkevän ja kiukkuisen lapsen autoon. Sanoin hoitajalle että olen kyllä tietoinen asiasta mutta en ainakaan tiedä miten muuten toimia kuin että muistutan tulevasta asiasta ennakkoon. Poika on kuulemma tartuttanut lauseen "mä hankin oikean aseen ja ammun teidän kuoliaaksi" muihin lapsiin.. tuota ei enään tänään hoe kotona.. se on muuttunut lauseeksi "sä oot tyhmä sä saat kuolla ÄLÄ PUHU MULLE".
Tästä keskustelusta jäi paha mieli ja suunnaton kiukku siitä että se piti tehdä lasten läsnäollessa.. aikaisemmassa paikassa ei olisi tullut kuuloonkaan. Hoitaja kyllä sanoi että sitten kun pojan saa siihen fiilikseen että ok, tekeminen vaihtuu, hän kuulemma tekee asiat yleensä loppuun ja keskittyy tekemiseensä hyvin.
Vanhempain illassa kysyin toisen hoitajan mielipidettä siitä miten pojalla sujuu.. hän oli sitä mieltä että hän on "symppis tyyppi jolta löytyy luonnetta". Hän kertoi periaatteessa samat asiat kuin tämä toinen hoitaja mutta paljon positiivisemmalla sävyllä. Siitä jäi hyvä mieli ja ajattelin että poikani onkin ihan kunnon poika vaikka luonnetta löytyykin.
Tällä viikolla tuli taas kuitenkin uusi notkahdus. Sama positiivinen hoitotäti antoikin huonon päivän palautteen. Poika ei ollut pukenut ja oli terrorisoinut puheillaan ja käytöksellään. Hyviäkin hetkiä oli kuitenkin päivään mahtunut. Seuraavana päivänä tulin kotiin. Lapset oli viettänyt vapaata isänsä kanssa ja kotona oli jäähy tilanen päällä melko rauhallisissa merkeissä kuitenkin.. kotiin tuloni herätti varmaan jotain kenties ikävänkin tunteita kun hän alkoi kiukkuamaan. Yritin rauhoitella. Jäähy oli alkanut tilanteesta missä poika olisi halunnut sytyttää kynttilöitä eikä isänsä ollut antanut eikä poika totellut.
Käytämme pojalle sellaista että uhkaamme kerran pari jäähypenkillä ja jos jatkaa niin joutuu sinne. Jos on tottelematon sieläkin -> karkaa penkiltä lukemattomia kertoja uhkaamme pihalle laittoa (terassille ulos) yleensä lupaa olla penkillä kiltisti mutta kun huomaa että välttyi pihalle laitolta jatkaa kiukkua, sylissä pitäminen lisää raivoa entisestää ja yrittää lyödä ja potkia ja rimpuilla, pihalle siis loppujen lopuksi joutui tälläkin kertaa. Ovessa on alas asti menevä ikkuna jonka äärelle jään.. eli en katoa kuitenkaan paikalta. poika näkee minut koko ajan.. tämän kokee epämiellyttävimmältä ja yleensä rauhoittuu nopeasti ja on kiltisti kun pääsee pois. Halaamme ja olemme taas kavereita ja puhumme miksi näin tapahtui. Tällä kertaa poika raivosi myös pihalla.. heitti terassin tuolin menemään ja meinasi ruveta katuharjalla paasaamaan oven ikkunaan. Otin harjan pois ja jäähy ulkona jatkui. Sanoin että heti kun rauhoitut pääset pois.. poika lupasi ja sama touhu jatkui joten laitoin takaisin ulos.. näin kaksi kertaa ja sitten poika tuli rahallisempana. Olimme sylikkäin kauan mutta pitkään aikaan pojalle ei saanut sanoa sanaakaan. Sittenkin puheyhteys palaa kerron aina kuinka rakas hän on ja yritän kysyä onko jostain paha olla ja käymme läpi mitä tapahtui.
Yksin ollessaan poika on valloittava ja hänestä löytyy valtava määrä empatiaa. Mutta jos hän ei saa sitä huomiota voi alkaa valtava show. Aamut sujuvat ihan hyvin, hän pukee itse ja lähtee melko reippaasti hoitoon. Nukkumaan menee melko hyvin.. syömisestä pitää vääntää.
Tyttö on normaali uhmaikäinen mistä en niin kauheasti kanna murhetta. Lapset ovat rakkaita toisilleen ilmiselvästi mutta silti nahinaa on paljon.. joka varmasti on ihan normaalia.
Mutta olen epätietoinen onko poikani käytös normaalia ylämäki alamäki tyyppistä kasvua vai onko tarvetta olla huolissaan varata aika perheneuvolasta tms. ?
Teksti oli pitkä ja varmasti sekava. Kiitos tielle jotka jaksoitte lukea loppuun ja jos vielä saisin kokemuksia ja neuvoja olisin kiitollinen.
Mukavaa joulunodotusta kaikilla.
