Onko tälläisessä tapauksessa oikein mitään järkeä?

[Ihmettelen vain]

Tunnen noin 85-vuotiaan naisen, joka miehensä kuoleman jälkeen on monen vuoden ajan yksin hoitanut kehitysvammaista tytärtään, joka on noin 60-vuotias. Kyseinen tytär on käsittääkseni melko avuton, hän tarvitsee apua lähes kaikissa arkielämän asioissa, esimerkiksi syömisessä, pukeutumisessa, riisumisessa, nukkumaan menossa, peseytymisessä, wc-asioissa jne. Hän joutuu käyttämään vaippaa, ruoka pitää paloitella hänelle valmiiksi ja muutenkin hän on varmasti lähes kaikessa autettava, eikä häntä voi ilmeisesti jättää täysin yksin hetkeksikään. Äidin on siis asioille lähdettäessä autettava tytärtä pukeutumaan, otettava tämä mukaan esim. kauppaan tai apteekkiin ja vahdittava, että tytär varmasti pysyy mukana. Äiti tekee kaikki kotityöt itse ja hoitaa lisäksi tätä tytärtään. Kun äiti tekee kotitöitä, niin tytär leikkii nukeilla, selailee lehtiä tai vain istuu jossain nurkassa tekemättä mitään.

Olen jo pitkään miettinyt, että onko tuollaisessa oikein mitään järkeä. Miten kyseinen tytär enää noin vanhana kykenee sopeutumaan siihen, että hän siirtyy johonkin laitokseen tai asuntolaan, jos äiti ei enää jaksa hoitaa häntä? Eikö se ole kyseisen iäkkään äidinkin kannalta epäinhimmillistä, että hän joutuu hoitamaan jo melko iäkästä tytärtään kuin pientä lasta? Entä mitä sitten tapahtuu, jos kyseinen äiti yllättäen saa vaikka jonkun sairaskohtauksen ja tarvitsee apua, mutta ei pysty sitä itse hankkimaan? Kyseinen tytär ei ainakaan pysty hälyytämään äidilleen apua, koska hän ei osaa puhua saati että hän osaisi soittaa puhelimella tai vaikka hakea naapurista apua. Siinä voi olla kyseisen tyttären sisaruksilla joskus ikävä yllättys edessä, kun äiti ei vastaa puhelimeen ja kun he onnistuvat pääsemään äitinsä ja sisarensa kotiin, niin siellä äiti makaa kuolleena tai kuolemaisillaan lattialla ja sisko ei osaa oikein muuta kuin seisoa vieressä ihmettelemässä, että miksi äiti ei herää....

 

["Vieras"]

Äidonrakkaus on suurta. Eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä järjen kanssa.

Mutta onhan se varmasti hemmetin raskasta jo tuon ikäiselle ihmiselle huolehtia toisesta. Eikö heillä käy kotihoitajaa tms auttelemassa?

 

["vieras"]

Miksi ne sisarukset eivät auta? Ihan uskomatonta minusta lapsilta, että antavat äitinsä kantaa tuollaisen taakan noin vanhana.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28033539]Miksi ne sisarukset eivät auta? Ihan uskomatonta minusta lapsilta, että antavat äitinsä kantaa tuollaisen taakan noin vanhana.[/QUOTE]

Ehkä ne sisarukset ovat oman osuutensa kantaneet jo lapsuuden kodissa ja sitten on tullu kiintiö täyteen. Ei ole keharin sisaruksellakaan kevyt lapsuus yleensä, etenki perheissä joissa "sankariäiti" ei ota vastaan yhteiskunnan tukea vaan hoitoaa kuten esimerkkiperheessä siihen saakka kunnes omat voimat eivät enää riitä.

 

[Birgitte]

Vaikka tuo vanha rouva olisi itsekin todella väsynyt hoitamaan tytärtään, hän ei varmasti pysty lopettamaan hoitosuhdetta. Mietipäs itse, jos syntymästä 60 vuotta eteenpäin toinen ihminen olisi ollut sinusta riippuvainen ja kaiken lisäksi rakastaisit tätä ihmistä koko sydämestäsi. Eikö se tuntuisi hylkäämiseltä jättää häntä noiden vuosien jälkeen toisten hoiviin. Kumpi sitten on pahempi: elää viimeiset elinvuodet työn ikeessä, mutta rakastaen, vai elää viimeiset vuodet leväten, mutta kaivaten?

Ihanteellisinta olisi, jos molemmat - sekä äiti että tytär - pääsisivät samaan hoitokotiin, mutta tätä tuskin tulee tapahtumaan ellei löydy sellaista laitosta, jossa on edellytyksiä hoitaa sekä vanhuksia että vammaisia. Yleensä nämä ryhmät erotetaan toisistaan, mutta olen aikoinaan ollut harjoittelijana vammaisten hoivakodissa, joka sijaitsi vanhainkodin vieressä.

 

[Saraldo]

Niin... vaikka järki sanoo, että tyttären olisi kaikkien kannalta parempi olla hoitokodissa, äidinrakkaus sanoo jotain ihan muuta. Äidinrakkaus on niin yksioikoinen, että se ei aina osaa ajatella, että toisen laittaminen hoitokotiin on sekin rakkautta. Äidinrakkauden mielestä äiti ei koskaan hylkää lastaan eikä koskaan anna häntä muiden täyspäiväiseksi hoidettavaksi niin kauan kun itse vähänkin siihen kykenee. Ja toisaalta, kokeeko äiti itse elämänsä raskaaksi? Muiden silmissä hänen elämänsä voi näyttää todella työläältä, mutta hän itse saattaa ajatella, että näin sen pitää ollakin.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28033539]Miksi ne sisarukset eivät auta? Ihan uskomatonta minusta lapsilta, että antavat äitinsä kantaa tuollaisen taakan noin vanhana.[/QUOTE]

Tuollanen ajattelu tekee mut niin kipeeks mulla on tuo tilanne varmaan edessä, koska en ole ollenkaan varma raaskiiko äitini laittaa veljeäni ikinä laitokseen. Tai onhan tuo tilanne mulla jo nyt, äitini ei vain ole noin vanha.

Ja mun elämä on ollu no.. Mm.. ei ole ollu kivaa. Muistan kuinka lapsena haaveilin että kun olen 18 voin muuttaa pois kotoa ja se taakka, mitä vammaisesta sisaruksesta ja äidin jaksamisesta huolehtiminen loppuu. Saan olla aikuinen, elää rauhassa, kukaan ei huuda ja itke joka päivä ja mun ei tarvi olla huolissaan aivan kokoajan.

No sittenpä kasvoin aikuiseksi ja tajusin ettei tää tilanne muutu varmaan ikinä. Mulla on kokoajan huoli kotioloista asun nyt omassa kämpässä, enkä käy äitini luona edes joka kuukausi. Ja silloin kun käyn, mulla monesti tulee aivan hirveä ahdistus. Tai kun äiini soittaa ja kertoo elämästään, mulla tulee hirveä ahdistus. Joskus menee viikkoja, että jaksan itse paremmin, joskus itken viikkoja.

En tiedä mitä teen sitten kun äitini on niin vanha että tarvitsee apua ja hoitoa. Hoidanko minä sitten heidät molemmat?

On välillä tosi vaikea olla onnelinnen anteeksi kun en jaksa enempää, olen jo koko lapsuuteni "ollut omaishoitaja" ja vaikea välillä nähdä positiivista tulevaisuutta kun tiedän siellä odottavan sama. Ehkä se ei ole silloin niin kamalaa, kun olen jo aikuinen, enkä lapsi.

Ja jos tuosta jutusta haluaa mitään positiivista repiä, siinä isä on ollut sentään mukana hoitamassa. Meillä se lähti kälppimään jo aikoja sitten.

 

["Vieraana"]

Jos ne sisarukset tekisivät osansa niin silloin äiti saisi välillä levätä. Eikä sisarusten (jos monta) tarvitsisi kohtuutonta taakkaa kantaa. Kun jokainen auttaisi vuorollaan. Mutta niinhän se ei mene tässä elämässä, minäkään en saa vaikka pyytäisin apua sairaan omaisen hoitoon. Käsketään vaan laittaa laitokseen. Vaikka todellisuudessa laitokseen ei pääse niin vaan, on pitkät jonot, ja laitospaikkoja vähennetään jatkuvasti.
On kyllä tuon ikäiselle kohtuuton taakka hoitaa. Pääsiskö tytär johonkin intervallijaksolle palvelutaloon tai jotain? Vois totutella myös olemaan muiden hoivissa. Äiti kun voi kuollakin koska vaan...