Onko tällä palstalla yksinäisiä, joilla ei ole ketään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja G
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

G

Vieras
Onko täällä sellaisia ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä tai joilla ei ole ketään läheistä?

Jos et itse ole yksinäinen, niin onko tiedossasi tällainen henkilö, joka on?
 
olen yhden lapsen yh, ja tuntuu, että olen ainut ihminen maailmassa, jolla ei ole laajaa verkostoa. jotenkin on aina sellainen olo, että "tuppautuu", jos yrittää vaikka leikkipuistossa tutustua muihin äiteihin. tulee "luuseri"-fiilis.
 
Mieheni on, ja perheeni ja työtoverit, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi koska minulla ei ole sellaista ystävää jolle tuntisin kelpaavani "oikeaksi ystäväksi".

 
Ei ole montaa sydänystävää, sellaista todella läheistä ja samanhenkistä. Mä oonkin vähän vaikee. :saint:


Mua kiinnostaisi tutustua samanhenkisiin kun minä, mut eipä ainakaan tätä kautta ole ollut kukaan kiinnostunut. Munlaisia kuitenkin on, mut harvassa varmaan. Onhan se elämä rikkaampaa kun olisi paljon ihania ihmisiä elämässä, mut kaikkea ei voi saada ilmeisesti.
 
tavallaan. Mulla on aika raskaita kavereita, ei oikeestaan ketään tasavertaista mun kanssani. Yksi uusi ulkoilu tuttavuus on mutta hän ei ikinä kuuntele mitä mulla on sanottavaa, on aika painostavaa seuraa...
 
Olin aiemmin pitkään yksinäinen mutta olen vuosien saatossa löytänyt monta läheistä ystävää. Ihmisiä on tullut ja mennyt elämässäni mutta tietyt ihmiset ovat muodostuneet oikeiksi ystäviksi vasta lastensaannin jälkeen.

Tiedän yhden ihmisen jolla ei ole ketään ja hän on aika umpikujassa tällä hetkellä. :/ Pelkään koko ajan että hän ajautuu itsemurhan partaalle. On oireillut vähän siihen suuntaan. Omat murheet tuntuu aika pieniltä hänen henkiseen ahdinkoonsa verrattuna.
 
Minulla on vain vähän tuttuja Suomessa. Käytännössä vain mies, tytär ja kaksi ystävää. Usein on vähän yksinäinen olo, päädyn monesti kaupungille ilman seuraa, itsekseni elokuviin jne. Tutustun ihmisiin hieman nihkeästi ja työni vuoksi (ja viimeiset pari vuotta tyttären takia) olen aika kiireinenkin eikä aikaa juuri jää ystävyyssuhteiden luomiseen. :/
 
Minusta tuntuu, että yksinäisiä on nykyään hyvinkin paljon. Nykyaika tuottaa yksinäisyyttä. Kaikista murheellisimmaksi tulee näistä uutisista, joissa ihminen on ollut vainajana asunnossaan ties kuinka kauan, eikä kukaan ole kaivannut. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja G:
Minusta tuntuu, että yksinäisiä on nykyään hyvinkin paljon. Nykyaika tuottaa yksinäisyyttä. Kaikista murheellisimmaksi tulee näistä uutisista, joissa ihminen on ollut vainajana asunnossaan ties kuinka kauan, eikä kukaan ole kaivannut. :(

Sanoppas muuta:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja täällä yksi:
olen yhden lapsen yh, ja tuntuu, että olen ainut ihminen maailmassa, jolla ei ole laajaa verkostoa. jotenkin on aina sellainen olo, että "tuppautuu", jos yrittää vaikka leikkipuistossa tutustua muihin äiteihin. tulee "luuseri"-fiilis.


Minäkin yhden lapsen yh :wave:
Ei ole ystäviä, pari kaveria joita kylillä moikkailen, mut ei edes "kyläilykaveria".
Mun äiti on ainoa henkilö tukiverkostossani.
 
Kaupungissa on yksinäisiä ihmisiä. Ei tunneta ihmisiä joka asuu samassa kerroksessa. Tervehditää mutta ei sen enempää. Maaseudulla on omat ongelmat. Ehkä siellä toisia tunnetaan paremmin kun kyläyhteisö on pienempi. Silti yksinäisyyttä on paljon myös maaseudulla, kukin puuhastelee omia aheruksiaan. Jos tarvitsee apuja niin apuja kyllä aina saa. Maalla on sen verran helpompi tutustua muihin vierisiin ihmisiin.
Anne.
 
Mulla on mies, koira, sisaruksia ja sukua, muutama ystäväkin, mutta tunnen kyllä itseni usein yksinäiseksi. Ei ole ketään sellaista ystävää, joka oikeasti välittäisi ja kuuntelisi. Ja, olen kyllä pahoina hetkinä harkinnut jopa elämäni päättämistä tämän takia :(
 
Täällä myös yksi, jolla ei ole ystäviä :( On kyllä mies ja lapset sekä hyvät välit äitiin ja siskoon, mutta ei juuri muuta. Parin naapurin kanssa jutellaan, jos tavataan. Lisäksi on yksi silloin tällöin kylästelevä tuttavapariskunta. Mutta ei yhtään ystävää. Ei ketään kenen kanssa voisi esim. käydä shoppailemassa tai leffassa tai kahviloissa. Aikanaan äidiksi tulo karkotti pari ystävää. Lisäksi monet ystävyydet ovat jääneet olosuhteiden jalkoihin: olemme joutuneet muuttamaan usein. Nyt on taas uusi paikkakunta menossa. Olemme asuneet nykyisellä paikkakunnalla nyt puoli vuotta, enkä ole onnistunut ystävystymään kenenkään kanssa. Vastasyntynyt vauva on rajoittanut menemisä ja harrasteita. Muutaman kerran olen käynyt perhekahvilassa, mutta siellä meino on hyvin hälyistä ja keskusteluista tulee siellä pinnallisia ja katkonaisia. Kivaa sekin tosin on, mutta tuskinpa sielläkään ystävyyssuhteita solmitaan... Lisäksi omalla asuinalueellamme muu väki on selvästi vanhempaa ikäluokkaa, joten leikkipuistoissa ei juuri muita äitejä näy. Edellisellä paikkakunnalla ehdimme asua vain 3 kk. Sitä ennen olimme yhdessä paikassa jopa 3 vuotta. Sinne satojen kilometrien taakse jäikin yksi erittäin hyvä ystävä. Muuton jälkeen olen yrittänyt pitää yhteyttä mm. tekstareilla, mutta pinnalliseksihan se jää... Myönnän, olen vähän vaikea minäkin. Haluan omaa tilaa ja rauhaa, enkä halua elää symbioosissa tai liian tiiviissä yhteydessä kenenkään muun kuin perheeni kanssa. Päivittäistä yhteydenptoa/ tapaamisia en jaksaisikaan. Kuitenkin kaipaan ystäviä. Niiden hankkiminen on vain hyvin vaikeaa, kun on kolmikymppinen kotiäiti!
 

Yhteistyössä