Odotusaikana ostin rintarepun. Työkaverin vanhan. Vaimo ilahtui kun olin ajatellut pientä miestä jo etukäteen. Lasta kannettiin paljon, kunnes lääkärineuvolasta tuli lähete eteenpäin. Pitkien tutkimusten jälkeen diagnoosi oli lääkärin mielestä selvä, meidän mielestämme ei. Kunnes tuo munkkilatinaa puhunut tulkkasi.
"Lapsenne selässä on ollut rakenteellinen heikous. Hyvin tyypillinen vastasyntyneillä ja korjaantuu lapsen lihasten kehittyessä tukemaan selkärankaa. Yleensä vauvojen selkään ei kohdistu suurta rasitusta, nyt näyttäisi siltä, että tässä tapauksessa niin on kuitenkin käynyt. Teidän lapsenne on rikki."
Alkoi kuntoutus, tuli leikkaus. Saatiin kantoreppu, jossa lapsi pystyi toipumaan. Se auttoi korjaaman sitä minkä rintareppu rikkoi.
Lääkärin tuomio oli raskasta kuulla. Samoin vakuutusyhtiön, joka ei korvannut mitään koska vamma oli itseaiheutettu. Tajuatteko miltä tuon lukeminen tuntui? Käsittelijän tulkinnan mukaan rintareppujen haitoista on nykyään niin paljon tietoa, että meidän olisi pitänyt ymmärtää. Valmistaja ei ottanut mitään vastuuta, sillä heidän tuotteensa oli tarkoitettu terveille lapsille, meidän lapsemmehan ei siis ole terve, sillä hänellä oli piilevä vika, jonka väärä kantoasento toi sitten esiin.
Olen ihminen joka vertailee kaikki hankinnat, digikameran, kännykän, ilmalämpöpumpun jne. Mutta kantovälineestä en tehnyt yhtäkään googletusta. Ostin kun halvalla sain ja käytin. Paskojen mutsien lisäksi on muuten paskoja isiäkin.
Tiedän, että suurimmalle osalle lapsista rintarepun käytöstä ei ole mitään haittaa, mikä ilmenisi missään vaiheessa elämää. Kasoittain noita rintarepussa kannettuja terveestio kirmaavia on lähipiirissäkin, jopa vaimoa on kuulemma semmoisella kuljeteltu silloin 70- luvun lopussa. Meillä vaan oli ns. paska mäihä.
Ja sitten vastaus siihen kysymykseen mikä on kysytty moneen kertaan. Eli miksi emme ole soittaneet Karpolle/ MOT:iin/ 45 minuuttia ohjelmaan/ Seiskaan...
No miettikääpäs hetki tämän blogin kommentteja. Me tiedämme jo itsekin, että vahingoitimme tietämättömyyttämme lastamme. Emme tarvitse julkista kivitystä. Asianajaja sanoi tämän taistelun olevan hävitty ennenkuin se alkaakaan. Vaimoni on masentunut ja väsynyt. Pojan selkä on rakenteellisesti leikkauksen jälkeen kunnossa, mutta hermosärky jäi, eikä kukaan uskalla luvata milloin se loppuu. Meillä ei erityisemmin ole luottamusta siihen, että saisimme lapsellemme oikeutta. Kuntoutus ja pienen ihmisen kipu on niin raskasta, että aika, raha ja voimat menee nyt siihen.
Siitä sammakkoasennosta tulee yleensä rintareppujen omistajille mainittua, ihan vaan koska olisin ihan oikeasti itse halunnut kulla edes vihjauksen aiheesta. Jos sitten maininnankin jälkeen joku tahtoo riskit ottaa, niin oma on asiansa ja lapsensa. Mihinkään pyhään sotaan ei riitä voimat.
Ei ehkä aina kannata ampua viestiä jos ei tykkää sen viejän tavasta sitä ilmaista.
Onnin isä.