Onko taas niin että vain demari uskaltaa puhua totta, tällä kertaa koronasta?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
HUSin ex-johtaja varoittaa - Koronakuolemat Suomessa nousussa ja selvästi viime vuotta korkeammat !
Koronakuolemat olleet jo kesällä ja alkusyksyllä melkoisessa kasvussa, joten miten tapahtuu kun varsinainen hengitystieinfektiokausi alkaa ja jatkuu lokakuusta maaliskuun loppuun?

Jos jo nyt koronakuolemat ovat moninkertaiset vuoden 2020 vastaavan ajanjakson koronakuolemiin verrattuna, kun tuolloin ei ollut edes rokotteita, niin millainen tuleekaan olemaan varsinainen flunssakausi. Vai väittääkö joku ettei covid-19 ole hengitystieinfektio?

HUS:n ex-johtaja varoittaa numeroilla: Epidemia ei ole ohi

Koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten määrä on kasvanut kesäkuun jälkeen.

HUS:n toimitusjohtaja ja nykyinen SDP:n kansanedustaja Aki Lindén muistuttaa koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten nousseen deltamuunnoksen leviämisen myötä.

Hän arvostelee monien medioiden tekemää linjausta siitä, ettei esimerkiksi tartuntamääristä aiota uutisoida entiseen tapaan.

– Koronakuolemia Suomessa 16.6.–16.7. oli 14, 16.7.–16.8. oli 25 ja 16.8–16.9- oli 48. Laitoin tämän lukusarjan näkyville siksi, että näitähän ei nyt ”kuulu” esittää, kun suurten mediatalojenkin mielestä tämä ”ei sovi tunnelmaan”, Aki Lindén kirjoittaa Twitterissä.

– Valitettavasti epidemia ei ole ohi — vielä, Lindén jatkaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi torstaina, että uusimman epidemia-aallon rauhoittumisesta on merkkejä. Tapausmäärät ovat olleet hiljaisessa laskussa jo neljän viikon ajan.

Teho-osastoilla potilasmäärä on silti kasvanut viime viikon aikana.

Mielenkiintoista myös, että vaikka tartuntamäärien ei pitänyt olla enää niin relevantteja kuin esim. sairaanhoidon tarve, nyt otsikoissa puhutaan vain tartunnoista eikä esim. tästä: "Teho-osastoilla potilasmäärä on kuitenkin viime viikon aikana kasvanut. "

Päivän uutiset (MTV): koronapotilaiden määrä sairaaloissa on kasvanut, nyt 109. LongCovid potilaita HUS:ssa jonoksi asti. Kyllä nämä asiat täytyy huomioida eri toimenpiteitä arvioitavissa. Ei epidemia vielä ohi ole.

Vuosi sitten 16.6.- 16.9. kuoli koronaviruksen aiheuttaman sairauden takia 13 henkilöä, tänä vuonna 16.6.- 16.9. kuoli 87 henkilöä, huolimatta laajoista rokotuksista.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Koronaan kuolleiden keski-ikä on edelleen 82-84-vuotta, joten onko suurin rokottamattomien joukko maahanmuuttaja- ja persuvanhuksia, muuten tämä ei ole selitettävissä.
 
vierailija
Rividemari uskaltaa sanoa sen mitä elinkeinoelämää ja talouselämää lobbaavien porvaripuolueiden jäsenet eivät voi kertoa tai hallitusporvarien kanssa puun ja kuoren välissä olevat ministerit, vaikka Aki Lindén kirjoittaa täyttä faktaa.
 
vierailija
Britanniassa koronakuolemat koko ajan kasvussa 21.9.2021 jo 203 koronakuolemaa päivässä, eikä olla vielä edes hengitystieinfektiokaudessa :(

Viime vuonna 21.9.2020 Britanniassa oli 11 koronakuolemaa päivässä (eikä yhtään koronarokotettua). Miksi nyt koronakuolemia verrataan hengitystieinfektiokauden pahimpiin huippuihin, kun pitäisi verrata nimenomaan samaan aikaan edellisenä vuotena, koska covid-19 hengitystieinfektiona on kausivaihteleva tauti, kuten jokainen voi katsoa minkä tahansa Euroopan maan tilastoista.

Loka-maaliskuussa eli talvikaudella on korkeimmat aallot, ja erityisesti sairaalahoidon tarve ja koronakuolemat, kesäkautena erityisesti sairaalahoidon tarve ja koronakuolemat matalammat.

Tosin nyt tartunnat on päästetty rokotesuojailluusion takia niin korkealle kesälläkin että myös sairaalahoidon tarve ja koronakuolemat ovat moninkertaisia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Britanniassa 20 kertaiset koronakuolemat! Ja joku kehtaa väittää että rokotteet ovat vähentäneet sairaalahoidon tarvetta ja koronakuolemia.
 
vierailija
Viime vuonna 21.9.2020 Britanniassa oli 11 koronakuolemaa päivässä (eikä yhtään koronarokotettua). Miksi nyt koronakuolemia verrataan hengitystieinfektiokauden pahimpiin huippuihin, kun pitäisi verrata nimenomaan samaan aikaan edellisenä vuotena, koska covid-19 hengitystieinfektiona on kausivaihteleva tauti, kuten jokainen voi katsoa minkä tahansa Euroopan maan tilastoista.
Deltavariantti on käytännössä ihan eri tauti kuin aikaisemmat versiot. Jos sitä haluaa verrata aikaisempaan varianttiin, silloin pitää verrata nimenomaan siihen aikaan vuotta jolloin tartuntamäärät olivat samalla tasolla. Näin ei ollut vuosi sitten koska deltavariantti tarttuu niin paljon helpommin, vaan tämän päivän tartuntamäärät vastaavat lähinnä tammikuun määriä. Ja tammikuussa kuoli n. kuusinkertaisesti ihmisiä kun rokotuksia ei vielä ollut käytössä.

Kun varsinainen hengitystieinfektiokausi puskee päälle, deltavariantin ansiosta tartuntamäärät tulevat räjähtämään ihan uusiin sfääreihin, mutta rokotusten ansiosta kuolemia tuskin tulee enempää kuin viime talvena.
 

Yhteistyössä