Uskon, että joskus terapiasta löytyy apu, joskus lääkehoidosta, useimmiten lääkehoidolla tuetusta terapiasta.
Itse olen vuosien tuskailun ja säännöllisen terapian kokeneena tullut siihen tulokseen, että omalla kohdallani lääkehoito on juuri oikea vaihtoehto. Ehkä joudunkin popsimaan lääkettä loppuelämäni, mutta se on sen arvoista. Masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuuden juuria on kyllä selvitetty, mutta kyse on niin syvälle persoonallisuuden kehitykseen liittyvistä asioista, ettei ne ainakaan puhumalla poistu. Lääkekokemukseni kautta uskon, että selittävä tekijä voi olla myös fysiologinen ja siten lääkityksellä korjattavissa.
En koe mielialalääkitystä enää sen kummempana kuin vaikkapa diabeetikon insuliinihoitoa. Totta kai lääkeyhtiöt tekevät bisnestä ja ihan varmasti lääkkeitä käytetään paljon myös turhaan, mutta aiheellisiakin lääkityksiä on.
Aloittajalle toivon mahdollisuutta päästä asiantuntevan avun piiriin vaihtoehtoja pohtimaan!
Minulle eräs psykiatri (70-luvulta lähtien mielialalääkkeiden kehitystä seurannut) puhui kovasti Citalopramin turvallisuuden puolesta. Hän ei ollut se, jolta reseptin alun perin sain, vaan se, joka neuvoi minua lääkityksen purkamisessa. Lääkityksen voi kuulemma hyvin aloittaa uudelleen, mikäli vointi sitä edellyttää. Hänen mukaan mielialalääke voi 1/2-1 vuoden käytön aikana "opettaa" aivoja (käytti tätä tarkempia käsitteitä), minkä seurauksena lääkitystä ei välttämättä enää tarvita. Minulla ei kuitenkaan ilmeisesti näin onnekkaasti käynyt.
