V
vielä yksi lapsi
Vieras
Niin, eli tämä nyt näyttäisi olevan mulla edessä. Erottu ollaan jo kolmisen vuotta sitten, olemme hyvissä väleissä (ilmeisestikin...), lasten asiat hoituvat, ja muutenkin ollaan jonkun verran tekemisissä. Meillä on 4- ja 5-vuotiaat pojat. Kummallakaan ei ole uutta suhdetta ollut kuvioissa (ainakaan vakavampaa).
Nyt sitten yhden kerran tuloksena olen raskaana, viikkojakin jo lähemmäs viisitoista kasassa, eli mikäli kaikki menee hyvin, syksyllä vauva syntyy.
En nyt kaipaa mitään moraalisaarnoja, tiedän kyllä miten lapsia tehdään, ja mitä pitäisi tehdä, jotta niitä ei tulisi, ja siksipä tämä vauva saikin alkushokin jälkeen luvan tulla. Lähinnä kaipaisin kokemuksia käytännön asioista, ja ehkä eniten siitä, miten läheisenne ovat asiaan suhtautuneet, pelottaa kovasti kertoa esim. omille vanhemmille(pakko kohta kertoa, kun vatsa kasvaa..), jotka hädin tuskin ovat päässeet eroshokista yli.. Emme mitä todennäköisemmin ole palaamassa yhteen, en usko sen onnistuvan, mutta uskon kyllä, että ex-mies ottaa vastuun myös tästä tulokkaasta, kuten aiemmistakin lapsista. On itse asiassa ihan positiivisella mielellä asian suhteen. Mutta kyllähän päävastuu arjesta jää minulle, kuten tähänkin asti. Kommentteja ja kokemuksia siis kaipaan, kiitos!