Onko täällä kannattavuuslaskentaa hallitsevia? apua tehtävään :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sormipuussa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sormipuussa

Vieras
Eli olisi tehtävä ja en tiedä miten se lasketaan..

1. Itsepalvelun lisääminen lihaosastolla

Itsepalvelun myötä myynnin määrä ei muuttuisi, mutta hintoja jouduttaisiin alentamaan 5 %:lla. On selvitetty, että lihaosastolla riittäisi silloin 3 työntekijää, joista yksi voisi olla osa-aikainen. Tällöin osaston palkkakustannuksissa säästettäisiin yhteensä 50 %. Itsepalvelu aiheuttaisi kuitenkin sen, että osastolle jouduttaisiin uusimaan kalustoa. Tämä aiheuttaisi lisää poistokustannuksia 4000 ? vuodessa.


2. Leipäosaston lakkauttaminen nykyisellään ja leipämyynnin yhdistäminen muuhun myyntiin

Leipäosastolla on ollut myynnissä tuoretta pakkaamatonta leipää. Lisäksi omassa paistouunissa on voitu paistaa pikkupullia, viinereitä, pasteijoita ja piirakoita. Osaston yhteydessä on toiminut pieni nurkkaus, jossa on ollut tarjolla kahvia, teetä ja mehua. Asiakkailla on ollut mahdollisuus kesken kauppa-asioinnin nauttia kuppi kahvia tuoreen pullan tai pasteijan kera. Tämä on vaatinut aina yhden työntekijän läsnäolon kyseisellä osastolla. Nyt harkitaan, että leipäosasto tällaisenaan lopetetaan ja aletaan myydä ainoastaan valmiiksi pakattuja leipiä itsepalveluperiaatteella. Samalla lakkautetaan uunituoreiden, suolaisten ja makeiden leivonnaisten paistaminen ja myynti sekä kahvinurkkaus.

Pakattujen leipien osuus arvioidaan leipäosaston nykymyynnistä noin puoleksi eli se tulisi olemaan 40000 ?. Leipien myyntikate on 30 %. Nämä tultaisiin yhdistämään osaston "Muut" lukuihin. On vielä selvittämättä, voidaanko leipäosaston osalta vuokrasopimus purkaa vai ottaisiko muut osastot käyttöönsä kyseiset tilat. Molemmat vaihtoehdot pitäisi selvittää. Leipäosaston palkat ja muut kiinteät erilliskustannukset jäisivät lakkauttamisen myötä pois, sillä osaston toinen työntekijä on jäämässä eläkkeelle ja toinen hakeutuisi jatko-opintoihin. Kiinteät yhteiskustannukset kasvaisivat näiden muutosten myötä 3000 ?:lla.

Muiden osastojen myyntiin leipäosaston lakkauttamisen ei toivota vaikuttavan, mutta mahdollista on sekin, että leipäosaston nykyisen palvelun lakattua muiden osastojen myynti pienenee noin 10 %:lla

mitkä hitsin laskelmat noista on tehtävä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
juu, kysyinkin mitkä laskelmat noista tehdään...
en niitä tarvitse valmiiksi tehdä, eihän siinä ole edes lukuja minkä pohjalta tehdä.


Eikö tehtävän antaja ole selvittänyt, mitä haluavat tietää ? Eihän mekään täällä sen enempää pystytä tietämään kuin sinä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
juu, kysyinkin mitkä laskelmat noista tehdään...
en niitä tarvitse valmiiksi tehdä, eihän siinä ole edes lukuja minkä pohjalta tehdä.


Eikö tehtävän antaja ole selvittänyt, mitä haluavat tietää ? Eihän mekään täällä sen enempää pystytä tietämään kuin sinä.

ei tuon tehtävän annon perusteella perustietoja hyödyntäen pitää tehdä neljä eri laskelmaa.
 

Yhteistyössä