Onko tää normaalia?!?

[Känkkäränkkä]

Oon eka kertaa raskaana ja tätä vauvaa on tehty 3 vuotta. Luulis että oon onnen kukkuloilla vaan en. Tai siis tottakai olen onnellinen vauvasta ja odotan kovasti että saisin vihdoin sen syliin, (raskaus tosi alussa) mutta mua ärsyttää KAIKKI!!!! Mies, sisko, opiskelukaverit, naapuri, Nordea pankin kassaneiti, miedän koirat, IHAN KAIKKI! Oon ihan räjähdys pisteessä koko ajan ja vaikka yritän parhaani pitää mölyt mahassa niin joskus tulee sanottua tosi pahasti. En sentäs rupea raivoamaan ihan ventovieraille kuten mieli teki eilen Nordean tiskillä, siitä syystä pahiten kärsii mieheni.
Muutamina "selvinä" hetkinä olen siitä tosi pahoillani ja häpeissäni ja pyydän anteeksi, mutta ei aikaakaan kun on taas kuppi nurin. Ja voin sanoa ettei ole kivaa elää dynamiittipötkönä, pienikin kipinä niin johan räjähtää...

Lisäks mulle on iskeny nyt se todellisuus kuinka lapsi muuttaa elämän ihan täysin. Vastuu siitä uudesta ihmisestä on suuri ja vaikka tukiverkko on hyvä ja lapselle vahteja löytyy, mutta lapsi ja sitä myöten vastuu sen kasvatuksesta ja hyvinvoinnista (ja varmasti onni ja rakkauskin) on meidän.
Nyt kun kaikki toisessa ärsyttää, on mieleen hiipinyt ajatus, että tämän ihmisen kanssako ihan tosissani halusin perheen perustaa!?! Ja taas hetken päästä häpeän ajatuksiani. TIEDÄN että mieheni on hyvä isä ja häneenkin koski todella kun yhdessä vaiheessa näytti jo ettei meille lapsia (ainakaan biologisia) tule ollenkaan.
Sanokaa nyt että tää on vain jotain hormooneista johtuvaa ja se MENEE OHI! PLIIS! Tässä olis kuitenkin mulla todellisen onnen avaimet ihan hyppysissä.

 

[Mutzilla]

hormooneilta kuulostaa :wave: :hug:

 

[myös raskaana]

Kuulostaa NIIIIIIN tutulta..... Hormonit heittelee (mulla varsinkin alussa) AIVAN älyttömästi, sulla on nyt kroppa ihan sekaisin, anna itsellesi aikaa, kiukuttele ihmeessä-- se on enemmän kuin ymmärrettävää.

Se menee ohi, ei ehkä ihan heti, mut menee varmasti *hali*

 

[äitee]

Juu, ohi menevää.. =) Nyt koitat vaan olla saamatta pahoinpitelysyytettä, ja odotat aikaa parempaa, ehkä alkaa jo ens viikolla..? =)

 

[BlackAdder]

:hug: Kuullostaapa tutulta. Minulla oli vastaavaa kun odotin meidän kakkosta, nyt myöhemmin mies on uskaltanut paljastaa kuinka melkein pelkäsi puhua minulle kun koskaan ei tiennyt reaktiota.

 

[:-)]

Niin tuttua.. Menee ohi! Vielä vauva-aikanakin mies tuntui ajattelevan eritavalla ja se ärsytti, mutta sitten taas tasaantuu ja tulee parisuhteen aika uudelleen, kun vauveli kasvaa!

 

[poppaliina]

Kuule, on erittäin normaalia Eiköhän tuo ohi mene ja pystyt taas asioimaan Nordeassakin ilman raivonpartaalla olemista

 

[IhanaValo]

:hug: Kuulostaa jokseenkin tutulta..raskaana ollessa suututti,ärsytti,itketti,nauratti,pelotti jne. ihan kummat jutut, ja mielialat vaihteli hetkessä. Koita kestää..


Niin ja onnea tietysti raskaudesta!! :flower:

 

[Nikitön Urpå]

:hug: Yhdyn edellisiin!

 

[MolliMelooni]

Kuulostaa niin tutulle. Me tehtiin tuota tyttöämme pitkän kaavan mukaan. Kun odotuksen aikana sitten joutui käymään ties millaisia kuohuja ja epäilyksiä läpi, tuli lisäksi kamala syyllisyys siitä, kun ei nyt sitten osaakaan olla onnellinen ja hehkeä odottaja...

Ärsytykset ynnä muut ovat selkeästi hormonien aiheuttamaa.

Tuo vastuun pohtiminen ja sen todellisuuden miettiminen, että oikeasti joutuu pitämään huolta siitä ihmisestä, on täysin normaalia ja suotavaa, ellei jopa välttämätöntä. Raskausaikana käy kaikki tunteet ja pohdinnot läpi moneen kertaan, kun mieli valmistautuu vanhemmuuteen ja sen tuomaan vastuuseen. Olet käymässä nyt yhtä elämäsi suurimmista muutoksista läpi, tottakai silloin miettii, pähkäilee, epäilee, ahdistuu ja niin eespäin. Kannattaa jutella asioita läpi, ainakin silloin kun et ole ihan räjähdyspisteessä, niin saat tukea muutoksen keskellä. =)

Onnittelut odotuksesta. :flower: Tuo kaikki menee ohi, kun olet saanut asiat käytyä läpi ja hormonit seestyvät. MUTTA aina tulee jotain pohditoja, lapsen synnyttyä pääsee huolestumaan taas ihan uusista aiheista.. Se nyt on elämää paraimmillaan.

 

[ap]

LUOJAN KIITOS! Tänään sanoinkin miehelle, että kokeile kestää hetki vielä... Onneks sillä on niin hyvät hermot että se ei lähde mukaan tähän mun kiukutteluun. Ja mahtaa senki päässä puhaltaa nyt uudet tuulet, on tätä tulosta sen verran kauan odotettu.
Mutta kiitos vastauksista, yritän purra hampait yhteen ja olla niin kiltti tyttö kuin osaan! ;-)

 

[Vernalis]

Ihan tuttua.. Ja tuntuu että varsinkin tällä kerralla (toinen kerta) olen vielä enemmän känkkäränkkä. Tätä kakkosta kun tehtiin oikein pitkän kaavan ja monen pettymyksen ja surun jälkeen nyt kun se vauva oikeasti on tulossa niin tuntuu että olisi kovat paineet niskassa ja pelkää jos kaikki meneekin päin metsää. Vauva-lehden kohtukuolema juttu sai mut ihan sekaisin ja nyt pelkään sitä enemmän kuin mitään ja kiukuttelen kahta kauheammin.
Eli hormonit ja paineet eivät todellakaan sovi yhteen...

 

[Usko pois]

Hormoonit todella tekee vaikka mitä! Ja pienikin väsymys vielä vahvistaa "vaikutusta". Pidä huolta itsestäsi ja älä liikaa syyllistä itseäsi noista "kohtauksista". Tuo on ihan normaalia! Älä murehdi!

 

[ap]

Niin ja huoli siitä miten mahassa menee ainakin mulla kiristää pinnaa entisestään. Viime yönä näin niiiiiiiin todentuntuista unta siitä kuinka verenvuoto alkoi runsaana, että heräsin siihen ihan paniikissa ja pakko oli mennä vessaan tarkistamaan... Koko ajan tuntuu että salama iskee minuun tai jotain kun en kerta kaikkiaan osaa olla koko ajan onneni kukkuloilla tästä ihanasta lahjasta jonka (toivon mukaan) saamme keväällä.

 

[nonna]

niin tuttua! vaikka "normaalioloissakin" olen aika temperamenttinen ihminen (nyt mies sanois tähän että ai "aika"... ) niin raskaana ollessani napsuin ihan ihmejutuista, pahin ehkä oli kun metron liukuportaissa räjähdin ihan suunnattomasti miehelleni kun vahingossa vähän astui kantapäilleni (siis hipaisi), pelästyin jo itekin omaa salamareaktiotani...
pelkoa ja masennusta tulevasta elämästä ei ollut, harvemmin osaan pohtia niin pitkälle tulevaisuuteen

 

[nonna]

..ai niin,raskausaikana kyllä pelkäsin kaikkia "omituisia" tuntemuksia ja en uskaltanut tehdä tai syödä oikein mitään. pitkään pelkäsin että miten on raskauden alkuaikoina juodut alkoholit vaikuttaneet vauvaan tai mitä kaikkea raskasta olin nostellut ja rehkinyt jne (siis ennen kuin tiesin raskaudesta)

 

[ap]

"normaalioloissakin" olen aika temperamenttinen ihminen (nyt mies sanois tähän että ai "aika"... )
Kröhöm, meillä myös saattaisi tulla vastaavia kommentteja... (Saatan olla myös normisti "pikkasen" äkkipikainen...)

 

[Gloria Mundi]

Ihan normaalia =)

 

[poppaliina]

Vielä tosta että kun sitä lasta ei meinaa kuulua ja sitten kun sen onnen saa ja tunteekin ei-onnellisia tunteita, se syyllisyys on varmaan rankkaa kun "pitäisi" olla vain onnellinen että vihdoin on raskaana. Mutta kun ei se niin mene. Pahinta on jos joku ulkopuolinen vielä siitä alkaa syyllistämään. Jokainen saa tuntea kaikki ne raskauden ajan tunteet mitä tulee, oli sitä lasta sitten tehty vain kuukausi tai kymmenen vuotta! Että kaikki syyllisyydet vain heitä romukoppaan =)