S
"silja"
Vieras
Mä en enää tiedä. Olen sairastanut lievän/keskivaikean masennuksen, syönyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa. Tällä hetkellä olen ollut ilman lääkkeitä pari vuotta, keskustelemassa käyn kyllä edelleen.
Mutta en mä silti osaa sanoa, että mitä tää on tää mun oloni nyt. En ole puhunut siitä psykologille, en oo vaan halunnut, enkä tiedä miksi. En vaan osaa sanoa, että olenko vaipumassa uudelleen masennukseen vai onko tämä syy tässä parisuhteessa ja elämäntilanteessa. Kaikki tuntuu aivan toivottomalta. Mä oon etsinyt pitkään töitä, onnistumatta saamaan mitään kunnollista. Kunnollisella tarkoitan jotain sellaista, joka helpottaisi perheen taloudellista tilannetta verrattuna päivärahaan, tai joka kestäis viikon pidempään. Ammatillinen itsetunto on ihan nollassa, varmaan muukin.
Tuntuu siltä, että mies ei enää edes rakasta mua. Enkä osaa sanoa edes että miksi tuntuu siltä. Ajattelen eroamista, ja sitä etten vaan jaksa enää olla näin, mietin että voisin erota ja erakoitua, olla täysin yksin. En vaan jaksaisi parisuhdetta ja miehen pitkiä työaikoja ja työstressiä.
Tuntuu että olen aivan epäonnistunut ammatissani, elämässäni, parisuhteessa, vanhemmuudessani. Mutten todellakaan edes itse osaa sanoa, onko tämä todella näin, vai olenko masentumassa. En vaan enää tiedä itse. Muuttuisiko tämä elämä joksikin tekemällä jotain ratkaisuja, onko tämä toivottomuuden tunne ihan totta vai onko mieleni taas sairastumassa?
Mutta en mä silti osaa sanoa, että mitä tää on tää mun oloni nyt. En ole puhunut siitä psykologille, en oo vaan halunnut, enkä tiedä miksi. En vaan osaa sanoa, että olenko vaipumassa uudelleen masennukseen vai onko tämä syy tässä parisuhteessa ja elämäntilanteessa. Kaikki tuntuu aivan toivottomalta. Mä oon etsinyt pitkään töitä, onnistumatta saamaan mitään kunnollista. Kunnollisella tarkoitan jotain sellaista, joka helpottaisi perheen taloudellista tilannetta verrattuna päivärahaan, tai joka kestäis viikon pidempään. Ammatillinen itsetunto on ihan nollassa, varmaan muukin.
Tuntuu siltä, että mies ei enää edes rakasta mua. Enkä osaa sanoa edes että miksi tuntuu siltä. Ajattelen eroamista, ja sitä etten vaan jaksa enää olla näin, mietin että voisin erota ja erakoitua, olla täysin yksin. En vaan jaksaisi parisuhdetta ja miehen pitkiä työaikoja ja työstressiä.
Tuntuu että olen aivan epäonnistunut ammatissani, elämässäni, parisuhteessa, vanhemmuudessani. Mutten todellakaan edes itse osaa sanoa, onko tämä todella näin, vai olenko masentumassa. En vaan enää tiedä itse. Muuttuisiko tämä elämä joksikin tekemällä jotain ratkaisuja, onko tämä toivottomuuden tunne ihan totta vai onko mieleni taas sairastumassa?
