Onko synnyttäminen todella niin hirveää

Ihan siedettävää. Kyllähän se jonkin verran jännittää ja pelottaa ja tietysti sattuukin.

Minulla myös avautuminen ollut aivan tuskallisen hidasta, useampia vuorokausia supistelua joka ei avaa kohdunsuuta. Mutta toisesta onneksi aukesi sen verran, et suostuivat sitten puhkaisemaan kalvot kun en todellakaan halunnut uuvuttaa taas itseäni monen vuorokauden supistuksilla.

Kaksi lasta olen siis saanut, esikoisen synnytys oli todella pitkä, sain kuitekin epiduraalin ja nukuin ja lepäsin välillä. Lihaskivut koko kropassa oli melkoiset jälkikäteen. Ihan pieni repeämä tuli. Istuminen ja kävely oli hieman haastavaa useamman päivän.

Toinen synnytys oli nopea ja helppo, en kerenny saamaan kivunlievitystä kuin ilokaasua, mut ei haitannut kun oli niin paljon nopeampi. Olin salissa alle 3h. Ei repeämiä enkä ollut jälkikäteen kipeä juuri yhtään, kun ei ollu tarvinnut sietää supistelua päivätolkulla.

 

Kuka unohtaa, kuka ei. EI mulla ainakaan unohtunut.

Totta. Se varmaan kanssa vähän riippuu siitä, mitä sen synnytyksen aikana on tapahtunut ja kenties omalla persoonallakin on sen asian kanssa tekemistä.
Sen kyllä muistan hämärästi, että kun ruvettiin laittamaan tikkejä, niin olisin halunnut potkaista kätilöä naamaan. Se oli lähinnä ärsyyntymistä siitä, että omasta mielestäni olin jo ollut ihan riittävän kauan toosa esillä ja olisin halunnut olla rauhassa.

 

Kipu oli sietämätöntä. En etukäteen osannut kuvitella, että niin kovaa kipua voi olla olemassakaan. Synnytys oli nopea enkä saanut kivunlievitystä.

Toinen kerta meni helpommin, sillä odotin kokevani samanlaista kipua kuin ensimmäisellä kerralla. Kovinta kipua ei tullut ollenkaan sillä kertaa: joko synnytys oli helpompi tai saamastani ilokaasusta oli apua.

 

No oli se. Kesti 47h koko helvetti ja päätyi sectioon. Muuta hyvää ei asiassa ollutkaan kun se että viimein hommalle laitettiin stoppi ja vauva saatiin ulos. Mikään ei auttanu avautumiseen koska kukaan ei tajunnut että vauva on väärin ja naru kaulassa. Toiste en ole uskaltanut raskaaksi hankkiutua.

 

Ilman kivunlievitystä (tai pelkällä ilokaasulla ja kohdunsuun puudutuksella) synnytys on silkkaa kidutusta. Kaksi kertaa olen sen kokenut, enkä onneksi ikinä enää joudu sitä kamaluutta kestämään.

Eikä niitä kipuja unohda, vaikka joku niin väittääkin. Sitäpaitsi kivut eivät jää synnytykseen, vaan sen jälkeen on edessä vielä vaikka mitä kärsimyksiä. Alapää on räjähtänyt ja hellänä, tuntuu, että se tursahtaa kokonaan ulos minä hetkenä tahansa. Ensimmäinen kakkaaminen pelottaa, jälkisupistukset heti synnytyksen jälkee sekä (toisen) lapsen imetyksessä olivat helvetilliset. Sain tupla-annokset kipulääkettä sairaalassa, mutta niistä ei tuntunut olevan mitään apua.

 

Kyllä se kipu vaan on kauheinta mitä kuvitella saattaa - tai no jos kuvittelee pahat menkkakivut noin tuhatkertaisiksi niin ollaan aika lähellä Epiduraali = taivas!

 

Ei ole kaikille.

 

Apua mä Olin jo unohtanut jälkisupistukset. Vastaisin jo aiemmin ja toinen oli siis täysin Luomu syöksysynnytys pitkällä latenssivaiheella.
Toisen lapsen kanssa siis ne jälkisupistukset oli jotain ihan sairasta! Kotiuduin 6h kuluttua synnytyksestä niin ei ollut kotona kunnollisia lääkkeitä!
Synnytyskipu Mulla on kyllä molemmilla kerroilla unohtunut kun sen nyytin on saanut ja kolmannesta jo haaveilen vaikka nuorin 6kk

 

Sain vuosi sitten esikoiseni ja minua kiinnosti kovasti synnytys tottakai. Kyselin kaikilta synnyttäneiltä kokemuksia ja suurin osa ehkä hieman kaunisteli sitä synnytystä ja totta on myös se, että aika kultaa tämänkin muiston. Yksi tuttavani sanoi suoraan, että varaudu kipuun. Se oli paras kommentti, mitä sain. En tietenkään halunnut pelätä vaan halusin realistisen kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Varaudu tosiaan kokemaan pitkää, aivan uudenlaista kipua, aivan uusissa paikoissa. Kaikkea et voi itse siinä tilanteessa hallita, kroppasi ei tottele käskyjäsi. Supistukset tulevat ja tihenevät olitpa siihen valmis tai et. Ja vauva lähtee tulemaan, sitten kun hän haluaa. Minulla oli koko ajan ajatuksena, että nyt mennään täysillä ja ponnistetaan pikkuinen ulos keinolla millä hyvänsä. Tsemppiä antoi, kun ajattelin, että siellä se pikkuinen yrittää raivata tietään maailmaan ja onhan siinä koko ajan vaara, että lapsi ei saa happea riittävästi, jos minä en purista ja anna kaikkeani. Hänen takiaan kestät sen kivun. Äidin vaisto herää kyllä viimeistää synnytyksessä. Kätilö oli aivan mahtava ja häneltä saat kaiken tarvitsemasi avun. Kannattaa miettiä, mitä käytännössä tapahtuu, kun synnytät. Minua auttoi, kun katsoin videoita joissa näki, miten se vauva siellä on ja missä asennossa hän sitten tulee pois. Tieto ei lisännyt tässä tapauksessa tuskaa vaan tuli edes vähän sellainen olo, että tietää mitä tapahtuu. Kipu oli hirveä ja jopa sietämätön, mutta kyllä sen silti ihmeellisesti kestää. Seuraavana päivänä kätilö onnitteli hienosti menneestä synnytyksestä. Jäkeenpäin ajateltuna kaikki menikin tosi hyvin. Siis toisin sanoen, kipu, voihkiminen, hikoilu, kiroilu, epätoivo, toivo, onni jne jne kaikki kuuluvatkin siihen tapahtumaan. Nostan hattua kaikille synnyttäneille. Ollaan me naiset aika vahvoja