Onko sulla hyvä itsetunto?

Niin, millaisen itsetunnon omaat? Mistä johtuu että sulla on vahva/huono itsetunto? Miten vanha olet ja onko itsetuntosi ollut aina hyvä/huono?

Vastaan omasta puolestani että itsetuntoni on kasvanut huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Olen ollut todella ujo ja epäsosiaalinen, mutta tarkoituksellisesti alkanut altistaa itseäni epämukaville asioille. Tällä hetkellä olen 35v.

 

On. Ehkä jopa vähän liiankin hyvä

Olen 30v ja itsetuntoni on ollut ihan aina hyvä. Tosin on kaksi tilannetta, jolloin itsetuntoni romahtaa aivan kokonaan. Mutta ne eivät onneksi ole mitenkään arkipäiväisiä asioita, joten ei kai sen niin väliä?

 

On. Ehkä jopa vähän liiankin hyvä

Olen 30v ja itsetuntoni on ollut ihan aina hyvä. Tosin on kaksi tilannetta, jolloin itsetuntoni romahtaa aivan kokonaan. Mutta ne eivät onneksi ole mitenkään arkipäiväisiä asioita, joten ei kai sen niin väliä?

Viitsitkö paljastaa

 

[QUOTE="Aapee";29549091]Viitsitkö paljastaa [/QUOTE]

Toinen on se tilanne, kun haen työpaikkaa. Mie romahan silloin

Mä en kertakaikkisesti pysty ja kykene kertomaan olevani paras, valovoimaisin, ehdottomasti pätevin ja yksinkertaisesti nyt vaan se ainoa, oikea valinta ko. duuniin. Vaan mä nöyristelen.

Kerron olevani ihan hyvä ja kyllä musta valoakin löytyy ja kyllä mä päteväkin olen ja kyllä mä voisin olla ihan hyvä valinta. Mä tiedän, etten ole paras, vaikka ihan hyvä varmasti olenkin...mutta koska parempikin voi löytyä, niin se menee tosiaan tuommoiseksi nöyristelyksi

Hassua sikäli, että mä olen ihan aina saanut duunipaikan, kun olen sitä hakenut. En siis ole kokenut mitään torjumisia, joiden tiimoilta sitä ehkä saattaisikin olla vähän epävarma.

Se toinen juttu on ihan vastaavanlainen

 

Periaatteessa joo. Tiedän että oon hoikka ja tiimalasivartaloinen, en mikään susiruma vaan sanoisin jopa että ihan sievähkö tapaus. Eikä oo koulukiusaamisaikojen jälkeen kukaan rumaksi haukkunut, kehuttu on jos on jotain kommentoitu.
Tiedän myös että oon ihan kiva ja fiksu, mutta teiniaikojen tyhmäilyt ei oo unohtuneet ja mietin usein olevani huonompi mitä todella olenkaan.

Mutta käytännössä ei, sillä hoikkuudesta huolimatta ajattelen että tästä voisin olla kiinteämpi, nenä voisi olla vähän matalampi, iho voisi olla vähän parempi, ja onnistun löytämään itsestäni niin paljon vikoja sieltä täältä että se sopusuhtaisuus ja kokonaisuus jää hämärän peittoon.

 

Hyvä kysymys joka on itselläni ainakin aikuisiällä ollut monesti mielessä. Ihmissuhteiden myötä oon huomannut ettei mun itsetunto ole hyvä. Tiedän kyllä sisimmissäni minkälainen olen mutta olen esimerkiksi sairaalloisen mustasukkainen ja herkkä. Haen hyväksyntää paljon. Ulospäin näytän kauhean itsevarmalta mutta eihän se riitä. Onneksi nykyään puhutaan paljon itsetunnon merkityksestä ja kuinka tärkeä se on!!

 

Nuorena itsetuntoni ei ollut hyvä. Lähtökohdat elämälle olivat oikeastaan aika surkeat. Vastoinkäymisiä riitti, vailla onnistumisia. Turvattomuuttakin koin.

Kun ikää alkoi tulla, onnistuin ottamaan elämän omiin käsiini, ja huomasin että minustahan on vaikka mihin. Ja onnistumisia sateli.
Itsetunto koki kuitenkin suuren kolhun kun annoin ex-puolisoni painaa itseni maanrakoon. Sieltä kun nousin ystävieni tuella, koin olevani vahvempi kuin koskaan.

Koen että äitiys on yksi isoimmista asioista joissa koen onnistuneeni tähän mennessä erittäin kiitettävästi. Toki se nostattaa tyytyväisyyttä ja arvostusta itseä kohtaan ja sitä kautta kasvattaa itsetuntoa. Myös puolisona koen onnistuneeni; mun kanssa on hyvä olla. Töitä ollaan jouduttu tekemään suhteen alkuvuosina, mutta se on kantanut hedelmää josta nautimme nyt.
Nämä kaksi asiaa koen itselleni erittäin tärkeinä asioina sillä olen rikkonaisesta perheestä lähtöisin, jossa vanhemmuus ja parisuhde ei ollut sitä mitä piti.

Itsetuntoni on tällä hetkellä hyvä koska olen tyytyväinen itseeni, ja siitäkään tuskin haittaa on että luotan ja uskon itseeni sekä arvostan itseäni. Vähän sellanen "vaikeuksien kautta voittoon" fiiliskin on.


Olen huono tekemään isoja päätöksiä joillakin osa-alueilla. Muutamia vääriä päätöksiä on tullut tehtyä ja ne ovat nakertaneet luottamusta itseä kohtaan.
Muun muassa tuossa asiassa koen että olis itsetutkiskelun paikka.

Olen 34v.

 

No kyllä mä tunnistan asiat missä oon hyvä ja missä en, tiedän omat vahvuusalueet ja tolleen. Varmaan ihan keskivertoitsetunto mulla on. Joskus vois olla enemmän itseluottamusta, mutta oikeestaan jos sitä on asioissa joissa ei oo yhtään hyvä, niin sehän ois huonoa itsetuntoa.

 

Pidän itsestäni ja viihdyn hyvin omassa seurassani paremmin kuin muiden seurassa, jolloin pitää säätää omien tekemisten kanssa eikä voi vapaasti itse päättää. Mutta en koe että minulla on huono itsetunto koska viihdyn itseni kanssa enkä ole hirveän kiinnostunut muista ihmisistä. Enkä näe mitään syytä miksi minun pitäisi enemmän hakeutua toisten seuraan. En ole tippaakaan ujo. Jo lapsena hoidin asiani omatoimisesti.

 

Mulla on huono itsetunto ja olen myös ujo ja ennen jopa pelokas vieraiden seurassa (äitini aiheutti tämän). Sitten teininä tuli poikaystävä (nykyään todellakin ex) joka lyttäsi itsetunnon vielä alemmas. Koko peruskouluaika mua on kiusattu ja sekin vaikuttaa.
Nyt täytän 24v. ja itsetunto on edelleen huono, mutta paranemaan päin. Enkä ole enää läheskään niin ujo ja sisäänpäin kääntynyt kuin ennen. Omat lapset on auttanu paljon tässä asiassa.

 

Minulla hyvä itseluottamus. Olen hauska, hymyilevä, iloinen, sosiaalinen, huumorintajuinen. Olen erittäin puhelias, itsevarma esiintyjä. Olen aina ollut hyvä koulussa ja olen saanut kaikki työpaikat, joihin olen päässyt haastatteluun. Olen kohtelias ja kyselen/kuuntelen ihmisiä tavattaessa. Kehun tuttujeni vaatteita/ulkonäköä/aina kun on aihetta. Tutustun helposti uusiin ihmisiin (naisiin). Minusta saa varmasti reippaan ja itsevarman kuvan ulospäin....
MUTTA minulla on surkea itsetunto. Varsinkin naisena. Olen ylipainoinen (vaikka liikun paljon), en ole kaunotar, vaikka yritän meikata ja pukeutua itselleni suotuisasti. Hiukseni ovat sopivat kasvojeni malliin. Kärsin hurjaa itsetuntokriisiä, ehkä johtuu ikäkriisistä. Kukaan mies (ei edes omani) kehu ulkonäköäni mitenkään. Minulla on menneisyydessäni monta kariutunutta suhdetta. Minut on jätetty usein. Nuorena koin, että se johtuu ulkonäöstäni. Mietin silti, että miksi miehet rupesivat suhteeseen kanssani jos ulkonäköni ei ollut tarpeeksi viehättävä. Ehkä he alussa näkivät vain itsevarman, reippaan, iloisen naisen, jonka sisältä kuoriutuikin epävarma, herkkä, mustasukkainen, haavoittuvainen ja tylsä ihminen... Toivon saavani paremman itsetunnon. Toivon, että oma mieheni kehuisi minua joskus pyytämättä. Toivon, että miehet katsoisivat minua viehättävänä naisena. Olisi ihana kuulla kehuja ulkonäöstä... Minulla on siis huonoakin huonompi itsetunto.

 

[QUOTE="Glitter";29549643]Minulla hyvä itseluottamus. Olen hauska, hymyilevä, iloinen, sosiaalinen, huumorintajuinen. Olen erittäin puhelias, itsevarma esiintyjä. Olen aina ollut hyvä koulussa ja olen saanut kaikki työpaikat, joihin olen päässyt haastatteluun. Olen kohtelias ja kyselen/kuuntelen ihmisiä tavattaessa. Kehun tuttujeni vaatteita/ulkonäköä/aina kun on aihetta. Tutustun helposti uusiin ihmisiin (naisiin). Minusta saa varmasti reippaan ja itsevarman kuvan ulospäin....
MUTTA minulla on surkea itsetunto. Varsinkin naisena. Olen ylipainoinen (vaikka liikun paljon), en ole kaunotar, vaikka yritän meikata ja pukeutua itselleni suotuisasti. Hiukseni ovat sopivat kasvojeni malliin. Kärsin hurjaa itsetuntokriisiä, ehkä johtuu ikäkriisistä. Kukaan mies (ei edes omani) kehu ulkonäköäni mitenkään. Minulla on menneisyydessäni monta kariutunutta suhdetta. Minut on jätetty usein. Nuorena koin, että se johtuu ulkonäöstäni. Mietin silti, että miksi miehet rupesivat suhteeseen kanssani jos ulkonäköni ei ollut tarpeeksi viehättävä. Ehkä he alussa näkivät vain itsevarman, reippaan, iloisen naisen, jonka sisältä kuoriutuikin epävarma, herkkä, mustasukkainen, haavoittuvainen ja tylsä ihminen... Toivon saavani paremman itsetunnon. Toivon, että oma mieheni kehuisi minua joskus pyytämättä. Toivon, että miehet katsoisivat minua viehättävänä naisena. Olisi ihana kuulla kehuja ulkonäöstä... Minulla on siis huonoakin huonompi itsetunto.[/QUOTE]

Olen melkein 40-vuotias.

 

Minulla on aina ollut hyvä itsetunto. Olen aika voimakas luonne ja vaikka koitan olla jyräämättä kenenkään yli, olin jo lapsena se joka päätti mitä tehdään ja miten. Jostain syystä asiat vain menee minun katsonnasta putkeen melkein aina. Tiedostan etten ole missien missi,vaan lyhyt ja paksu mutta silti nään peilissä kauniin naisen. Hymyilevän ja onnellisen. Seuraa on riittänyt aina, miehistä ja naisista. Vaikka minua joku haukkuis niin en haukuista masennu vaan ajattelen sen toisen olevan väärässä.. En ole ehdoton, mutta jotta muutan mieleni jonkin asian suhteen se tarvitsee jo hyvät perustelut. Tässä joku aika sitten minua sanottiin tyhmäksi, mietin et ompa säälittävä tuo toinen joka haukkuu, aikuinen ihminen itkee ja märisee kuin lapsi. Mielessä ei käynyt että olisin yhtään tyhmä.

 

Kyllä mulla on hyvä itsetunto, aina ollut.

Mistä johtuu? No mulla on ollut tasainen, hyvä elämä, ilman suurempia vastoinkäymisiä. Lapsuuden kilpaurheilu kannustamisineen ja onnistumisineen on varmasti auttanut myös.

 

On, tiedän olevani hyvä työssäni ja ihmisenä.

 

Kuulemma on liiankin hyvä? Syytän isovanhempiani, jotka pienestä pitäen jankuttivat jokaisen olevan sellainen kun tarkoitettu ja siihen on tyytyminen. Olen nöyrä ja hiljainen mutten osannut koskaan sitä "tyttöjen juttua" eli nyppiä olemattomia läskejä, hakea väkisin kehuja tai valittaa muka jostain epäkohdista kehossani. Tästä sitten saanut kärsiä.. Toisaalta vanhemmiten oppinut ettei muiden lyttäävistä kommenteista jaksa enää välittää. Olen hyvä näin ja kelpaan täydellisesti itselleni. Jos joku häiritsee esim.takareiden sellu niin se joko juostaan pois tai annetaan olla
Enkä edes pidä kehuista, joita tulee yhä 35-vuotiaana. Kuulemma ärsyttävän tyyni ja itseriittoinen mutta samalla viehättävää kun huokuu se tyytyväisyys, heh.
On takana paljonkin epäonnistumisia, petettykin olen nuorena ja sairastan paria vakavampaa sairautta mutta ne vaan on pitänyt käsitellä ja sillä selvä. En ole ihmeellinen eikä minusta tarvitse pitää kaikkien. Tärkeintä on pitää itsestään ja oppia hyväksymään virheet, jotka AINA voi korjata jollain tapaa. Näin mulle opetettiin ja hyvin on oppi perille mennyt.

 

Hyvä kysymys joka on itselläni ainakin aikuisiällä ollut monesti mielessä. Ihmissuhteiden myötä oon huomannut ettei mun itsetunto ole hyvä. Tiedän kyllä sisimmissäni minkälainen olen mutta olen esimerkiksi sairaalloisen mustasukkainen ja herkkä. Haen hyväksyntää paljon. Ulospäin näytän kauhean itsevarmalta mutta eihän se riitä. Onneksi nykyään puhutaan paljon itsetunnon merkityksestä ja kuinka tärkeä se on!!

Vau, tosi rohkeaa myöntää noita asioita. Uskoakseni ymmärrän sua nyt vähän paremmin, sun kärkkäitä mielipiteitä mm. siihen ettei parisuhteessa elävän ole hyväksyttävää matkustella tai käydä viihteellä ilman kumppaniaan.

Tai en välttämättä vieläkään ymmärrä, mutta nyt ainakin tiedän syyn. Mä luulen että saisit ainakin palstalla enemmän hyväksyntää etkä niin paljon kommentoijia hyökkäämään sanallisesti sun kimppuun, jos kirjoittaisit vähän vähemmän kärkkäästi ja provosoivasti, ottaisit muiden mielipiteet huomioon etkä lähtis samalle vittuilulinjalle minkä sulle kommentoivat aloittavat.

 

On ja ei, riippuu seurasta.

 

Ei oikeestaan..mua on niin monesti petetty,aina oon uskonut kaikki valheet..Lapsuus oli sanoisinko alistettua aikaa,isä kun jottain sano,se meni just niin-vastaan ei ämpyilty.Olen ollut aina ujo ja arka,liian herkkä.
Nykyään en luota kehenkään täysin.

 

On hyvä itsetunto, vaikka olinkin koulukiusattu ja vanhemmat alkoholisteja.

Onneksi ympärilläni on aina ollut ihmisiä, joilta olen saanut osakseni rakkautta ja turvaa. On kerrottu kuinka hyvä ja täydellinen olen juuri sellaisena kuin olen.
Lasten myötä itsetunto on kasvanut huippuunsa.

Ikää mulla 31v.

 

Vau, tosi rohkeaa myöntää noita asioita. Uskoakseni ymmärrän sua nyt vähän paremmin, sun kärkkäitä mielipiteitä mm. siihen ettei parisuhteessa elävän ole hyväksyttävää matkustella tai käydä viihteellä ilman kumppaniaan.

Tai en välttämättä vieläkään ymmärrä, mutta nyt ainakin tiedän syyn. Mä luulen että saisit ainakin palstalla enemmän hyväksyntää etkä niin paljon kommentoijia hyökkäämään sanallisesti sun kimppuun, jos kirjoittaisit vähän vähemmän kärkkäästi ja provosoivasti, ottaisit muiden mielipiteet huomioon etkä lähtis samalle vittuilulinjalle minkä sulle kommentoivat aloittavat.

Kaikilla on omat huonot puolensa tai siis nykyäänhän puhutaan "kehittämiskohteista" Vaikka tiedän olevani mukava, nätti ja reilu niin eihän se tieto vielä ole mitään, jos silti on epävarma ihmissuhteissa

Mua ei haittaa palstalla väärinymmärettyksi tuleminen koska perustelen yleensä niin hyvin, että suurin osa ymmärtää pointin oikein. Esim. kasvatusasioissa olen todella välittävä ja sellaisena haluan pysyä, vaikka sitten jäähyjä käyttämällä tarvittaessa. Etenkin äitinä tulevaisuudessa.<3

Hyväksynnän hakemista on enemmän yksityiselämässä ja jopa työpaikalla:/ Olen mustasukkainen pomostakin mikä on aivan sairasta... No tärkeintä tosiaan, että myöntää heikkoutensa?! Ilman niitä ei olisi se kuka on.

 

Hyväksynnän hakemista on enemmän yksityiselämässä ja jopa työpaikalla:/ Olen mustasukkainen pomostakin mikä on aivan sairasta... No tärkeintä tosiaan, että myöntää heikkoutensa?! Ilman niitä ei olisi se kuka on.

Miten tää sitten ilmenee :O ? Tai siis millasissa tilanteissa jne.. ?

 

Miten tää sitten ilmenee :O ? Tai siis millasissa tilanteissa jne.. ?

Kun hän juttelee, vitsailee toisten kanssa tekis mieli mennä repimään se toinen siitä tilanteesta mutta ei noin primitiivisiä reaktioita tietenkään käytännössä tule tehtyä Olisi aika hälyttävää :S Ehkä se johtuu siitä että meistä on tullut aika läheisiä ajatellen esimies/alainen suhdetta ja ihailen häntä valtavasti.. Jotkut vain ovat huipputyyppejä :O

 

Mulla vaihtelee se, miten tuun toimeen itseni kanssa. Joskus en yhtään pysty olemaan ja oon suorastaan masennuksessa, ja joskus oon maailman ihanin ja paras itselleni ja tuntuu, että pystyn mihin vaan. Muiden sanat tai teot ei hetkauta mua suuntaan eikä toiseen, mä oon itelleni pahin vihollinen sillon ku on sellanen kausi.

Mut mulla on varmaan sellanen "perusitsetunto" ja luottamus kunnossa, koska en oo mm. mustasukkainen enkä kateellinen ihminen pohjimmiltani. Oon myös välillä liiankin rohkea ja jotenkin jyräävä, välillä pelkään että muut on saanu musta jotenkin ylimielisen vaikutelman, vaikka yritän aina ottaa muut ja muiden jutut huomioon. Mä oon vaan kova tohisemaan ja sähläämään ja puhun paljon

 

Tiedän missä olen hyvä ja missä en, ja uskallan romahtamatta astua mukavuusalueeni ulkopuolelle myös. Koen, että olen yhtä lailla oikeutettu elämään täällä sellaisena kuin olen, mielipiteideni, tunteideni ja ulkonäköni kanssa, kuin kuka tahansa muukin.

En suostu vertailemaan ulkonäöllisesti itseäni muihin, enkä suostu asettumaan muotteihin. Enkä myöskään koe sitä huonona asiana, että elämäni ei ole mennyt ns. kaavan mukaan.

On minulla ne Akilleen kantapääni muutamassa asiassa, mutta itseäni suojellakseni en kyllä kerro niitä täällä Enkä monessa muussakaan seurassa.