"Onko sisäministeri Ohisalon puheissa enää mitään tolkkua? – ”Jos tuulivoimaa laitetaan kuntiin kunnolla, kuntavero voisi olla nolla”"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"toukokuu 12, 2021 12:19

Sisäministeri Maria Ohisalo ajaa ilmastohankkeitaan entistä kovemmalla vimmalla. Nyt sisäministeri uskottelee suomalaisille, että tuulivoiman lisääminen kuntiin jopa nollaisi kuntaveron ja toisi valtavasti työpaikkoja. Samaan aikaan Ohisalo haluaisi nostaa asumisen kustannuksia korottamalla kiinteistöveroa.

Hallituksen sote- ja maakuntauudistus jatkossa kuormittaa taloudellisesti suuria kaupunkeja ja niiden ympäryskuntia entisestään. Sote tulee nielemään massiivisesti verotuloja, koska uusien velvoitteiden järjestämiseen tarvitaan rahaa.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) esitteli eilen Ylen suuressa kuntavaalikeskustelussa linjauksiaan kuntatalouden vahvistamiseksi. Ohisalo kertoi, että hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen kylkiäisenä työssäkäyvän kansalaisen verorasitus kasvaa entisestään – ja ostovoima heikkenee.
– Hallituksessa olemme sopineet, että osana sote-maakuntakokonaisuutta tulemme päättämään myös maakuntaverosta. Se on jo kirjattu hallitusohjelmaan.

SUOMEN UUTISET"

Valehtelulla ei näytä olevan enää mitään rajaa...
 
vierailija
Järkevät ihmiset tajuavat, että Ohisalon puheet on pelkkää populismia. Että joku vero katoisi Suomesta, heh heh.
Senkö näkisi.
Ohisalohan kertoi ilouutisena uuden maakuntaveron olevan tulossa.

EU-vero, valtionvero, maakuntavero, kuntavero ja ennen EU-aikaa ei ollut kiinteistöveroa eikä palveluiden arvonlisäveroa.

Miten Suomi pärjäsikään 80-luvulla ilman velkaa ja EU:n mukanaan tuomia veroja?
 
Joka kylässä oli päiväkodit, koulut, palvelut.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777 ja m1es
vierailija
Senkö näkisi.
Ohisalohan kertoi ilouutisena uuden maakuntaveron olevan tulossa.

EU-vero, valtionvero, maakuntavero, kuntavero ja ennen EU-aikaa ei ollut kiinteistöveroa eikä palveluiden arvonlisäveroa.

Miten Suomi pärjäsikään 80-luvulla ilman velkaa ja EU:n mukanaan tuomia veroja?
On sanottu että ilman eu:n maataloustukia ei pärjätä. Miten oli 80-luvulla? Oliko tuotteet kalliita vai oliko valtion maataloustukia?
 
Yhteistyössä