onko puolison kanssa helppo puhua?

Utelen tässä miten teillä muilla menee? Me ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä kymmenen vuotta, viime vuosina, lasten syntymän jälkeen jotenkin tuntuu että yhteys on kadotettu. Kyllä meillä muuten ihan hyvin menee, mutta jotenkin tuntuu että elämä pyörii lastenhoidon ja työssäkäynnin ympärillä. Tai siis illat töistä tulon jälkeen on sitä, että syötetään muksut, laitetaan nukkumaan ja tehdään kotitöitä. Sit katotaan telkkaria, sanaakaan ei keskenämme vaihdeta. Tuntuu että kaikki puhuminen on vain lasten ja arjen ympäriltä, mitä tänään ruuaksi?, kumpi hakee lapset?, käytkö kaupassa? jne. Muu aika me sit kumpikin häärätään omia hommiamme ja mietitään omia asioitamme, mitään puhuttavaa ei toiselle ole. Tai siis mulla olis miehelleni paljonkin puhuttavaa, mutta tuntuu että mitään vastakaikua ei tule, miehelläni ei ole mitään mulle. Joskus miettiny, että kenenkähän kanssa se oikein asioistaan puhuu, kun mulle se ei mitään kerro. Vai meneekö sillä tosiaan niin hyvin, ja se on niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssa, että mistään ei tarvitse puhua. Itse olen joskus sanonut että istuttaisiin ja juteltaisiin, viinipullonkin olen joskus hommannut, no, kuvio menee niin, että mies laittaa telkkarin hiljalleen, tuijottaa telkkaa, ja on kuuntelevinaan ja puhuvinaan mun kanssa. Siinä minä sit kerron huolistani jne. ja mies vain välillä ynähtelee, hän ei omista asioistaan mulle mitään avaudu ja kerro. Kun olen kysynyt että oletko sinä onnellinen? Kertoo olevansa, ja hänen mielestä meillä menee tosi hyvin. Tullu vaan mieleen, et onkohan minussa jotain vikaa, kun minusta meillä jotain vialla, ainakaan minä en ole tyytyväinen tähän puhumattomuuteen, vai onko minulla parisuhteesta aivan utopistinen kuva, että pariskunnat juttelevat muustakin kuin kaupassa käynnistä. Joskus kun jotain puhunut, niin tuntuu että mieheni menee aivankuin lukkoon, hän on pari päivää omissa oloissaan, kun kysynyt että eikö sulla mitään sanottaa siihen mitä sanoin, sanoo että miettii asiaa. Varsinaisesti sanottavaa asiasta hänellä ei tunnu koskaan olevan minulle, tai sit miettii asiaa tosi pitkään. Välillä tuntuu tosi tyhjälle, kun toinen ei ota mitään kantaa mihinkään asiaan parisuhteesta. En tiedä että olenko väärässä, mutta minusta parisuhde ei toimi siten, että jos joku riita esim., niin asiaa ei selvitetä koskaan, vaan kumpikin jää "miettimään" asiaa. Välillä itsestäni tuntuu että elän kuin kuplassa, kaikki näennäisesti hyvin, mutta oikeasti valtava määrä asioita jotka harmittaa ja selvittämättä.

 

meillä just raukes kriisi kun lopulta mieheni suostui kuuntelemaan myös mua ja keskustelemaan rauhallisesti. mut tätä ennen on jo muutamana iltana huudettu höyryjä pihalle. tällöin mun oli ihan turha yrittää sanoa mitään välii ku mies välittömästi kuittas sanomiseni. totesi itsekin et taitaa olla diktaattori.

 

ap. olipa kuin minun kirjoittamaani. :\| meillä lisänä vielä kaikkeen kuvailemaasi se, että jos yritän keskustella sellaisista asioista, mitkä mua vaivaa tässä parisuhteessa, tän ikuisen puhumattomuuden lisäksi, niin miehellä nousee karvat pystyyn ja saattaa sanoa, että vaihda miestä, jos ei tällaisena kelpaa. eikä sille yhtään mee jakeluun se, etten tarkoita sitä, että haluaisin vaihtaa miestä tai etten rakastaisi häntä tai etten hyväksyisin häntä sellaisena kuin on, vaan nimen omaa, mulla vaivaa se, kun tuntuu, ettei toista kiinnosta mikään mitä minä yritän sanoa, tai mikä mulla harmittaa. tyytyväinen se kuulemma on parisuhteeseemme, mutta ilmeisesti haluamme parisuhteelta eri asioita, ja odotuksemme eivät kohtaa, kun miestä ei kiinnosta keskustella minulle "tärkeistä" asioista.

 

\

ap. olipa kuin minun kirjoittamaani. :\| meillä lisänä vielä kaikkeen kuvailemaasi se, että jos yritän keskustella sellaisista asioista, mitkä mua vaivaa tässä parisuhteessa, tän ikuisen puhumattomuuden lisäksi, niin miehellä nousee karvat pystyyn ja saattaa sanoa, että vaihda miestä, jos ei tällaisena kelpaa. eikä sille yhtään mee jakeluun se, etten tarkoita sitä, että haluaisin vaihtaa miestä tai etten rakastaisi häntä tai etten hyväksyisin häntä sellaisena kuin on, vaan nimen omaa, mulla vaivaa se, kun tuntuu, ettei toista kiinnosta mikään mitä minä yritän sanoa, tai mikä mulla harmittaa. tyytyväinen se kuulemma on parisuhteeseemme, mutta ilmeisesti haluamme parisuhteelta eri asioita, ja odotuksemme eivät kohtaa, kun miestä ei kiinnosta keskustella minulle "tärkeistä" asioista.

Meillä myös ajoittain todella hankalaa!
Juuri kuin edellinen kirjoitti!Lisäten vielä että olemme uusioperhe...Monta soppaa on keitetty ja lisänä vielä vuosikas oma joka sairastaa!
Joten jos ahdistaa ja haluat takuu varmaa ymmärrystä niin pistä tulemaan yy:;tä!!
T:Justiinax

 

Samanlainen tilanne oli vuosia sitten. Oli stressiä ym. ja puhumaton mies, tuntui suorastaan vieraalta. Mutta sitkeän yrittämisen ja selittelyn ja vakuuttelun kautta-ja tietysti sen stressin purkamisen jälkeen- saatiin mies puhumaan. Eipä ne oma-aloitteisesti puhukaan, eikä samalla tavalla kuin nainen, mutta riittävästi.
Minä en esim. puhu seksiasioista ystävättärien kanssa, koska ne on meidän mielestä meidän keskinäisiä asioita, eikä kuulu muille. Niistä puhutaan sitten kun mukulat on nukkumassa.
Mies on paras ystäväni ja vuosia on takana yli 10.

 

\

ap. olipa kuin minun kirjoittamaani. :\| meillä lisänä vielä kaikkeen kuvailemaasi se, että jos yritän keskustella sellaisista asioista, mitkä mua vaivaa tässä parisuhteessa, tän ikuisen puhumattomuuden lisäksi, niin miehellä nousee karvat pystyyn ja saattaa sanoa, että vaihda miestä, jos ei tällaisena kelpaa. eikä sille yhtään mee jakeluun se, etten tarkoita sitä, että haluaisin vaihtaa miestä tai etten rakastaisi häntä tai etten hyväksyisin häntä sellaisena kuin on, vaan nimen omaa, mulla vaivaa se, kun tuntuu, ettei toista kiinnosta mikään mitä minä yritän sanoa, tai mikä mulla harmittaa. tyytyväinen se kuulemma on parisuhteeseemme, mutta ilmeisesti haluamme parisuhteelta eri asioita, ja odotuksemme eivät kohtaa, kun miestä ei kiinnosta keskustella minulle "tärkeistä" asioista.

Meilläkin näin. Yleensä kun yritän puhua, toinen katsoo muualle ja yksin joudun puhumaan ja sitten tuo saattaa sanoa jotain kun suuttuu. Olen niin kyllästynyt tähän mutta en tiedä miten sen saisi keskustelemaan rauhallisesti.

 

meillä alussa oli kans että mies harvasanainen. mutta kun aikani itse puhuin oia tuntemuksia alkoi sitten kertoilla omia. olisiko teille yhteinen kahden hengen loma poikaa!!!!!!??? ilman väkevämpiä juomia että molemmat kans muistaa mistä keskusteltu!!!!!!!!

 

No ei kyllä ole.
Mies on kyllä muutoin tosi puhelias jne. Mutta annappa olla kun puheeksi ottaa jonkin vaikeamman asian. Sellaisen, jolla on jotain suurempaa merkitystä meidän yhteiselolle. Niin kyllä suu menee visusti tukkoon. Miehelle ilmenee juuri silloin kiireitä, haluaa lukea, häipyy paikalta tai puhelimessa jutellessamme akku on lopuillaan. Hän tuolla tavoin haluaa ikäänkuin sulkea puheenaiheen.
mä en todellakaan ymmärrä, että miksi hälle asiosita puhuminen on niin vaikeaa. Viimeksi juuri yritin puhua hänen kanssaa, että mitä mieltä hän on naimisiin menosta. (tietääettä mulle se ei oo tärkee, enkä välttämättä edes halua). Yritin siin kysellä, että olisiko hänestä ukkomieheksi jne... No ekana väisteli kysymystä, ja lopulta jotain epämääräistä ei hän teidä, ja yritti jälleen paeta aihetta.
Kyse ei mielestäni edes ollut mistään painostamisesta, tai kipeästä asiasta. Kunhan utelin, mitä hän asiosita ajattelee... no ei tee ees mieli sitten puhua mistääns äästä kummemmasta. no onneks on paljon ystäviä joiden kanssa sitten pohtia syvällisempiä asioita maailmassa.

 

muistui tässä vielä mieleeni, että mies on joskus sanonut sen, kun oon yrittänyt saada sitä keskustelemaan, että kysyn liian vaikeita kysymyksiä, hän ei ymmärrä mitä tarkoitan tai hän ei osaa vastata.. tarkoittaako tuo osaamattomuus sit sitä, että ei halua vastata vai sitä että ei oikeesti tiedä mitä vastais, sitä en tiedä.
niin ja selvennyksenä edelliseen kirjoitukseeni, niin meillä tätä keskustelemattomuutta liittyy samoin vain näihin vaikeisiin asioihin, kaikki arkiset ja nk.merkityksettömät asiat miehen kans saa kyllä puhuttua jopa piirun tarkasti, mutta ei näitä oleellisia. niin ja vielä se, että yhteiselo jatkuu kuitenkin aina "sopuisana", kun minä "joudun" hyväksymään sen, ettei mieheltä vain saa vastausta ja annan asian/asioiden olla.

 

Ikävää/ helpottavaa huomata, että muillakin on miehen kanssa samoja puhumattomuus ongelmia. Meillä kaikki normaalit tyhjänpäiväiset jutut menee ihan hyvin, mutta kun pitäisi jostain meidän suhteelle tärkeästä puhua, mies menee aivan lukkoon. Kerran minua alkoi kaikki painaa niin paljon, että pääsi itku, kun ei saa miehestä mitään irti. Mieheni katsoi minun vetistelyä hetken ja lähti katsomaan telkkaria. Siinä minä keittiössä itkeä turssasin tunnin ajan, sitten lähdin itse nukkumaan. Kun viikko tapauksesta oli mennyt, kysyin mieheltä, että eikö sinua yhtään mietitytä tai kiinnosta, mitä minä silloin itkin, sanoi minulle, että luuletko että en olis sitä miettiny, et mikä tässä on niin vaikeaa. Siinä se juttu, ei kysyny, ei mitään aloitetta, että oltais voitu puhua. Kysyin kerran et lähtiskö se perheneuvottelukeskukseen puhumaan asioista, sanoi että jää pian kesälomalle, ja ollaan mökillä, puhutaan sitten, No arvaattekin, puhuttiinko. Kysyin tässä muutama viikko sitten uudestaan perheneuvottelukeskuksesta, sanoi että hän ei ymmärrä mitä tässä pitää jauhaa ja puhua, hänen mielestään meillä menee tosi hyvin. Ehkä kaikki vika minussa, mutta voiko mennä hyvin, jos toinen jatkuvasti onneton. Itselleni jos mieheni sanoisi että homma mättää, tekisin kaikkeni että kummallakin olisi hyvä olla. En tiedä, mieheni on perheestä, jossa monta lasta, ja rahat ollu tiukalla. Onko mieheni mielestä sitten elämä hyvissä kantimissa kun on oma talo ja auto, ja sopivasti rahaa. Itselleni se on kuori, se kaikki oikea, mikä on talon sisällä, se on se asia, millä on merkitystä.

Aiempiin juttuihin alkoholista, meillä ei käytetä alkoholi kuin silloin tällöin, seurustelu juomana. Itse ajattelin, että monet rentoutuu ja avautuu enemmän, kun ottavat esim. lasin viiniä, Semmoiset humalassa puhutut asiat, ovat minusta yhtä tyhjän kanssa. VOIMIA KAIKILLE, TOIVOTTAVASTI SAATTE ASIAT KUNTOON. Itse ainakin ajattelen, että täytyy vaan kestää, lasten takia ero olisi aika rankka teko.

 

suosittelen kaikille john grayn mars ja venus kirjaa. niillä nikseillä oon saanu kaikki ongelmasolmut purettuu, jopa todella kipeet ja vaikeasti puhuttavat. se on yllättävän pienist asioista kiinni! sitä kun vaan ei oikeen osaa ns. ajatella miesten aivoilla, mutta kirjasta on ihan oikeesti apuu.

 

Ihan samojen ongelmien kimpussa meilläkin painitaan. Yhteiseloa kymmenen vuotta takana ja nyt alle 8kk lapsi perheessä. Tilanne on muuttunut entisestä niinkuin varmaan kuuluukin lapsen tultua, mutta eole miettinyt että koska löytyy jonkin sortin tasapaino. Sillä nyt ainakaan minä en ole tyytyväinen: haluaisin jutella, rakastella ja viettää aikaa rakastamani miehen kanssa. Hän ei. Vetoaa työstressiin, väsymykseen sun muuhun. Parisuhdeoppaille vaan nauraa jos niitä kotiin tuon. Kai sen mielestä meillä menee hyvin. Onneksi mulla on yksi äitikaveri jonka kanssa olen voinut puhua myös tästä ja se on helpottanut. Odottelen että saataisiin isompi asunto ja lapselle oma huone, josko sitten makuuhuoneemme rauhassa mieheni taas avaisi sanaisen arkkunsa ja uskaltaisi lähestyä minua. Toivossa on hyvä elää...

 

Meilläkin samoja ongelmia.
Mies usein ottaa marttyyri aseneteen ja syyttää kaikesta itseään.
Järkevä keskustelu välillä vain haave.

 

Meillä ainakin häiritsi miehen avautumista iltaisin se, kun lapsi nukkui samassa huoneessa. Johan helpotti, kun siirsimme hänet omaan huoneeseen

 

Ei ole. Voi mennä helposti kinasteluksi ja hänellä tapa korottaa ääntään, mikä ei ole kiva lasten kannalta. Kyllä aikuisen pitäisi pystyä ratkomaan asiat kauniisti tai kauniimmin puhumalla.

 

Välillä on minusta helppo puhua ja välillä vaikeampaa. Meillä ainakin stressi, kiire ja elämäntilanne vaikuttaa ajoittain siihen miten paljon ehdimme keskustella ja panostaa toisiimme perheen ohella. Ei minunkaan kanssani ole helppoa aina puhua. Monesti on mies yrittänyt, mutta ihmissuhdetyötä tekevänä ei aina kotona jaksa ottaa vastaan minkäänlaista asiaa. Ei yksinkertaisesti jaksa keskustella.. kaipaa vain hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Keskusteleminen siis riippuu miehestä ja naisesta. Toiset puhuu enemmän ja toiset on luonnostaan hiljaisempia.

Aino Suhola kirjoittaa kirjassaan "Rakasta minut vahvaksi"..

"Mennen tullen
nainen selättää miehen
sanoillaan.
Oikaisee itsensä
ja ilmoittaa:
tämä asia käsitellään meillä
nyt
ja loppuun asti,
kun annassakin sanotaan, että puhua pitää.
Unohtaa,
että mies ilmaisee itseään
tekojen kautta.
Maailman sivu
täällä on rakkaudesta
tehty
leipälapioita
ja lintulautoja."

Paljon totta tuossakin. Toisinaan on mukava tulla kotiin, kun mies on leiponut tai laittanut ruokaa tai jättänyt ystävänpäivälahjan keittiönpöydälle työhön lähtiessään.

 

niisk. tuttuja juttuja.
mutta aivan ihana tuo runo. paitsi vaan että jos mies ilmaisee itseään ja tunteitaan tekojen kautta niin mistä sitten kertoo kun mies vaan makaisi sohvalla tv:n ääressä. mikään muu ei kiinnosta. nyyh.
jaksuja meille, naiset :hug: