Onko pph oikeasti lapselle "kevyempää" hoitoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jahkailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jahkailija

Vieras
Mietin tässä nyt vaihtoehtoja ja jotenkin järki sanoisi, että pph olis parempi 2-vuotiaalleni kuin iso päiväkoti. Poika on rauhallinen omissa oloissaan touhuaja. Mutta - en tunne alueelta yhtään perhepäivähoitajaa. Muutamaa olen nähnyt puistoissa ja kovin aurinkoinen kuva ei heistä ole. Mutta en voi sanoa, että lapset olisivat huonossa hoidossa. Päiväkotien pihoja olen katsellut ja säälitellyt niitä pieniä, jotka siellä värjöttävät tai kyyhöttävät ilmeettöminä paikoillaan :( Eli kumpikin vaihtoehto kuulostaa huonolta.. Yksi vaihtoehto olisi jatkaa kotonaoloa, mutta loputtomiin en voi sitä tehdä.

Kertokaa, onko pph lapselle oikeasti kevyempää ja kodinomaisempaa kuin pk? Ja ihan käytännön kokemuksia kiitos!
 
Olin joskus harjoittelussa pph:lla. Siellä oli ihan eri mahku antaa esim jonkun lapsen nukkua pidempään, jonkun vähemmän, jonkun antaa valvoa(isompi) ym yksilöllistä. Se ei ole niin mars tahdissa-tasapäistämistä sillä siinä on mahkua ite päättää asioista, ite suunnitella ja yksin joustaa. Ryhmässä ei niin monen lapsen kaa päikyssä voi paljoo joustaa. Ei aika riitä! Siellä on pakko mennä sillä mars yks kaks kolme-tyylillä. Olen ollut päikyssäkin töissä...
 
Riippuu toki hoitajastakin, mutta itse ainakin pyrin siihen, että lapsella olisi meillä melkein yhtä mukava olla kuin kotonakin. Varmasti on hyviä, lämminhenkisiä ja pieniä päiväkotejakin, joissa on rentoa ja mukavaa, mutta perhepäivähoidossa on sellaista ehkä useammin.
 
Onhan pph sikäli kodinomaisempaa, että tapahtuu hoitajan kotona ja siihen liittyy enemmän arkista kotipuuhailua kuin päiväkodissa.
Päiväkodissa on isommat ryhmät ja enemmän hälinää ja vilskettä.
Hoitajista ei vain ikinä tiedä kuinka hyvän sattuu saamaan. Itse ajattelisin lasta hoitoon laittaessani, että todella hyvä perhepäivähoitaja olisi kaikkein paras ratkaisu pienelle, mutta sitten taas oikein huono pph kaikkein huonoin vaihtoehto. Päiväkodissa taas voi olla sekä niitä hyviä että huonompia hoitajia samassa ryhmässä.
 
Minun mielestäni +kokemuksestani (=4 lasta, joista 3 jo isoja...+ olen työskennellyt nuorempana päiväkodeissa lastenhoitajana)
Alle 3-vuotiaan paras paikka on kotona, jos ei ole mahdollisuutta tähän, niin pph on kodinomaisempi kuin päiväkoti, ja sairastelu vähäisempää. Yli 3-vuotiaille päiväkoti on paras. Tämän ikäisenä kaivataan kavereita , virikkeitä ja oppimista jo eri tavalla....ja päiväkoti tarjoaa siihen parhaimmat mahdollisuudet.
 
Mun lapsi oli ryhmäperhepäivähoidossa, kolme hoitajaa ja 12 lasta
ja vieressä oli 8 lasta kahden hoitajan hoivissa. Kodinomaisempaa
kuin päiväkoti. Ryhmässä 1-5-vuotiaita lapsia, mikä mielestäni hyvä.
Joskus he jakoivat ryhmiin iän mukaan, esim askartelua tai retkiä.
Alun totuttelun poika jälkeen meni aina hoitoon mielellään,
viihtyi hyvin. Nyt hän on aloittanut koulun syksyllä.
 
Onhan se varmasti "kevyempää". Meillä aloitti 3v. hoidon päiväkodissa. Siihen asti oli kotihoidossa ja päikkäri oli jääneet jo pois. Hoidossa meno on ilmeisesti villimpää ja uuvuttavampaa, joten siellä alusta asti on nukkunut.

Silti en katso, että päiväkoti olisi huonompi vaihtoehto. Lapsi on viihtynyt mainiosti. On paljon kavereita ja tykkää juuri tosta ohjatusta toiminnasta. Kannattaa tosiaan miettiä niitä vaihtoehtoja, jos oikeasti on varaa mistä valita. Joka paikassa ei nykyään onnistu, kun ryhmät ovat täynnä eikä välttämättä pph:llakaan ole tilaa, ainakaan kokeneella. Onnistuessaan pph on hyvä ratkaisu, jos taas käy huono tuuri...
 
Ilman muuta laitoin lapseni pph:lle aikanaan! Ero on iso pk:lla ja pph:lla joap pienten ryhmässä. Kolmen lapsen kokemuksella voi sanoa. että omani ovat tykänneet pph:sta paljon enemmän kuin pk:sta, jossa on ollut varahoito.
Se ihan vapaus, ja pieni huomavattavasti rauhallisempi ja vähä-äänisempi ryhmä ovat ainakin meidän lapsille olleet parhaat mahdolliset valinnat. Aina PK-päivän jälkeen lapsi on levoton ja hurjan väsynyt toisin kuin pph-päivän jälkeen.
Nyt nuorimmainen varahoito on vaihdettu pieneen ryhmikseen ja varahoitopäivien jälkeinen levottomuus on pois.
Ainoa huono puoli pph:ssa on toi varahoito, kun hoitaja sairastuu tai on omalla.
 

Yhteistyössä