Onko perheen perustamisessa mitään mieltä sen konfliktien vuoksi?

[Perheetön]

Mun silmiin osui ylen sivuilla yhden lastenpsykiatrin kirjoitus viime viikolla.

Kirjoitti, että perheessä kaikkien osapuolten välillä on konflikteja:

esim. "me pojat" vastaan "perheen tytöt (äiti ja tytöt)"
"äiti ja isä pariskuntana" vastaan "te lapset"
"äiti ja poika" vastaan isä
"isä ja tyttö" vastaan äiti.

Tää lääkäri kirjoitti, että ihan tavallisessa, ns. tasapainoisessakin perheessä on aina kateutta näistä kahdenvälisistä suhteista. Esim. kun äiti lähtee pojan kanssa elokuviin, isä on kateellinen ja kilpailee pojan kanssa. Tai kun isä lähtee uimaan tyttären kanssa, äiti haluaisi kostaa tytölle. Tai kun esikoinen saa lelun, kuopus kokee mustasukkaisuutta ja haluaa kostaa sisarukselle.
Tai kun perheen kaksi lasta leikkii yhdessä, äiti saattaa kokea että kuopus on "varastanut" esikoisen häneltä.

Siis onko perheen perustamisessa oikeastaan mitään mieltä?

Jos ajattelee vaikka että olen tyttö, niin mulla on luvassa ainakin
-se että äiti on mulle kateellinen kun kasvan naiseksi
-anoppi kokee mut kilpailijana kun saan poikaystävän
-oma lapsi haluaa sysätä mut syrjään ja haluaa olla vain isin tyttö tai isin poika

Jos näitä ajattelee niin miten kukaan selviää näistä tunteista täysipäisenä? Kauhean lannistava ajatus että aina joku perhesuhde krakaa ihan kunnolla. Mitä mieltä olette?

 

[kuolema rules]

Jos aletaan kehitellä tota ajatusta pidemmälle, niin eihän missään ole mitään järkeä, kun jokainen meistä kuitenkin kuolee! Itse oon tosi paljon aatellut kuolemista ja sitä, kuinka turhaa kaikki on, kun lopputuloksena on kuiteskin kuolema..

 

[ssszza]

Jos näitä ajattelee niin miten kukaan selviää näistä tunteista täysipäisenä? Kauhean lannistava ajatus että aina joku perhesuhde krakaa ihan kunnolla. Mitä mieltä olette?

En nähnyt aloituksessa mitään sellaista joka kertoisi että kaikissa perhesuhteissa krakaa ihan kunnolla. Tunteet kuuluu kaikkiin ihmissuhteisiin ja yllättävää kyllä niistä selviää useinmiten täyspäisenä. Ellei selviä kehottaisin opettelemaan tunteiden käsittelemistä ja hallintaa, joka ei todellakaan tarkoita tunteettomuutta.

 

[Happygirl-91]

Terve mustasukkaisuus kuuluu varmaan jokaisiin ihmissuhteisiin, sisarukset tuntee mustasukkaisuutta vanhempien huomiosta esimerkiksi. Mutta perhettä rakastaa ehdoitta, tapahtui mitä hyvänsä<3 Se on kaiken negatiivisen arvoista.

 

[Urseele]

Terve mustasukkaisuus kuuluu varmaan jokaisiin ihmissuhteisiin, sisarukset tuntee mustasukkaisuutta vanhempien huomiosta esimerkiksi. Mutta perhettä rakastaa ehdoitta, tapahtui mitä hyvänsä<3 Se on kaiken negatiivisen arvoista.

Sinä sen sanoit! Mielestäni oleellista on se, että sitä hyvää on ENEMMÄN kuin pahaa. Kun vaaka kallistuu hyvän puolelle, on se sen arvoista. Eli negatiiviset tunteet jäävät pienempään osaan kuin positiiviset.

Tätähän vanhemmuuskin on:väsyttää, turhauttaa, pettyy, raivostuu. Mutta jos iloitsee ja tuntee onnea tätäkin enemmän, jaksaa.

 

["Näkökulma"]

Mun silmiin osui ylen sivuilla yhden lastenpsykiatrin kirjoitus viime viikolla.

Kirjoitti, että perheessä kaikkien osapuolten välillä on konflikteja:

esim. "me pojat" vastaan "perheen tytöt (äiti ja tytöt)"
"äiti ja isä pariskuntana" vastaan "te lapset"
"äiti ja poika" vastaan isä
"isä ja tyttö" vastaan äiti.

Tää lääkäri kirjoitti, että ihan tavallisessa, ns. tasapainoisessakin perheessä on aina kateutta näistä kahdenvälisistä suhteista. Esim. kun äiti lähtee pojan kanssa elokuviin, isä on kateellinen ja kilpailee pojan kanssa. Tai kun isä lähtee uimaan tyttären kanssa, äiti haluaisi kostaa tytölle. Tai kun esikoinen saa lelun, kuopus kokee mustasukkaisuutta ja haluaa kostaa sisarukselle.
Tai kun perheen kaksi lasta leikkii yhdessä, äiti saattaa kokea että kuopus on "varastanut" esikoisen häneltä.

Siis onko perheen perustamisessa oikeastaan mitään mieltä?

Jos ajattelee vaikka että olen tyttö, niin mulla on luvassa ainakin
-se että äiti on mulle kateellinen kun kasvan naiseksi
-anoppi kokee mut kilpailijana kun saan poikaystävän
-oma lapsi haluaa sysätä mut syrjään ja haluaa olla vain isin tyttö tai isin poika

Jos näitä ajattelee niin miten kukaan selviää näistä tunteista täysipäisenä? Kauhean lannistava ajatus että aina joku perhesuhde krakaa ihan kunnolla. Mitä mieltä olette?

Minulle on ainakin outo ajatus, että olisin lapsille mustasukkainen puolisosta. Ei se puoliso nyt niin tärkeä ole.

 

["M33"]

Kahden aikuisen perheessä on ainakin paljon vähemmän aineksia konflikteille kuin lapsiperheessä. Noita aloitusviestissäsi mainitsemiasi pointteja en ole tullut ajatelleeksi, mutta olet varmasti oikeasssa. Tuollaisista tunteista ei juuri puhuta, mutta voin hyvin kuvitella, etteivät ne ihan harvinaisia ole. Sinussa ei ole mitään vikaa, kun et tuollaista valtadynamiikkaa arkeesi kaipaa.